tuunaa uusi vuosi

Joka vuosi etsin kalenteria, johon saa omat kannet. Marraskuussa eteeni osui täydellinen kalenteri: koko A5, jokaiselle päivällä oma sivu, suomen kielinen ja sekä etu- että takakansi vaihdettavissa oman askartelu- tai tuunausfiiliksen mukaan.

Samoihin aikoihin siskoni kantoi minulle kasan tosivanhoja käsityöaiheisia lehtiä. Lehdistä lähes kaikki jatkoi minulta matkaa paperinkeräykseen, mutta hiukan niistä käytin myös askartelutarpeisiin.

Kalenterin kansien takia, odotan jo, milloin kalenteri pääsee päivittäiseen käyttöön.

joulun viimeiset lahjat

Siskollani on kaksi tyttöä ja yksi poika ja tytöille keksein jo marraskuussa, että millä heitä lahjoisin. Jostain syystä tyttöjen vaatteet näyttävät aina kivemmilta, liekö syynä se, että Poikaselle tulee ommeltua poikien vaatteita.

Farkkufrillahame koossa 122 cm. Jälleen kerran itse valmistama puuvillakanttinauha. Tosin vaikka ompelin rypytyslangat pätkissä koko kappaleen pituuden sijaan, ne katkesivat vedettäessä. En oikeastaan ymmärrä, että kuinka rypytys perinteisellä rypytyslankoja vetämällä onnistuu paksussa materiaalissa, kuten farkku.

Liivimekko koossa 98/104 cm. Mekon pituus 104 cm, leveyden kavensin 98 cm ja silti on makuuni turhan leveä.

Kapenevat velourhousut pitkillä lahkeensuuresoreilla koossa 116 cm. En ole vielä vakuuttunut siitä, että nämä olisivat poikien housut, vaikka tällä mallilla on sekä kaavalehdissä että kaupoissa tarjolla vaatetta pojille.

ja kun kaikki ei sujukaan

Kolmannella ystävälläni on kaksi tyttöä, joista vanhempi prinsessavaiheessa: äitinsä tuskailee, kun päälle kelpaa vain mekot ja sukkahousut ja värinä liila tai vaaleanpunainen.

Perheen pikkusisko on noin 1,5 vuotta ja hänelle samanlainen paita kuin toisenkin kaverini tyttärelle.

Paidan kaveriksi suunnittelin joustofroteehaalarihousuja. Kankaita levitellessä totesin, ettei joustofroteen määrä riitä haalarihousujen korkeuteen, maksimissaan paitaan. Leikkelin housujen palat ruskeasta collegesta. Homma sujui, onnistuin jopa saamaan vetoketjun millilleen. Tosin jouduin pariin kertaan ratkomaan ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen.

Mallissa kädentiet ja pääntie on huoliteltu resorikaitaleella. Jostain syystä kaitalehuolittelu ei sujunut; neulasin, ompelin, purin, neulasin, ompelin, purin, neulasin, ompelin, purin, ompelin, purin, ompelin, purin, purin. Lopulta luovutin ja purin täydellisesti istuvan vetoketjun alaosan irti, leikkasin silmämääräisesti housut vyötäröltä poikki, ompelin resorin renkaaksi ja vyötärölle.

Resori on niin korkea, että taittuu nätisti vyötärölle kaksinkerroin.

Housut ja paita kummatkin koossa 98 cm.

Isosiskolle leikkelin puuvillakankaista prinsessamekon.

Vuori aniliinin punainen ja päällinen vaalean violetti. Mekko koossa 116 cm.

Ruusukoristeita ompelin mekkoon tänään iltapäivällä kilpaa kellon kanssa, jotta sain paketin postiin ennen kello viittä.

lisää tonttujuttuja

Toisen ystäväni tytär täytti syksyllä vuoden. Tyttöjen lahjoissa parasta on, että saa ommella mekkoja  ja hameita. Toki tässä kohtaa pitää vielä ottaa huomioon, ettei saaja ole kovin iso prinsessa.

Tätä kangasta pyörittelin aikani kangaslaarin vieressä, että onko liian pyjamakangasta vai ei. Myös leikkuuvaiheessa mätsäsin yksiväristä kaveriksi hioiksi, mutta lopulta päädyin leikkaamaan kaikki kappaleet samasta. Ihan tyttömäinen lopputulos pinkkien resorien kanssa.

Kaveriksi piti tulla velourhame. Olin ostanut napitkin, mutta levitettyäni ruskean velourin pöydälle, totesin, ettei siitä mitenkään saa helmakappaleita. Kaivoin ruskeaa collegea ja tykkään lopputuloksesta melkeinpä enemmän kuin tästä aiemmin tekemästäni velour versiosta.

Paitoja olen niin paljon tehnyt, että menee jo puoliunessa, mutta liivimekkoon olen myös tosi tyytyväinen, homma sujui eikä ratkojaa tarvinnut käyttää.

Paita koossa 98 cm (mitä mietin, että olisiko pitänyt kuitenkin olla pienempää kokoa), liivihame koossa 92 cm.

tontun apupajan tuotoksia

Tänäkin vuonna suunnittelin tekeväni joululahjoja lähipiirille, erityisesti lapsisaajille. Koska suurin osa lahjoista kulkee postilla vastaanottajille, halusin pakettien olevan litteitä.

Eräällä ystävälläni on kaksi poikaa ja heille päätin kutoa villasukat.

Punnitsin keittiövaakalla lankavarastojani ja kerin vihreästä ja ruskeasta kaksi samanpainoista kerää. Näin kummastakin sukasta tuli identtiset, sillä olen yhdet sukat neulonut kaksi sukkaa kerralla pyöröpuikolla -menetelmällä ja se vaatii ylimääräistä akrobatiaa, mikäli työssä pitää kuljettaa useita erivärisiä lankoja. Nämä sukat menevät perheen isoveljelle, arviolta kokoa 31-32.

Pikkuveljelle jämälangoista raitasukat kolmella värillä. Nämä kokoa 26-27.

Isäinpäivälahjaksi neulomaani kauluriin ostin mallissa sanotun lankamäärän, mutta melkein kaksi kerää jäi yli. Alpakkalangan pehmeys houkutteli kämmekkäiden tekemiseen ja metsästinkin marraskuussa sopivia helmiä.

Kummassakin kämmekkäässä kämmenen puolella on helmirivit ja valepalmikkokuvio jatkuu koko kämmekkään ympäri. Näiden saaja on ystäväni. 

Tykkäsin valepalmikkokuviosta ja muokkasin kuviota siten, että se sopi villasukkiin. 

Kuvissa villasukat ja kämmekkäät näyttävät samanvärisiltä, mutta todellisuudessa sukat on luonnonvalkoiset hieman beigeen taittuvat ja kämmekkäät selvästi vaalean harmaat. Sukat koossa 36. 

korttiaskartelu

Poikasen kanssa isänpäiväkorttia parroilla toteuttaen, pohdin jo, että voinko askarrella joulukortit itse yksin. Viime viikolla olin aamuvuorossa, joten olin Poikasen kanssa illat kotona ja kyselin muutamana iltana, josko tahtoisi askarrella. Ei innostunut.

Viikonloppuna tarjosin muutaman kerran askartelutekemistä. Ainakaan silloin kun vanhemmat päättivät, että nyt on piirrettyjä katsottu tarpeeksi ja on aika tehdä muuta, ei askarteluehdotukseni saanut kannatusta. Lopulta levitin tarpeet keittiön pöydälle, mainostin mitä olen tekemässä ja silti ainut utelias askarteluassistentti oli kissa.

Mies tunnusti, ettei ole koskaan tykännyt askartelusta ja muistaa päiväkotiajan, jolloin inhosi askartelutuokioita. Että ehkä se on perinnöllistä?

Lopputulos on tosi yksinkertainen, sillä suunnitteluvaiheessa kuvittelin, että kun paperit ja tarrat ja liimat on levitettynä pöydällä, Poikanen kirmaa innoissaan avustamaan.

Ehkä itsellenikin yllättävintä tässä on se, että kortit ovat jo postissa. Viime vuonna hain joulumerkit edellisenä päivänä ja monesti olen askarrellut kortteja vielä viimeisenä yönä, jolloin kortit on voinut lähettää halvemmalla postimaksulla. Itse asiassa en muista, koska olisin saanut kortit postiin päiviä ennen deadlinea.

juhla ilman juhla-asua

Poikasen päiväkodissa juhlittiin tänään itsenäisyyspäiväjuhlaa. Tästä tuli info jo parisen viikkoa sitten ja toivottiin lapsille juhlavampaa asua.

Jälleen olen parhaimmillani paineen alla ja tämän viikon tiistaina leikkelin juhlaa varten trikoosta kauluspaidan ajatuksella, että on juhlapaidan näköinen, mutta ominaisuuksiltaan päällä vastaa peruspaitaa.

Monsteriautokankaan ostin joku aika sitten, ajatuksella että leikkelen siitä joskus Poikaselle paidan, raitatrikoo ja napit myös kaapin kätköistä. Paidan koko 116 cm, sillä parisen vuotta sitten askartelin näitä sekä Poikaselle että lahjaksi ja muistelin, että kaavan koot olivat melko pieniä.

Tähän testasin huollosta saamaani saumuri-peitetikkikonetta ja kone on ihana. Hän tekee siistiä tikkiä, joka kestää katseenkin. Ensimmäisen kerran onnistuin ompelemaan kauluksen siten, ettei sisäpuolella niskassa ole mitään sauman peittävää nauhaa ja silti kauluksen alareuna on siisti sekä niskasta että paidan selkäpuolelta. Tämä tosin vaati yhden purkukerran, mutta ensimmäisessä versiossa ommel mutkitteli aivan miten sattui.

Paidan paria mietin eilen ajellessani töistä kotiin. Tytölle olisi helpompi tekaista mekko, joka on sekä juhlava, että mukava päällä. Päädyin kokeilemaan puuvillahousukaavaa harmaaseen puuvillakankaaseen, jonka olen tainnut ostaa alunperin köllöttelypeiton harmaita kulmapaloja varten ja käyttänyt pieniä paloja yhteen sun toiseen juttuun. Nyt jäljellä olevasta, alun perin metrin palasta, tuli juuri ja juuri nämä housut taskuineen. Tosin hivenen jouduin kikkailemaan asetellessa kaavoja kankaalle ja vyötärö tuli mallin kahden palan sijaan ommeltua kolmesta.

Nämäkin kokoa 116 cm, malli mielestäni tosi kiva, lahkeet kapeat, tosin niistä sai lyhentää lähes 10 senttiä. Vyötärölle tuli kuminauha, mikä Poikasen housuissa on ehdoton, sillä ei ehdi tai muista avata nappeja ja vetoketjuja housuista niitä riisuessa. En ole hetkeen joustamattomasta kankaasta ommellut vyötärökaitaletta, eikä siitä aivan täydellinen tullut. Tosin kaitaleen sisällä oleva kuminauha rypyttää vyötäröä mikä antaa pikkuvirheet anteeksi.

Kaapissa on siskolta saamani miesten puvun housut, jotka siskon mies oli rikkonut muutama vuosi sitten jossain juhlissa. Ehkäpä uskallan leikelle ne tällä kaavalla Poikaselle joulun juhlahousuiksi.

Mies vei tänään Poikasen päiväkotiin ja oli aamupäivällä unohtanut sekä itsenäisyysjuhlan että keittiön tuolille valmiiksi jättämäni asun.

jouluhattu

Poikasen päiväkodissa vietetään huomenna (tai tänään, jos ollaan tarkkoja vuorokaudesta) pikkujoulujuhlaa: lapset voivat viedä joulumusiikkia päiväkotiin, halutessaan pukeutua paremmin ja ottaa pientä naposteltavaa mukaan.

Ehdotin Poikaselle, että haluaisiko hän tonttulakin juhliin ja Poikasella oli kova huoli, että sellainen varmasti tehdään. Eilen illalla ehdotti, että voisin tehdä sen yöllä ja herättää hänet kun lakki olisi valmis. Aamupäivällä päiväkotiin mentäessä varmisti, että ehtisin sen ennen huomista varmasti tekemään.

Illalla töistä tullessani, kaivelin kankaita, sillä muistin, että punaisen resorin lisäksi, kaapista löytyy punaista puuvillakangasta. Kerroin Poikaselle, mitä aion ja hän oli heti vieressä tarkistamassa, että kaapista löytyy punaista kangasta, sillä hatun pitää olla punainen sekä varmistamassa, että osaan leikata hatusta oikean muotoisen (oli jo etsimässä kirjaa, jossa olisi kuva tonttulakista).

Kun kysyin, että pistetäänkö hatun päähän jokin koriste, peläten, että keksii toivoa kelloa, joita meillä varmasti on, muttei ihan tarkkaa käsitystä, että mitä olen ajatellut, kun ne olen johonkin jemmannut. Poikanen vaati päähän valkoisen pallon ja hyväksyi valkoisen karvakankaan pallomateriaaliksi.

Poikanen istui vieressä katsomassa ja kyselemässä kun ompelin hatun ja pallon. Jouluhattu todettiin sopivaksi ja nukkumaan mentiin sen kanssa.

märkiä varpaita

Nykyisessä kodissamme on sikäli haastava tilanne, että kaikissa huoneissa on lattian pintamateriaalina laminaatti, paitsi kosteissa tiloissa, joissa on laattaa. Aikuiset ihmiset osaavat vähän edes kuivata varpaitaan suihkusta tullessaan, mutta Poikanen kirmaa puolimärkänä pesuhuoneesta eteiseen.

Ensihätään ostin muuttolomallani todella ruman pienen maton. Ajaa joten kuten asiansa, mutta vauhdikkaammassa menossa karkaa pesuhuoneen oven edestä seilaamaan jonnekin muualle ja toisaalta rumuudestaan johtuen ei sovi eteiseen.

Ostin pari kuukautta sitten itselleni uuden kylpytakin, kun Mies oli jokusen kerran kommentoinut itse froteesta kasaamaani kyhäelmää erittäin epäseksikkääksi. Ei tosin uusin kaupasta ostettu versio kovin paljon kehuja saanut sekään. Itse tosin arvostan kylpytakissa eniten sitä, että se on lämmin ja iso.

Mitä tapahtuu, kun saan saumurin huollosta kotiin ja laatikossa on valmiiksi leikattuja kankaita, joita voisi vain hurautella menemään kun vaihtaisi sopivan väriset langat? No, leikkaan tietenkin siitä vanhasta kylpytakista maton, johon voi sitten kuivatella jalkapohjia ennen kuin astuu eteiseen.

Piirsin ensin Poikasen jalkapohjan ääriviivat sanomalehdelle ja suurensin vapaalla kädellä koko sivun kokoiseksi. Muut varpaat olisi pitänyt leikata selvästi syvemmillä väleillä, jotta lopputuloksesta varpaat erottuisivat selvemmin. Kaava on edelleen säilössä, joten kun seuraavaksi eteen sattuu sopivan väristä tuhottavaa, voinen kokeilla miltä lopputulos sitten näyttää.

Sunnuntai-iltana kun inspiraatio iski, löytyi varastoista vinokanttinauhaa valkoista, mustaa ja tumman vihreää. Kahta ensiksi mainittua väriä oli muutamia kymmeniä senttejä, tumman vihreää olisi löytänyt tarpeeksi. Itsekin yllättyin kun pengoin laatikoita ja löysin täsmälleen sopivan väristä harmaata puuvillakangasta. Ennen en ole itse leikannut ja tehnyt vinokanttinauhaa, mutta kaikki ennakkokäsitykset homman hankaluudesta karisivat: leikkuuvaiheessa piti tarkkaan mitata ja käytinkin paljon nuppineuloja, jotta kangas tuli tosiaan leikattua täysvinoon. Leikkasin kaitaleen 4 cm levyisenä ja silitin ensin puoliksi ja taitoin puolikkaat ensimmäisen silityksen juovaan. Ompeluvaiheessa nauha vaikutti aivan samalta kuin kaupasta ostettu ja lopputulos on siisti.

Matossa on kaksi kerrosta froteeta ja reunat on kantattu puuvillanauhalla. Päässä on ripustuslenkki, että märkänä voi laittaa pyyheiden viereen kuivumaan. Tämä väri ainakin käy pesuhuoneen väreihin, Vaikka sovittelin kaavaa vanhalle kylpytakille miten, ei siitä riittänyt ainesta kuin tähän yhteen mattoon.

juhlan paikka

Isäinpäiväksi ompelemani kokopuku lopulta ompelukoneella, sai minut luovuttamaan uuden murusen osalta ja kiikutin sen heti seuraavana arkipäivänä huoltoliikkeeseen. Siellä luvattiin, että viikosta kahteen menee aikaa ja varauduinkin kahden viikon odotusaikaan, sillä mielestäni mitään järkevää "helppoa" vikaa koneessa ei ollut.

Luonnollisesti lankojen tuhoaminen neulomalla ei innostanut yhtään vaan mieleni olisi tehnyt ommella. Vähän piirtelin kaavoja ja leikkelin kankaita valmiiksi. (Ja revin vanhat tapetit eteisen seinistä).

Huoltoliikkeen setä soitteli jo reilu puolentoista viikon päästä ja sain korjatun koneen kaverina kasan tilkkuja. Vielä en ole tosin kokeillut, että miten kone pelittää, sillä nyt sitten langat polttelee käsissä ja neulomiseen löytyy inspiraatiota ja ideoita.

Juhlan kunniaksi suklaakakku: sisällä tavallinen mutakakku, joka jääkaapissa jähmettymisen jälkeen on päällystetty kerroksella vaniljasokerilla maustetulla kermavaahdolla ja vadelmilla. Nam.

vaativan äidin talvihattu

Etsiskelin talvikelpoista päähinettä Poikaselle. Viime talvelta oleva karvalakki on vielä ihan sopivan kokoinen, mutta näin syksyn plussakeleille turhan lämmin.

Vaatimuksena päähineelle oli kolme: sopivan värinen talvihaalariin (alaosa virheä ja yläosa musta, jossa valkoisia tähtiä) sekä toppapukuun (housut tumman harmaat, takki turkoosi-vihreä), lämmin eli sellainen joka pysyy korvien päällä vauhdissakin sekä järkevännäköinen. Pettymyksekseni totesin, että vain vauvojen koossa on lakkeja, joissa on kaulan alta naru tai muu kiinnityssysteemi, pojille tarjolla olevat värit ovat makuuni turhan tylsiä eikä ollenkaan sellaisia, jotka sopivat haalariin ja pukuun (jollei valitse mustaa). Ja jos lämpimyysvaatimus täytetään niin ulkonäössä menetetään kaikki.

Onneksi löysin kaavan lakkiin, jollaista olin etsimässä: läpät korvilla, takaa tarpeeksi pitkä, jotta peittää pään niskaan asti ja järkevän näköinen.

Kaapista löytyi kirkaan vihreää fleeceä ja aloitinkin tuulenpitävän kankaan metsästyksen. Luonnollisesti en löytänyt päällikankaaksi sen väristä ja laatuista kangasta kuin halusin, joten päädyin ostamaan erillista tuulenpitävää vuorikangasta, jonka sitten ompelin hatun väliin. Kaapista löytyvä turkoosi college oli väriltään sopivaa, vaikka ehkä hivenen omituinen valinta ulkohatun materiaaliksi.

Lakki koossa 52 cm. Viime neuvolakäynnissä Poikasen päänympärykseksi mitattiin 50,5 cm. Kaavassa pienin koko oli 52 cm enkä jaksanut alkaa pienentämään. Vähän ehkä reilun kokoinen, muttei ollenkaan liian iso.

isäinpäivälahjuksia

Syksyllä sain ajatuksen, että tekisin Miehelle isäinpäivälahjaksi kokopotkupuvun. Mies oli jossain kohtaan heittänyt kommentin, että sellainen olisi kiva kotivaate.

Ennen isäinpäivää Mies kyseli, että koska kyseisen asun saisi ja tunnustin, että olin harkinnut lahjoa häntä isäinpäivänä kyseisellä vaatteella.

Tein kesällä miehelle shortsit ja niiden kaavalla piirtelin lisää kaavoja, Miestä en päässyt tällä kertaa mittailemaan, joten luotin siihen, että Mies on kokonaan kokoa M. Piirtelin M-koossa hupparin kaavat ja tarkistusmittailin Miehen collegetakista ja collegehousuista hian ja lahkeen pituuksia. Lätkäisin kaavat kankaalle ja arvioin, että paljonko pitäisi selän pituus olla. Tässä kohtaa arvio meni hiukan pieleen, sillä alaosasta tuli ehkä turhankin haaremimallinen.

Minulla oli kaapissa ruskeata collegekangasta, jonka totesin perjantai-iltapäivänä ihan liian pieneksi määräksi. Sitten kangaskauppaan, josta löysin löytökorista kivan harmaaruskehtavan pehmeän collegen. Ongelmaksi luonnollisesti muodostui, ettei kyseisen sävystä resoria löytynyt.

Vetoketjun valitsin harmaaksi, näin jälkikäteen kun ompelin tikkauksetkin harmaaksi, olisi resoritkin voineet olla harmaat. Sopivan värisen resorin puutteessa ompelin hian ja lahkeen suihin kuminauhat.

Liian monesti ompelen lahjoja viimetipassa ja tämänkin ompelun aloitin eilen illalla Poikasen mentyä nukkumaan. Vaihdoin harmaat langat uuteen muruseen ja koeajoin muutaman kerran: ei kunnollista tikkiä eikä mitään näkyvää tai selvää vikaa, edellisviikolla hain taas uusia neulojakin. Luovutin heti kättelyssä ja ompelin tämän sitten mussukalla; huolittelevalla jousto-ompeleella ja kaksoisneulalla. Loppuviimeksi ihan järkevää, että luovutin taistelun murusen kanssa, sillä silittelin vaatetta puoli neljältä aamulla.

Mutta valmista tuli. Mies tuntui tykkäävän lopputuloksesta.

Ja murusen kanssa menen alkuviikosta poikkeemaan ompelukonehuoltoliikkeessä ihmettelemässä, että mikä on vikana, kun yhteystyömme ei oikeastaa suju.

isälle ja tuffalle

Tänä vuonna keksin isälle lahjan isänpäiväksi sen verran ajoissa, että ehdin jopa toteuttaa sen itse. Aluksi tarkoitus oli käyttää lankavarastojani, mutta lopulta päädyin ostamaan ohutta alpakkavillalankaa, joka mielestäni sopii kauluriin paremmin tehden siitä ohuen ja lämpimän.

Poikasen kanssa askartelimme kortin. Jostain syystä viime joulun aikaisista korttiaskarteluista tonttujen partoihin käytetty pumpuli viehättää Poikasta. Tälläkin kertaa Poikanen muisti heti askartelua ehdotettuani, että hän haluaa partaa liimata.

Poikanen leikkasi valitsemastaa tähtipaperista palan, liimasi sen valitsemalleen korttipohjalle, leikkasi siihen viiltoja ja liimasi partaa ja silmiä ja vähän kultaista tarranauhaa. Siinä vaiheessa kun tähtipaperipalassa oli pumpulia ja silmä, näytti otus vielä ihan kalalta, mutta viiden silmän kanssa se ei enää ole niin kalamainen. Joku otus kuitenki.

Nämä lähtee postissa vajaa parinsadan kilometrin päähän, sillä vietämme isäinpäivän kotosalla.

ruttusäärystimet

Musta-vihreät säärystimet jäivät kummittelemaan mieleen ja ensikokeilun jälkeen osasin arvioida langan menekin paremmin. Halusin varsista ruttuiset säärystimet ja muokkasin ruttuvartisten sukkien mallia omaan tarpeeseen.

Näihin säärystimiin en neulonut kantapäälle koloa, sillä edellisten käytössä olen todennut, ettei ne niin kovin kätevät ole. Tai sitte kolo tai oma kantapääni on väärän mallinen.

kettuja

Mietin pitkään, minkä väriset resorit tähän kankaaseen yhdistäisin. Netissä klikkailessa olin kuvitellut, että tähän sopisi oranssi. Todellisuudessa ketut olivat sen verran punaoransseja, jotta punainen sopi sittenki paremmin. Jotenkin tykkään lopputuloksesta ja mielestäni tämä käy näin pojallekin. 

Paita koossa 110/116 cm kapeaa mallia.

Loppukankaan hyödynsin kalsareihin, toiseen lahkeeseen ei kangas enää riittänyt. 

Kalsarit koossa 116 cm. 

ruskeaa settiä

Pidimme siskoni kanssa viikonloppuna yksityiset ompelulanit (itse asiassa puolitoista viikkoa sitten). Mukanani oli koneiden lisäksi aivan liikaa tavaraa, mutta seuraavaa kertaa ajatellen on jo jokin realistinen käsitys, että mitä yhdessä päivässä oikeasti saa aikaan.

Tuotosten lisäksi sosiaalisella tuellakin on toki merkityksensä: purkaminen ei tunnu läheskään niin pitkäveteiseltä eikä murusen kanssa säätöjen hakemiseen tunnu kuluvan ihan niin paljoa aikaa kun samalla voi jutella toisen kanssa.

Paita koossa 110/116 cm.

Collegehousut samaa kokoa kuin paita.

Trikoinen hupparipaita, koko edelleen sama, mutta malli kapea.

Velourhousut koko 110/116 cm. Näistä housuista tuli malliltaan ehkä oma suosikkini.

luottoasuste

Syksy-talvi-kevät kauden luottoasuste villasukkien lisäksi on ehdottomasti säärystimet. Hameen tai mekon kanssa puen paksut sukkahousut tai legginsit ja asu tarvitsee ehdottomasti säärystimet. Tähän asti vaatekaapistani on löytynyt kolmet, kaikki kaupan "tekemiä" ja väriltään mustia.

Olisin halunnut vihreä-mustat, mutta ohjeen mukaan langantarve olisi 150 grammaa ja mustaa oli jäljellä noin 60 grammaa ja vihreätä vajaa 40 grammaa. Lisäsin turkoosin kolmanneksi väriksi, yhteensä lankoja ennen työn aloittamista oli 151 grammaa.

Toisen säärystimen valmistuttua totesin, jottei langat ole kovin merkittävästi vähentyneet ja valmis työ painoi 96 grammaa. Se siitä ohjeen mukaisesta langantarpeesta. Nämä on toteutettu perus 2 oikein, 2 nurin -patentilla, mutta innoistuin jo suunnittelemaan erilaisia mallineuleita, kuten palmikoita. Ainakin näiden jälkeen osaan arvioida langanmenekin paremmin.

turkoosia settiä

Saksin kesällä kangasvarastoja valmiiksi, jotta inspiraation iskiessä voisi vain ajella. Ajelua on hivenen rokottanut se tosiasia, että uuden muruseni kanssa joutuu pari tuntia säätämään, jotta saa kelvollista jälkeä aikaiseksi. Koska langanvaihdon jälkeen on tiedossa säätöä, toteutin sarjatuotantona tylsän, mutta saman värisen setin.

T-paita koossa 110/116 cm ja kahdet kalsarit koossa 116 cm. T-paidan takakappale on samaa tähtikangasta kuin vasen hiha. Kalsareihin olen tuhonnut kaikki mahdolliset pienet jämäpalat: pöllökalsareissa takakiila on myös pöllöä, kummatkin lahkeet turkoosit, tähtikalsareissa toinen lahje ja etukiila tähtikangasta, muut kappaleet turkoosia.

Paita koossa 110/116 cm ja kokonaisuudessaan samaa kuviokangasta. Collegehousut koossa 116 cm.

Sen lisäksi että toteutin housut aivan eri materiaalista, mitä mallin mukaan piti, en halunnut tikata yksityiskohtia näkyviksi kontrastivärisellä langalla. Lopputuloksesta en ole aivan varma, olisiko kuitenkin ollut kivampi, jos tikkaukset näkyisi selkeämmin.

syysasusteet

Päähineongelmat alkoivat jälleen. Vielä ei kuitenkaan ole niin kylmä, että kehtaisi talvilakkia päähänsä pukea. Tähän asti olen ollut vahvasti sitä mieltä, ettei lasten trikoopipoja päässäni nähdä. Kohta olen valmis sellainen päässäni menemään leikkipuistoon, sillä jostain syystä päänahkani alkaa kutisemaan, jos puen villapipon.

Ennen trikoopipoja neuloin itselleni neulepannan. Malli oli sopivan monimutkainen, jolloin pannalla olisi vähän näyttävyyttäkin. Ensikokeiluni jälkeen olisin kaivannut enemmän muotoa, jolloin korvat saisi peitettyä helpommin.

kämmekäs, kämmenikkäät

Tai sitten kämmekkäät. Aikani etsin netistä kämmenikkäiden teko-ohjeita ja lopulta selasin neuleohjeita asuste-valikosta, kunnes löysin etsimäni ja opin, miten kämmenikäs oikealla suomen kielellä taipuu.

Leikkipuistossa istuessa ja neuloessa sain idean, että kämmekkäät olisi kätevät: sormet jäisi paljaaksi ja siten pysyisi puikot vielä käsissä, mutta jotain hanskoja kädet jo vähän kaipasi. Kun lankavarastojen inventaarion yhteydessä löysin paljon kerien jämiä, etsin mallin, johon pääsisin jämiä hyödyntämään.

Itse en ole vielä täysin hyväksynyt sitä tosiasiaa, että kesä on ohi. Miehellekin avauduin, että syksyiset aamut tuntuvat joka vuosi yhtä kamalilta; sellaista määrää vaatetta ei osaa pukeakaan, ettei oikeasti palelisi. Nämäkin pääsevät tositoimiin leikkipuistossa vasta keväällä.

Toisaalta syksyiset kylmät aamut herättävät visioimaan mitä kaikkea asustetta sitä oikeastaan tarvitsisi. Näitä tällaisia kämmekkäitä ja pienempiä juttuja neulookin illassa-parissa, mutta entäs se ikuisuuksia haaveilemani neulehuivi? Inventaarion yhteydessä löytyi yhtä sun toista keskeneräistä isompaakin neuletyötä, joista osalle annoin mahdollisuuden ja toisille purkutuomion, jolloin langoista ehkä joskus muokkautuu jotain muuta.

lisää sukkia

Järjestelin lankavarastoni talven sukkavarastoja ajatellen ja totesin niitäki hamstranneeni tarpeeksi. Itse asiassa varastoistani saisi loihdittua Poikaselle vaikka villapuvun tai -paidan, jos vain suunnittelisi raitoja tai muita kuvioita.

Ensihätään neuloin Poikaselle villasukat. Sukista näytti tulevan hillittömän kokoiset, mutta valmiita sukkia sovittaessa totesin, että koko talven mahtuviksi sukiksi olisi syytä tehdä pari kerrosta pidemmät ennen kärkikavennusta.

Näihin valitsin pienimmät lankanyssäkät, joista jäi vielä pienemmät nyssäkät jäljelle. Nämä lienee kokoa 28 tai 30 tai jotain. Rehellisesti sanottuna minulla ei ole hajuakaan Poikasen jalan koosta. Vaatekoko on mielestäni selvempi ja jollain tavalla lähempänä hyppysiäni vaateompelusten takia. Oman kenkämanian jatkaminen Poikaselle rajoittuu juurikin jalan koon epämääräiseen arpomiseen. 

varustautuminen syksyyn

Näiden sukkien neulomisen aloitin jo kesällä, kun kuluttelin junassa matka-aikaa. Nyt tarvitsin kyseisen kokoiset puikot neuloakseni lisää sukkia, joten nämä oli saatava puikoilta pois.

Tumman turkoosiväri ei nyt sukkien valmistuttua tunnukaan enää yhtä kivalta kuin kesällä, mutta talvisin käytän vain villasukkia, joten siskoni sanoin, villasukkia ei voi koskaan olla liikaa.

Sukat ovat siis aikuisten koossa 36-37. (Omaan silmään tuossa ensimmäisessä kuvassa näyttäisi olevan vauvan sukat)

ja hänen majesteettinsa

Hankin keväällä pitkään haaveilemani saumurin. Tai no. Itse asiassahan siinä kävi niin, että menin ompelukoneliikkeeseen ostamaan saumuria, lähes tuplasin budjetin ja tulinkin kotiin saumuri-peitetikkikone-yhdistelmän kanssa.

Jotain pientä tekelettä olen kokeillut, jonkin verran taisteluja on ollut ja osanhan olen sitten viimeistellyt ompelukoneella, kun yhteistyöstämme ei ole tullut mitää ja tapani mukaan olen viimeisenä yönä ennen lahjan antamista ommellut. Kesälomalla tarkoitukseni oli istua kaikki illat uuden muruseni vieressä, mutta yhteistyömme ei oikein lähtenyt sujumaan. Kävin murusen kanssa hänet myyneessä liikkeessäkin, jossa todettiin yhden koukun olevan puolisen senttiä eri asennossa kuin myymälässä olevalla kloonikaverillaan. Ja sen jälkeen murunen jälleen pelitti.

Kunnes toin hänet kotiin. Purin ompeluintoani piirtelemällä kaavoja, leikkaamalla kankaita, jotta voin siitä sitten vaan lähteä surauttelemaan. Muutama viikko sitten tajusin, että Poikanen ehtii kasvamaan niistä leikatuista kankaista ohi, jos en ompele niitä vaatteiksi tai käyttökerrat jäävät todella vähäisiksi.

Kävin ostamassa ompelukoneliikkeestä hullunkalliita neuloja. Lauantai-iltana levitin koneet ja pelit ja vehkeet keittiöön ja aloin säätämisen. Kahden tunnin jälkeen tikki oli edelleen samannäköistä mitä alottaessani. Pettyneenä keräsin tarpeet takaisin kaappeihin: yhtään siedettävää saumaa en ollut saanut aikaiseksi, ainoastaan puolen pussia suttua, kun olin koetilkuilla kokeillut ja säätänyt ja kokeillut ja säätänyt ja kokeillut ja säätänyt ja ...

Tänään aamupäivällä otin koneen uudestaan esille ja reilu puolen tunnin säätämisen jälkeen tikki on kelvollista. Jei! Kirjoitin heti muistiin, että millä säädöillä trikoota sitten oikein ommellaan niin seuraavalla kerralla on ehkä vähän helpompaa.

Henkisesti olen valmistautunut siihen, että kun vaihdan materiaalin esimerkiksi velouriin tai collegeen niin edessä on taas monen tunnin vääntö.

Mutta on hän silti ihana.

yllättävä sijanti

Olemme lähdössä kauppaan ja lähes lähtövalmiina, Poikanen tosin pelkät kalsarit jalassa katsoo piirrettyjä. Minä laitan tukkaa vessan peilin edessä. 

Mies: Missä Poikasen kaikki vaatteet on? 

Minä: Vaatekaapissa.

Missä muuallakaan?

4-vuotissynttärit

Poikasen synttäreitä vietettiin pari viikonloppua sitten. Ilmeisesti oli rankat juhlat, sillä olen vasta tällä viikolla jaksanut siivota. Osa syyllinen taitaa olla myös iltavuoroviikot; kun Poikasen saa vihdoin uneen, jaksaa itse istua vain netissä eikä aamuisin jaksa nousta niin aikaisin, että ehtisi tehdä muuta kuin pakolliset aamutouhut ennen päiväkotiin ja töihin lähtöä.

Vieraille tarjottiin suklaapipareita vadelmamarmeladitäytteellä, viinimarjamarenkileivoksia, kinkkuvoileipäkakkua sekä Poikasen toiveiden mukaan suklaatäytekakkua (jonka unohdin kokonaan kuvata).

Vaikkei synttäreille mahdottomasti vieraita kutsuttukaan, tajusin lahjakuvaa ottaessani taas, että miten paljon kaikkea meille kotiutui. Muutosta lähtien olen ahdistunut tavarapaljoudesta ja Poikanen on onnellinen saadessaan uusia leluja ja tavaroita.

Osaksi alan myös ymmärtää sen, että perheessä asuu jo iso poika. Miehellekin joku ilta totesin, että ensi syksynä Poikanen menee vielä päiväkotiin ja sitten alkaa esikoulu.

Jälleen löydän itsestäni saman paniikin, minkä silloin kun Poikanen oli vauva. Aluksi en osannut tehdä mitään, kun Poikanen nukkui ja kun hän oli valveilla, tunsin siitä huonoa omaatuntoa, jos silitin tai tein jotain muuta kuin istuin vieressä seurustelemassa. Jossain kohtaan opin siihen, että Poikanen osaa viihdyttää hetken ihan itseäänkin, eikä välttämättä ole hänelle hyväksikään, jos äiti on koko ajan kimpussa.

Nyt olen taas hämmentynyt, että mitä kaikkea Poikaselle pitäisi tarjota ja toisaalta arkena jos aikoo tehdä kotitöitä ja leikkiä Poikasen kanssa ja töiden ja kotitöiden ja Poikasen hoitamisen lisäksi ehtiä harrastamaan jotain omaa, pitäisi omata useampi käsi tai saada vuorokauteen lisää tunteja. Tai tehdä kokoajan jotain sen sijaan, että jumittuu illalla koneen viereen ihmettelemään netin ihmeellistä maailmaa.

Ehkä löydän oman tehokkuuteni jälleen kun arki alkaa pyörimään: osaa aikatauluttaa ja suunnitella päivät siten, että ehtii tehdä tarpeeksi kaikkea. Ja alan olla vahvasti sitä mieltä, että siivotussa, mieleisessä kodissa, jossa ei ole epämääräisiä keskeneräisyyksiä, on energiaakin tehdä ja hoitaa kaikki pakollinen ja sen lisäksi vielä tilaa omalle ajalle.