Tosin pari kuukautta sitten olivat jo melkein valmiit, kun olin valinnut tuohon takkiin nepparit, jotka ei velouriin ja trikooseen sopinut vaan tulivat heti läpi. Harmitti niin vietävästi. Apinanraivolla korjasin reiät ja askartelin tarrakiinnityksen. Ei noista nytkään voi sanoa, että olisi kivat, mutta valmiit kuitenki.
sunnuntai 18. syyskuuta 2011
plääh
Tämän setin suunnittelin jo kesällä, että on sitte loppukesästä kiva ulkoiluasu, kun on viileämpää. Nyt on jo syksy ja vihdoin sain valmiiksi. Housuissa sivussa keltaista, takissa keltainen vuori ja takin huppu ja masukappaleen traktoritrikoosta myssy.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011
vaippalandia
tiistai 6. syyskuuta 2011
talven varalle
keskiviikko 24. elokuuta 2011
joka ilta kun
Lämmitän iltamaidon, kaksi pulloa. Juttelen sille, kun vaihdan yövaipan ja puen yöpuvun. Se meinaa karata sylistä, kun syö tuttipullosta maitoa. Kymmenen minuutin päästä se on syönyt tarpeeksi. Nostan sen sänkyynsä. Se katselee minua pinnojen välistä ja imeskelee tuttia. Makaa ihan rauhassa paikoillaan ja silitän sitä tukasta. Se hymyilee tutin takaa ja kääntyy vatsalleen. Katsoo minua. Uhkaan, että äiti lähtee ja jättää, jos nousee seisomaan. Se nousee istumaan ja kurottautuu sängyn reunoihin, nousee seisomaan. Lähden.
Se alkaa huutamaan ennen kuin olen poissa huoneesta. Annan huutaa. Palaan muutaman minuutin kulutta. Laitan tutin suuhun, pistän sen sänkyynsä makaamaan, pyyhin kyyneleet. Istun sängyn viereen. Se inisee vielä vähän.
Vartin päästä se kääntyy taas mahalleen. Uhkaan jälleen jättäväni. Se nousee seisomaan. Kun nousen seisomaan se alkaa jo huutamaan. Lähden silti. Kun palaan, laitan tutin suuhun, lasken takaisin sänkyyn makaamaan. Se pudottaa tutin pinnojen välistä lattialle. Inisee, kunnes ojennan takaisin. Se pudottaa tutin uudestaa ja inisee, kunnes annan takaisin.
Se katsoo minua, kun kääntyy vatsalleen. Uhkaan jättäväni sen. Nousen jo seisomaan. Se menee itse takaisin makaamaan.
Kolmen vartin päästä se vääntelehtii levottomasti. Silmät meinaa painua väkisin kiinni. Olen varma, että kohta se nukahtaa. Se alkaa kitisemään. Silitän ja annan tutin, jonka se heittää aina pois.
Vajaa tunnin päästä kokeilen sen vaipan: tuntuu lämpimältä ja vähän nihkeeltä. Vaihdan vaipan. Se on hiljaa, syö tuttia. Sitten se alkaa kitisemään. Silitän. Se syö tuttia ja kitisee.
Olen istunut sen sängyn vieressä jo yli tunnin. Tekisi mieli huutaa sille, että sano mikä on: vaihdoin jo vaipan, sait maitoa, pitäisi olla sopivan lämmin: ei vilu eikä kuuma, äiti on vieressä, tutti on suussa. Lopulta lähden.
Se huutaa. Huutaa hätäistä, väsynyttä itkua. Pyydän Miestä, että menee, minä en jaksa. Totean olevani paska äiti, mutta olen jo yli tunnin kökkinyt vieressä, enkä tosiaan tiedä, mikä sillä on.
Mies menee. Ottaa Poikasen syliinsä, kantaa kauan, kunnes Poikanen rauhottuu. Ja nukahtaa. Puolentoista tunnin kuluttua siitä, kun minä aloitin.
Se alkaa huutamaan ennen kuin olen poissa huoneesta. Annan huutaa. Palaan muutaman minuutin kulutta. Laitan tutin suuhun, pistän sen sänkyynsä makaamaan, pyyhin kyyneleet. Istun sängyn viereen. Se inisee vielä vähän.
Vartin päästä se kääntyy taas mahalleen. Uhkaan jälleen jättäväni. Se nousee seisomaan. Kun nousen seisomaan se alkaa jo huutamaan. Lähden silti. Kun palaan, laitan tutin suuhun, lasken takaisin sänkyyn makaamaan. Se pudottaa tutin pinnojen välistä lattialle. Inisee, kunnes ojennan takaisin. Se pudottaa tutin uudestaa ja inisee, kunnes annan takaisin.
Se katsoo minua, kun kääntyy vatsalleen. Uhkaan jättäväni sen. Nousen jo seisomaan. Se menee itse takaisin makaamaan.
Kolmen vartin päästä se vääntelehtii levottomasti. Silmät meinaa painua väkisin kiinni. Olen varma, että kohta se nukahtaa. Se alkaa kitisemään. Silitän ja annan tutin, jonka se heittää aina pois.
Vajaa tunnin päästä kokeilen sen vaipan: tuntuu lämpimältä ja vähän nihkeeltä. Vaihdan vaipan. Se on hiljaa, syö tuttia. Sitten se alkaa kitisemään. Silitän. Se syö tuttia ja kitisee.
Olen istunut sen sängyn vieressä jo yli tunnin. Tekisi mieli huutaa sille, että sano mikä on: vaihdoin jo vaipan, sait maitoa, pitäisi olla sopivan lämmin: ei vilu eikä kuuma, äiti on vieressä, tutti on suussa. Lopulta lähden.
Se huutaa. Huutaa hätäistä, väsynyttä itkua. Pyydän Miestä, että menee, minä en jaksa. Totean olevani paska äiti, mutta olen jo yli tunnin kökkinyt vieressä, enkä tosiaan tiedä, mikä sillä on.
Mies menee. Ottaa Poikasen syliinsä, kantaa kauan, kunnes Poikanen rauhottuu. Ja nukahtaa. Puolentoista tunnin kuluttua siitä, kun minä aloitin.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
poikanen 1 v
Tänään juhlittiin sukulaisten, kavereiden ja kakun sekä kahvin voimalla Poikasen ensimmäisiä synttäreitä. Vaikka virallinen päivä oli ja meni niin tänää oikeastaan tajusin, ettei mun vauva oo enää mikään vauva. Asiaan vaikuttanee myös se, että katselin viime syksyltä kuvattua kotivideota, missä Poikanen ihan oikeasti on vauva. Toisaalta hienoa, että suurin osa juhlijoista kävi tänään, vaikka jossain vaiheessa päivää tuntui, että kello on pysännyt. Illalla kun sain Poikasen unille ja pääsin siivoamaan keittiötä ja muuta talon kaaosta, mietin, että helpommalla näin pääsee saatikka että kaikki käyvät omana päivänä ja saa kahvitella sitten monta viikkoa, vaikkei nyt ehdi kaikkien vieraiden kanssa seurustella.
Iso kasa lahjoja, joista sankarin ehdoton suosikki on kuvan keskellä oleva leikkikännykkä ja äidin kuvan alalaidassa olevat turkoosit kurahousut.
tiistai 16. elokuuta 2011
tiistai 9. elokuuta 2011
viidakon eläimet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)