lohikäärmepuku

Velourhuppari ja -housut on vuoritettu kokonaan trikoolla. Trikoopipossa on myös trikoovuori. Poikanen oli ihan supersöpö tässä setissä <3

2 vuotta

2 vuotta sitten Poikanen oli 2 viikon ikäinen. Minä olin rikki revitty, pettynyt, etten osannut pelätä, miten kipeä voisinkaan olla, pettynyt, ettei ihmiselämän onnellisimmaksi tarkoitettu tapahtuma tuntunutkaan siltä miltä piti. Poikanen kuitenkin selvisi koko hommasta hyvin, parin tunnin happikaapissa oleilun jälkeen ei eronnut normi alatiesynnytyksessä syntyneistä kavereistaan.

Silloin Poikanen nukkui, söi ja nukkui.

Nyt Poikanen osaa hyppiä, kiivetä, juosta, puhua kolmisenkymmentä sanaa, syödä itse, ilmaista omaa tahtoaan ja on kasvanut hurjasti. Kesälomalla tajusin, ettei se enää ole vauva. Välillä sitä jää ihmettelemään, että milloin se noin isoksi kasvoi.

Reilu kaksi vuotta sitten synnytyssalissa Mies totesi, että oli hieno kokemus, mutta ei heti uudestaan ja minä vastasin, että ei enää ikinä uudestaa ja  päätin, että vauva-aika mennään sitten koko rahan edestä, tämä koetaan vain kerran. Kyllähän vieläkin muistan tissitaistelut ja päätökseni, että jos joskus vielä vauva niin en imetä ja ne yöt, kun kannoin rokotuksista kipeätä Poikasta ja mietin, että oliko rokotuksen antaminen sittenkään oikea ratkaisu. Ja enter tallenna ja nyt tiedän, että Poikaselle ei voi antaa vauvojen Panadolia, koska lääkkeen alettua vaikuttamaan, virkistyy eikä nukkumisesta tule moneen tuntiin mitään.

Toisaalta olen ehkä turhan aktiivisesti tallettanut vauvaelämän vaikeudet. Lähipiirin vauvojen ryömiessä mietin äidilleni, että mahtoiko Poikanen ryömiä, kun en muista  ja äitini vahvisti, että eihän se oikeastaan ryöminyt.

Ja jälleen kerran, pitäisikö vielä... Mies toivoisi lisää lapsia. Tämä saattaa ehkä olla se kysymys, johon parisuhteemme kaatuu. Pitäisikö vai eikö. Mikä on minkäkin arvoista. Jaksaako. Pystyykö. Ja olisiko jo pitänyt.

Lapsille tulisi ikäeroa kolmisen vuotta. Onko se jo liian paljon? Kun nuorimmainen olisi 2 ja jo leikkikaveria vailla, Poikanen olisi viiden. Ja sitä ennen pari vuotta vauva ja leikkikaveria vailla oleva Poikanen.

Edelleen oma ammattiura. Pari vuotta töistä pois, mitä sitten taas on töihin paluu. Uudestaan päiväkodin aloittamisitkut. Ja tuplasyyllisyys omasta työstä ja lasten hoitopäivien pituuksista.

Kestäisikö parisuhde sitten kuitenkaan? Nyt pahinta on jäädä kaksin Poikasen kanssa. Sinkkumarkkinoille palaaminen viiden vuoden parisuhteen jälkeen ei houkuttele; tunnen itseni vanhaksi, yh-äiti, kroppa ei enää ikinä ole sitä mitä se oli ennen. Pelkään, etten hyväksyisi toista omani-ikäistä, oman näköistä, koska en halua myöntää itselleni, etten ole enää kakskymppinen.

Pakko ajankuluminen on kuitenkin myöntää. 2 vuotta. Ja miten nopeasti se meni.