En ole koskaan ollut kovin tarkka siivouksen suhteen: ei mitään määrättyjä viikkosiivouksia, vaikka sellaisi suositellaankin varsinki lapsiperheissä. Onhan se tosin meilläkin todettu, että sitä paremmalla päällä minä olen, mitä siistimpää kotona on ja varsinkin päin vastoin... Jotenkin oman mukavuuden kannalta siivous suoritetaan vasta sitten kun siivo kotona on sellainen, että se häiritsee.
Asuntoesittelyt vaatii, että koti olisi aika tip top. Onhan se myyvämpi ja toisaalta eihän sitä kehtaa kotiinsa päästää vieraita ihmisiä ihmettelemään, jos talo on ihan mullin mallin (mitä se meillä on, kun viikot minulla menee töissä ja Poikanen 1 v 6 kk ehtii jos vaikka mitä, varsinki levittämään tavaraa).
Välillä iskee kauhea epätoivo, ettei tätä pysty mitenkään hallitsemaan: En vieläkään ymmärrä äitejä, jotka suorittavat viikkosiivouksen lapsen tai lasten kanssa. Pienten lasten. Aluksi ajattelin, että oma lapseni on vaativa tai minä olen vaativa, koska hoitovapaa aikanani nautin tilanteista, että Mies lähti muutamaksi tunniksi Poikasen kanssa kyläilemään ja sain kaikessa rauhassa siivota. Nykyään tämä ei ole mahdollista, koska kumpikin käydään töissä ja jotta Poikasen hoitopäivät olisi edes vähän siedettäviä, vuorotyömme rytmittyvät siten, että toisen ollessa töissä, toinen on kotona.
Poikanen viihtyy nykyään ihan hyvin siivouksen ajan. Tosin ehtii puuhailemaan kaikkea ei niin sallittua, koska minä en ehdi katsomaan samalla kun siivoan, että mitä Poikanen puuhaa. Ehkä oma lapseni on nopea. Tai ehkä minä olen hidas. Ehkä joskus osaan siivota lapseni kanssa. Nyt vain odotan, että koti olisi lähempänä työpaikkaa ja ettei joka päivä pidä yrittää pitää kaikkea hallinnassa, jos joku tahtoo yllättäen tulla katsomaan taloamme ostoaikeissa.
Täytyy kyllä todeta, että onhan se ihan kiva tulla siistiin kotiin asuntoesittelyn jälkeen, vaikka koti ei puolen tunnin kotonaolon jälkeen enää olekaan niin siisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti