Nyt kun virallisesti olen viettänyt vanheimpainvapaan, mietin, että onko mikään mennyt kuten suunnittelin.
Ensinnäkin valmistauduin siihen, että ensimmäiset viikot hoidan vauvaa: syötän ja kannan, koska se huutaa paljon. Todellisuudessa en juuri tehnyt muuta kuin hoisin vauvaa, koska olin itse niin kipeä. (Vauva ei paljoa huutanut: söi ja nukkui.) Eipä kukaan mainostanut etukäteen, että olisi tuohonkin henkisesti voinut valmistautua.
Mietin, että imetän, jos homma sujuu, etten rupea siitä hermoilemaan. Todellisuudessa kun muutaman kuukauden päästä ilmeni, että lisämaitoa tarvitaan ja että Poikanen mielummin söisi pullosta, taistelin ja lopulta kesti hyvin pitkään ennen kuin olin valmis lopettamaan imetyksen kokonaan. Äskeiseen liittynee sekin, kun ostin ensimmäisen kerran äidinmaidonkorviketta kaupasta ja luin läpi purkin kyljen, että mitä tuote sisältää ja ajatukseni oli, että toivottavasti ei tommosta tarvi koskaa toiselle antaa. Mies ajatteli ihan samoin, koska tutki kaupasta tuomani purkin ja sanoi ääneen ajatukseni.
Luulin, että ostan kaupasta purkkisoseita, koska ne on niin helppoja. En ole vieläkään mikään keittiön ihmenainen kokkausten suhteen, mikäli se mitataan sillä, montako kertaa Mies kieltäytyy syömästä aikaansaannoksiani. Mutta lopulta olen tehnyt kaikki soseet itse, koska olen hyvin epäluuloinen, mitä niissä valmissoseissa oikeastaan onkaan. Ainakin itse tiedän, että mitä tarjoan Poikaselle. Enkä ole vielä kokenut soseidenkeittelyä kovin työlääksi.
Ajattelin, että helppoon vauva-arkeen kuuluvat kertavaipat. Lähipiirini kestovaippaintoilusta ja Miehen uteliaisuudenhalusta johtuen tein myönnytyksen, että voinhan aina kokeilla. (Ja olin jo valmiiksi päättänyt, että en tule niitä kuitenkaan käyttämään). Kokeilussa kävi nyt sitten hassusti, että innoistuin kestovaipoista (ja jälleen se suuri epäluulo kaivelee, että mitä noissa kertavaipoissa oikeastaan onkaan, onko ne miten epäterveellisiä ja sopivia vauvan herkälle iholle). Enkä ole tätäkään niin kovin työlääksi kokenut. Vauva-arjessa on oltava se "oma juttu", jonka avulla taas jaksaa. Itselläni se on ompelu. Lisäksi vaippojen täyttäminen pesun jälkeen on kivaa yhteistä puuhaa Poikasen kanssa: Poikanen tykkää levitellä imuja ja vaippoja ja tutkia jo täytettyjä vaippoja.
Olin vahvasti sitä mieltä, että vanheimpanvapaan vietän kotona ja sitten palaan takaisin työelämään. Olen määritellyt itseni hyvinkin urakeskeiseksi ihmiseksi, tosin määrittelyn olen luonut silloin, kun olin vielä sinkkuna enkä kuvitellutkaan, että aloittaisin mitään vakavaa suhdetta saatikka perustaisi perhettä. Nyt vietän pari viikkoa kesälomaa ja sitten jään hoitovapaalle vuoden loppuun. Vielä en ole keksinyt ratkaisua, miten onnistuisin yhdistämään työssäkäynnin siten, että voisin olla Poikasen kanssa yhtä paljon kuin nytkin.
Ja sitten ne asiat, mitkä meni kuten ajattelin... Niitä ei taida olla? Tai sitten en enää muista kuin nämä "isot linjat", jotka tosiaan kaikki on mennyt eritavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti