Lehmä

Tunnen itseni aina toisinaan lehmäksi, enkä mitenkään hyvällä tavalla. Pitäisi olla tyytyväinen ja onnellinen, että pystyn imettämään omaa Poikastani. Mutta kun. En ole henkisesti valmistautunut siihen, että haisen maidolle. Haluan haista ihmiselle. En ole henkisesti kasvanut siihen, että suihkussakäynti kannattaa ajottaa siihen ajankohtaan, kun on juuri imettänyt. Mikäli sinne menee täysin rinnoin, puhtaana pysyminen edes siihen asti, kunnes on pukeutunut, on todellinen haaste.

Lääkärin määräyksestä harrastan seksiä ehkä kahden kuukauden kuluttua. Se ei silti estä ajattelemasta asiaa. Ensinnäkin jännittää vähän, että miten homma onnistuu synnytyksen jälkeen. Toiseksi pitäisi keksiä tapa, miten selvitä suorituksesta ilman, että kaikki paikat on maidossa.

Onhan tässä tietty ne hienotkin puolet, kun en ole koskaan mitään jättirintoja omistanut. En vielä ajattele sitä, miten ne sitten lysähtävät takaisin vanhoihin mittoihin, kun Poikanen rupeaa syömään ihmisten ruokaa.

Siivosin tänään vaatekaapin: äitiysvaatteet on nyt kasassa makuuhuoneen lattialla odottamassa loppusijoituspaikkaa, sopivia vaatteita hyllyillä esillä ja ylähyllylle jemmattu jos-näihin-vielä-joskus-mahdun -vaatteet. Ensinnäkin sitä ihan äimisteli, että olenko mä ihan oikeesti joskus ollut näin pieni? Toiseksi aloin jo epäillä, mahdanko enää ikinä sopia niihin vaatteisiin, kun osa on niin ihania.

Leijonaemo

Poikanen on nyt kuukauden vanha. Meillä on paljon käynyt vieraita katsomassa häntä. Ensimmäisillä viikoilla Poikanen ei oikeastaan tehnyt muuta kuin nukkui ja söi ja oli valveilla sen aikaa, että vaippa vaihdettiin ja kylvettiin. Reilu viikon Poikanen on jo ollut päivisin valveilla vähän kauemmankin aikaa ja selvästi on kiinnostunut ympäröivästä maailmasta tuijottamalla hyvinkin tiiviisti ja pitkään.

Vajaa viikko sitten meillä oli jälleen ihastelemassa Poikasta vieraat, jotka olivat käyneet viimeksi siten, ettei hän ollut vielä viikkoakaan. Poikanen nukkui, kun vieraat tulivat. Poikasen herättyä vaihdettiin vaippa ja syötiin ja laitoin Poikasen sitteriin, kun olimme itse kahvipöydässä. Eräs vieraista meni juttelemaan Poikaselle, että laita silmät kiinni ja jatka nukkumista ja keinutti sitteriä ja laittoi tuttia suuhun, vaikka toinen oli ihan tyytyväinen oloonsa. Tottahan Poikanen oli vieraista kasvoista kiinnostunut. Itsellä oli tekemistä, etten tokaissut, että anna sen nyt olla hereillä. Kyllä se muutakin tekee kuin syö ja nukkuu. Parempi se on, että päiväsaikaan on hereillä kuin että yöllä!

Olen huomannut itsessäni muitakin emomaisia ominaisuuksia, joita en ole ennen tiennyt omaavani. Ajattelen jo haikeudella, että miten pian vauva kasvaa, kun Poikanen on nyt niin ihana pikku-kääryle. Olen aina kuvitellut, ettei minusta ole kotiäidiksi, mutta nyt jo pohdin ensi syksyä, kun pitää palata töihin ja mieheni ja minun työvuorot on sellaiset, ettei pystytä hoitamaan Poikasta itse. Vuoden ikäinen on kuitenkin niin pieni laittaa päiväksi vieraalle hoitoon.
Sitten vielä nämä paljon vähemmän positiiviset oivallukset: kun imetän, en voi laihduttaa heti takaisin samoihin mittoihin mitä olin ennen raskautta. Koska uskallan siistiä bikinirajan? Saattaa mennä puolisen vuotta ennen kuin saan nukkua kokonaisen yön ja niin myöhään aamulla kuin huvittaa. Mikäli koti on epäsiisti tai pölypallerot vaikuttavat siltä, että muuttuvat pian eläviksi, olen pahalla päällä. Miehen on vaikea ymmärtää, että vaikka olen kuinka väsynyt niin en saa nukuttua, jos en ole vähän siivonnut tai järjestänyt paikkoja.

Oikeastaan olen vielä ollut hyvinkin innoissani siitä, että meille on tullut vieraita. Päivän ohjelma on jotenkin niin yksitoikkoinen: imetystä, vaipan vaihtoa, Poikasen kanssa seurustelua, Poikasen ihailua, kun hän nukkuu ja kotitöitä. Yllättäen olen huomannut kahvipöydässä, että niin eihän minulla oikeastaan ole edes enää elämää. Vielä Poikanen on niin pieni, etten voi harrastaa mitään kodin ulkopuolella. Kun en käy töissä, ei ole aikuiskontakteja. Mun päivässä ei ole mitään muuta jännää kuin se, montako kakkavaippaa vaihdan! Eipä paljon ole kiinnostavaa kertomista kahvipöydässä.

ristiäiset

Ompelin pojalle kastemekon viikonlopun ristiäisiin. Isällä ja pojalla on vaatteet valmiina. Äiti ei vielä tiedä, mihin pukeutua. Onhan noita juhlavaatteita, mutta ensinnäkin, mihin mahdun ja toiseksi ne ei ole kovin käytännöllisiä imetyksen kannalta.

pienet potkuhousut

Kirjahyllyssäni olevasta käsityökirjasta löysin kirjontaohjeen, jossa oli mielestäni ihana kissan kuva. Aikani mietin, että mihin vauvan varusteeseen voisin kyseisen kuvan kirjoja, kunnes löysin söpöjen potkuhousujen kaavan. Tässä vielä kissa lähemmin:

kun pyykkiä on...

Poikamme on pissannut kolme kertaa hoitopöydällä köllötellessä (yhdellä kerralla neuvolatädin päälle). Ompelin toisen päällisen patjaan avaruusaiheisesta pul-kankaasta, koska kirahvipäällinen kuitenkin kuivuu yön yli pesun jälkeen.