Tänä viikonloppuna sitten totesin Miehelle, että tästä ei tule mitään: hänellä on mahdollisuus siirtyä töihin samalle paikkakunnalle, missä minä työskentelen tällä hetkellä. Nykyiseltä kotipaikkakunnalta en ole muita töitä saanut, en omalta työnantajalta, en muilta työnantajilta, vaikka olen kymmeniä työhakemuksia lähettänyt, vaikka olen hakenut töitä, joihin ei ihan koulutukseni vastaa ja vaikka olen hakenut töitä, jotka ovat määräaikaisia ja tällä hetkellä minulla on vakituinen työsuhde.
Kerroin Miehelle, että alan etsimään asuntoa työpaikkakunnaltani ja sovitaan niin, että Poikanen on joka toisen viikon Miehellä ja joka toisen minulla siihen kunnes menee kouluun. Siihen kuitenkin on jokunen vuosi vielä aikaa. Kysyin, lunastaako Mies osuuteni talostamme vai pistetäänkö koti myyntiin, sillä minulla ei ole kykyä maksaa vuokraa sekä osuuttani talolainasta.
Oikeasti rupee riittämään: vielä kun Mieheltä saa pelkkää piikittelyä siitä, miten vähän ehdin Poikasen kanssa olemaan. Ihan kun en itse sitä tiedä, mutta kun suurin osa kotitöistä jää minun vastuulleni, vaikka tästäkin asiasta on useaan kertaan puhuttu ja riidelty, ja viikolla ehdin käymään töissä ja kotona nukkumassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti