mitä ehtii tehdä 15 minuutissa?

Sellaisina koulupäivinä kun Mies on mennyt aamuyöllä töihin, vien Poikasen päiväkotiin ennen kouluun menoa. Ainakin vielä olemme päiväkodissa varttia ennen aamuaikataulua. Käytännössä ehdin kaikessa rauhassa jättämään Poikasen. Ja siltikin odottelemaan bussipysäkillä vartin verran. Mitä ihmettä tehdä bussipysäkillä aamuseitsemältä? Parinkymmenen minuutin päästä vaihdan bussia ja odottelen bussipysäkillä toista bussia kymmenisen minuuttia. Vielä on lämmintä ja aamuaurinko paistaa, mutta entäs sitten kun on pimeää ja pakkasta ja tuulee ja räntää sataa vaakatasossa?

Sellaisina koulupäivinä kun Mies on iltavuorossa, haen Poikasen päiväkodista ennen viittä (koska päiväkoti menee silloin kiinni ja koska en halua venuttaa Poikasen noutoaikaa, sillä nytkin on viimeinen joka haetaan). Koulupäivä loppuu neljältä, mutta jotta ehdin ajoissa päiväkotiin, minun pitää karata viimeiseltä tunnilta jo puoli neljä. Kolmelta alan katsomaan kelloa joka välissä, että mitä vielä ehdin tekemään, mitä työtunnilla kannattaa aloittaa, jotta homma jää kesken sopivan kohtaan. Juoksen viemään alakerran lokeroon ompelu- ja opiskelutavarat ja haen pyöräilykypärän. Juoksen bussipysäkille.

Vartin päästä odottelen uutta bussia, joka on kerran ollut aikataulusta myöhässä kaksi minuuttia, muina päivinä myöhässä keskimäärin 10 minuuttia. Kun saapuvien bussien aikataulutaulu näyttää, että 18 minuuttia aikaa kysymys jälleen kuuluu, mitä siinä ajassa ehtii tekemään? Kauppoja on korttelin vieressä vaikka miten, mutta vielä olen istunut iltapäiväauringossa. Entäs sitten kun on pimeää ja pakkasta ja tuulee ja räntää sataa vaakatasossa?

kouluun ja koulussa

Koulun alkua varten hankin jokusen uuden kynän ja kaivelin kaapeista vanhoja lyijykyniäni. Pitäisi muuten testata kaikki laatikoissa lojuvat kynät, suotta kuivia kyniä säilyttää, kunnei niissä mitenkään erityinen ulkokuori ole saatikka muutakaan tunnearvoa. 

Kynien säilytystä varten askartelin sunnuntai-iltana penaalin. Pöllö-puuvillakankaan olen ostanut Poikasen vauva-aikana, joten se on varmasti nähnyt kaikki kolme muuttoamme. Nyt sitten maltoin leikellä siitä ihan pikkuruisen penaalin.

Viime viikolla aloitimme ompelun suunnittelemalla ja toteuttamalla oman neulatyynyn. Kannoin kouluun mieluisia kangaspaloja. Päädyin käyttämään loput tyyny-rahiompelusta jääneen jämäkämmän puuvillan. Pöllökangasta olisi tehnyt mieli siihenkin käyttää, mutta penaalinkin vuoritin, jottei kynät heti näy penaalin läpi.

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin piirtelemään vapaalla kädellä tähden.

Neulatyynyn jälkeen ompelimme kaavoitusviivoittimia varten penaalin (tai pussukan). Onneksi olin kantanut pöllökankaan loput (tai suurimman osan) mukanani, sillä sivusauman kanssa sain tehtyä kynäpenaalin kanssa mätsäävän pussukan. 

sekalainen setti kulkuneuvoja

Miksi 5-vuotissynttärilahjaa pojalle miettiessä kaavalehdistä huutelee houkuttelevasti mekot ja muut tyttöjen jutut? Kokeeksi kuljin kaupassa leluosastolle, mutta siellä ahdistuin. Tavarapaljous kotona on melkein mahdoton hallita, joten en tahdo omalta osaltani tuoda sitä toisten kotiin. Toisaalta uskon, että muut vieraat lahjovat sankaria lelulahjoilla, joten voinen olla tylsä täti ja viedä vaatetta.

Olen hallitsemattomasti kerännyt kankaita omaan kotiini. Äkkiseltään niitä on viisi (5!) isoa laatikollista ja sen lisäksi muutama pikkulaatikko. Kangasmäärä on lähes mahdoton muistaa saatikka hallita. Pieniä paloja ja resoreita saa lajiteltua laatikkokohtaisesti, muiden kohdalla ei ole selkeää järjestelmää: laadun vai värin vai mahdollisen loppukäyttäjän mukaan?

Makoilin eilen kankaiden vieressä ja Mieskin kävi kysymässä, että mitä teen. Hetken meditointi tuotti sekalaisen tuloksen.

Pipo kaivurit-kankaasta kaavalla: leikkaa, mittaa, piirrä, leikkaa, ompele, ratko ja ompele. Sovituksessa sopi Poikaselle, joten uskoakseni on sopiva myös loppukäyttäjälle. Varsinkin kun trikoisissa pipoissa on se ominaisuus, että venahtavat käytössä. Vuoritin pipon yksivärisellä vaaleansiniturkoosilla.

Kaveriksi velourhousut sinisillä taskuilla ja resoreilla. Housujen koko 116 cm kavennettuna.

Kulkuneuvoteema jatkuu. Löysin varastojen kätköistä joustofroteeta. Päädyin jälleen kaventamaan kokoa 116 cm. Muokkasin kaavaa siten, että eteen tuli nepparilista, jottei pääntie ole ahdas, sillä tiettävästi sankari inhoaa paitoja, jotka tarttuvat päähän kiinni puettaessa tai riisuessa.

Yhteiskuvasta voidaan todeta, ettei setti ole kovinkaan no.. setti. Jälkikäteen ajatellen paita ja housut olisivat ehkä paremmin mätsänneet, josko olisin käyttänyt ruskeaa lahkeensuun resoreissa ja taskuissa. Ehkäpä käyttäjän kaapista löytynee jotain yksittäiseen vaatekappaleeseen mätsäävää.

mikä minusta isona sitten tuleekaa

Poikasen synnyttyä alkoi ajatustyö siitä, ettei nykyinen työpaikkani ole sittenkään se juttu, mistä puolenvuosisadan jälkeen jään eläkkeelle. Yksi suurimmista syistä ehkä se, että alalla olevat työajat on hyvinkin haastavat: viikonloput on pitkälti vapaat, mutta toisina viikkoina valvotaan yöt, toisina herätään yöllä, kun työpäivä alkaa neljältä aamuyöstä ja yhtenä viikkona ei aamulla juurikaan mitään ehdi tekemään, kun päiväkodissa pitää olla jo yhdeltätoista. Toisaalta silloin ei illallakaan mitään tehdä, kun kotona olen kahdeksan-puoli yhdeksän välissä.

Pitkään pohdin, että mitä mitä se sitten olisi. Ompelua pidin enemmän harrastuksena, en tahtonut ajatella, että siitä milloinkaan tulisi ammatti. Keväällä kouluja katsoessa, tutkin yhä tarkemmin ja tarkemmin ompelijan ammattitutkintoon johtavaa ammatikoulutusta. Viimeisenä hakupäivänä napsuttelin hakemuksen, koska ei mun sinne ole mentävä jos pääsenkin -ajatuksella.

Tänään olin virallisesti viimeistä työpäivää. Ehkä ajatus lähtemisestä oli kypsynyt tarpeeksi pitkään, mutta pihasta pois ajaessa ei edes tuntunut haikealta. Ehkä enemmänkin helpottuneelta. Toisaalta myös hyvin ristiriitaiselta. Se, että aloitan opiskelut, tuo paljon muutoksia arkeemme ja elämäämme. Olen innoissani opiskelujen aloituksesta, samalla pohdin, että kuinka kaikki sujuu ja menee. Ajatuksissa ahdistaa myös se, että jos ompelu onkin kiva harrastus, mitä se on työnä ja mitä vaatetusompelijana harrastan, jos ei jaksa harrastaa töitä enää kotona.

Viisaat väittää, ettei ihminen kadu tekojaan vaan sitä mitä on jättänyt tekemättä. Liekö aivopesua, mutta pohtiessani aikuiselämääni viitisentoista vuotta taaksepäin, enemmän minua kaduttaa se, mitä en ole uskaltanut tehdä. Ja ainakin vielä uskon, että minulla on hiassa Jokeri-kortti, jos tämä ei sitten olekaan sitä mitä haluan.

haaveena ompelusoppi

Uudessa (lähes kaksi vuotta asutussa) kodissa on yksi puute: liian vähän huoneita. Pohjaratkaisu on kiva ja avara, kompakti ja kätevä pienelle perheelle, mutta mihinkään nurkkaan ei voi piilottaa ompelukoneita. Tähän asti koneet asuivat vaatehuoneessa, josta kannoin ne keittiön pöydälle ja josta ne piti sitten siivota takaisin, jotta pöydän vieressä mahtuu ruokailemaan. Tähän siirtelyvaiheeseen meni aikaa puolisen tuntia ja sekin pois ompeluajasta. Lisäksi koneita ei viitsinyt nostella esiin, jos tiesi, että puolen tunnin päästä syödään.

Makuuhuoneemme on ainoa huone, joka vielä tarvitsee päivityksen: uudet tapetit, uusi sänky, jossa sängyn alusta käytetty säilytystilaksi, olen kuolannut sitä jo vuoden verran kuvastosta ja netistä ja käynyt livenäkin silittämässä ja sitten makkariin mahtuu pöytä, johon mahtuu ompelukoneet. Paitsi, että lomalla tuskaillessa sitä, että saan koneet kannettua illalla yhdeltätoista esille ja kahdelta yöllä taas piiloon, keksin sen. Meillä on varastossa Poikasen pinnasänky, jota ei tulla pinnasänkynä tarvitsemaan ja siitä väitettiin, että sen voi koota sängyn sijaan pöydäksi. Muuttojen myötä ruuvit ja pultit olivat hävinneet ja Mies käytti hiukan sahaakin ja shoppailtiin ruuvimutteriosastolla.

Mutta pöytä siitä tuli: