Viikonloppuna tarjosin muutaman kerran askartelutekemistä. Ainakaan silloin kun vanhemmat päättivät, että nyt on piirrettyjä katsottu tarpeeksi ja on aika tehdä muuta, ei askarteluehdotukseni saanut kannatusta. Lopulta levitin tarpeet keittiön pöydälle, mainostin mitä olen tekemässä ja silti ainut utelias askarteluassistentti oli kissa.
Mies tunnusti, ettei ole koskaan tykännyt askartelusta ja muistaa päiväkotiajan, jolloin inhosi askartelutuokioita. Että ehkä se on perinnöllistä?
Lopputulos on tosi yksinkertainen, sillä suunnitteluvaiheessa kuvittelin, että kun paperit ja tarrat ja liimat on levitettynä pöydällä, Poikanen kirmaa innoissaan avustamaan.
Ehkä itsellenikin yllättävintä tässä on se, että kortit ovat jo postissa. Viime vuonna hain joulumerkit edellisenä päivänä ja monesti olen askarrellut kortteja vielä viimeisenä yönä, jolloin kortit on voinut lähettää halvemmalla postimaksulla. Itse asiassa en muista, koska olisin saanut kortit postiin päiviä ennen deadlinea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti