summausta

Nyt kun virallisesti olen viettänyt vanheimpainvapaan, mietin, että onko mikään mennyt kuten suunnittelin.

Ensinnäkin valmistauduin siihen, että ensimmäiset viikot hoidan vauvaa: syötän ja kannan, koska se huutaa paljon. Todellisuudessa en juuri tehnyt muuta kuin hoisin vauvaa, koska olin itse niin kipeä. (Vauva ei paljoa huutanut: söi ja nukkui.) Eipä kukaan mainostanut etukäteen, että olisi tuohonkin henkisesti voinut valmistautua.

Mietin, että imetän, jos homma sujuu, etten rupea siitä hermoilemaan. Todellisuudessa kun muutaman kuukauden päästä ilmeni, että lisämaitoa tarvitaan ja että Poikanen mielummin söisi pullosta, taistelin ja lopulta kesti hyvin pitkään ennen kuin olin valmis lopettamaan imetyksen kokonaan. Äskeiseen liittynee sekin, kun ostin ensimmäisen kerran äidinmaidonkorviketta kaupasta ja luin läpi purkin kyljen, että mitä tuote sisältää ja ajatukseni oli, että toivottavasti ei tommosta tarvi koskaa toiselle antaa. Mies ajatteli ihan samoin, koska tutki kaupasta tuomani purkin ja sanoi ääneen ajatukseni.

Luulin, että ostan kaupasta purkkisoseita, koska ne on niin helppoja. En ole vieläkään mikään keittiön ihmenainen kokkausten suhteen, mikäli se mitataan sillä, montako kertaa Mies kieltäytyy syömästä aikaansaannoksiani. Mutta lopulta olen tehnyt kaikki soseet itse, koska olen hyvin epäluuloinen, mitä niissä valmissoseissa oikeastaan onkaan. Ainakin itse tiedän, että mitä tarjoan Poikaselle. Enkä ole vielä kokenut soseidenkeittelyä kovin työlääksi.

Ajattelin, että helppoon vauva-arkeen kuuluvat kertavaipat. Lähipiirini kestovaippaintoilusta ja Miehen uteliaisuudenhalusta johtuen tein myönnytyksen, että voinhan aina kokeilla. (Ja olin jo valmiiksi päättänyt, että en tule niitä kuitenkaan käyttämään). Kokeilussa kävi nyt sitten hassusti, että innoistuin kestovaipoista (ja jälleen se suuri epäluulo kaivelee, että mitä noissa kertavaipoissa oikeastaan onkaan, onko ne miten epäterveellisiä ja sopivia vauvan herkälle iholle). Enkä ole tätäkään niin kovin työlääksi kokenut. Vauva-arjessa on oltava se "oma juttu", jonka avulla taas jaksaa. Itselläni se on ompelu. Lisäksi vaippojen täyttäminen pesun jälkeen on kivaa yhteistä puuhaa Poikasen kanssa: Poikanen tykkää levitellä imuja ja vaippoja ja tutkia jo täytettyjä vaippoja.

Olin vahvasti sitä mieltä, että vanheimpanvapaan vietän kotona ja sitten palaan takaisin työelämään. Olen määritellyt itseni hyvinkin urakeskeiseksi ihmiseksi, tosin määrittelyn olen luonut silloin, kun olin vielä sinkkuna enkä kuvitellutkaan, että aloittaisin mitään vakavaa suhdetta saatikka perustaisi perhettä. Nyt vietän pari viikkoa kesälomaa ja sitten jään hoitovapaalle vuoden loppuun. Vielä en ole keksinyt ratkaisua, miten onnistuisin yhdistämään työssäkäynnin siten, että voisin olla Poikasen kanssa yhtä paljon kuin nytkin.

Ja sitten ne asiat, mitkä meni kuten ajattelin... Niitä ei taida olla? Tai sitten en enää muista kuin nämä "isot linjat", jotka tosiaan kaikki on mennyt eritavalla.

pikkuvesipeto

Aluksi Poikanen inhosi kylpemistä ja HUUSI. Sitten oli välivaihe, kun kylpy oli ok.

Nyt kylpeminen on ihan mahtavaa. Käkättää ja kikattaa ja hihkuu ja loiskii vettä.

Sen lisäksi, että kylpeminen on kivaa, pyllyn peseminen on kivaa: vettä on kiva potkia (jolloin pyllynpesijälläkin on paita märkä ja vettä on myös lattialla). Syömisen jälkeen käsien ja naaman pesu on myös kivaa (yleensä). Silloinkin hihkutaan ja yritetään tarttua hanasta tulevaan veteen kiinni.

Näissä kohdin minuakin yleensä hymyilyttää. Pyllynpesuprojekti on sikäli hermojakiristävää, että jos Poikanen tekee kakan juuri ennen kuin ollaan lähdössä johonkin ja itsellekin on jo vaihtanut puhtaat vaatteet, ettei kastuisi.

Parin päivän ajan Poikanen on yrittänyt nousta vessanpyttyä vasten seisomaan. Eilen siinä jo onnistuttiin! Meillä on pytyn kansi kiinni, koska taloudessa asuva kissa menisi uteliaisuudesta sinne (pentuna pari kertaa hyppäsikin). Huuhtelin kakkavaippaa ja suihkuttelin vaipasta kakkoja pyttyyn. Poikanen tuli tapansa mukaan vessaan kanssani ja nousi pyttyä vasten seisomaan ja totesi, että tämähän on mielenkiintosta ja liotti toista kättään siellä vedessä. Yök.

Poikanen oli kyllä tosi innoissaan, itselle tuli kiire etsiä se kolmas käsi jostai, jolla saisi Poikasen siksi aikaan pysymään pois, että saan vaipan huuhdeltua.

isommalle

Poikkeuksellisesti esittelen sitten Miehelle tekemäni villapaidan ihan siitä syystä, etten ole koskaan tehnyt villapaitaa näin kauaa (yli 4 kk). Saatuani ikuisuusprojektin vihdoin valmiiksi, olen helpottunut ja tyytyväinen lopputulokseen.

Tämä on toteutettu jämälangoista islantilaispuseron mallia mukaillen. Pusero on tosi paksu, joten kesän odottelee sitten kaapissa niitä talven kovia pakkasia.

juhlapuku

Poikanen puettiin juhlavasti Miehen tädin 40-vuotissynttäreille

Tässä projetissa pääsin toteuttamaan itseäni: olen yhdistänyt kolmen eri puvun kaavat ja kravatin kaavan kokoa muokkasin Poikaselle sopivammaksi. Ihan viime hetkellä päädyin nepittämään lahkeiden sisäsauman, mikä on vaipanvaihdon kannalta toimivin, kun vetoketju on selkäpuolella.

pinnasängyn tuunausta

Poikanen osaa jo nousta istumaan, joten sängystä piti pohjaa laskea tasoa alemmas.

Uusi pinnasuoja on vähän enemmän vauvamaisempi kuin edellinen.