Verta

Taustaksi kerrottakoon, että haaveammattini ei ole koskaan ollut sairaanhoitaja tai lääkäri tai mitään missä on kohtalainen todennäköisyys olla tekemisissä veren tai kivun kanssa. Tähän astiset Poikasen rokotukset on hoidettu siten, että Mies on ollut niillä neuvolakerroilla mukana ja minä olen ollut huoneessa kuin en olisikaan.

Poikasen kiipeilystä ja vauhdista huolimatta hän ei ole juurikaan loukannut itseään. Yleensä putoamisista ollaan selvitty mustelmilla sekä pään kolauttamisella, mikä on tottakai johtanut aivotärähdysepäilyn poissulkemiseen.

Tänään kävin päivällisen jälkeen Poikasen kanssa tsekkailemassa alennusmyyntejä ja leikkimässä kauppakeskuksen sisäleikkipaikoissa, koska ulkona oli niin kurja ilma. Ihan mukavaa ajanvietettä, kun juhannuksen jälkeen kotona odottaa monta koneellista pesemätöntä pyykkiä sekä koko kodin perusteellinen siivous. Säästän siivouksen sellaiselle päivälle, kun on pakko olla kotona ja sisällä eli kun sataa niin paljon ja on vuodenaikaan nähden niin kylmää, ettei tee mieli lähteä kiertämään edes kauppoja. Tai sitten sellaiselle päivälle, kun yksinkertaisesti on motivaatiota siivota. Toisaalta pelkkää ajanvietettähän shoppailuretket Poikasen kanssa on, sillä parin kaupan jälkeen on päästävä vähän leikkimään ja touhuamaan ja kaupoissa ei voi pysätä pitkäksi aikaa ihmettelemään tai sovittelemaan tuotteita. Oikeastaan heräteostoksia ei juurikaan tule tehtyä, koska kynnys alkaa sovittelemaan muuten vaan jotain vaatetta on korkeampi saatikka jos olisi yksinään liikkeellä. Neljän huoneen omakotitalosta kolmen huoneen kerrostaloasuntoon muuttaneena olen päättänyt, että tavaran haalimisille ja turhalle kuluttamiselle on saatava stoppi. Eihän muutos yhdessä yössä tapahdu: jo kerätystä materiasta on (henkisesti) vaikea luopua ja taasen turhaksi käyneestä vauvatavarasta on helppo luopua, mutta oma aikaansaavuus asian edistämiseksi ei ole ollut kovinkaan tehokasta. Fakta on, että vähemmälläki pärjää ja kun säilytystilaa on rajallisesti ja vaatekaappi taas pienempi, on pakko luopua jostain vaatekappaleesta ennen uuden hankkimista.

Sen lisäksi että vaatekauppojen kiertely on mukavaa ajanvietettä, kun ei ole pakko löytää mitään, kun ei ole sitä paniikkia, että tarvin jonkun jutun, mutta mikään ei tunnu kelpaavan ja sitten on vain tyydyttävä johonkin. Nyt voi valita. Nyt voi seuraavana päivänä mennä tekemään hankinnan jos yön yli nukkumisen jälkeenkin on varmasti sitä mieltä, että kyseinen vaate on mieleinen ja ihan oikeesti tarpeellinen.

Shoppailuillan päätteeksi poikkesin naapuriruokakaupassa ostamassa huomiseksi evästä töihin ja iltapalaksi itselleni cottifruttia. En tiedä, eikö kyseistä tuotetta enää valmisteta vai eikö naapurikaupan valikoimaan tuote kuulunut, mutta päädyin sitten ostamaan maustetun rahkan ja purkillisen raejuustoa. Kassalla Poikanen alkoi hieromaan nenäänsä ja kun olin saanut ostokset maksettua, tajusin, että Poikasen käsi on veressä. Samoin toisessa kädessä oli vähän verta. Ja nenästä valui tumman punainen verivana, Poikasen pikkurillin levyinen. Jouduin pieneen paniikkiin: piti saada ostokset pakattua, päästä pois kassalta, jotten olisi toisten asiakkaiden tukkeena, mutta toisaalta veriongelma piti ratkaista.

Ehkä Poikanen oli jo väsynyt tai itsekin hämmentynyt verestä, sillä ihme ja kumma ei sotkenut vaatteitaan tai rattaita. Lähdin lykkimään Poikasta hissille ja etsin epätoivoisesti jotain mihin pyyhiä, paperia. Ei nenäliinaa taskussa, edes käytettyä. Ei nenäliinapaketin loppua laukussa. Kestovaippa oli, mutta en malttanut siihen pyyhiä, kun mietin, josko veri ei lähde kunnolla pesussa pois. Tiesin, että pussukassakaan ei varmasti olisi nenäliinaa. Avasin sen kuitenkin. Siellä oli yksittäispakattu kosteuspyyhe. Veri olikin jonkin verran kuivahtanut jo Poikasen käsiin, joten sillä sain putsattua Poikasen ja verenvuoto nenästäki oli tyrehtynyt.

Kotimatka ei pitkä ole: ulos kadulle ja melkeinpä seuraavasti ovesta rappukäytävään, kerros ylös ja kotiovea avatessa minua vieläkin heikotti.

Poikasen istuessa potalla iltapalan jälkeen, nenästä tuli vielä vähän verta. Melkein olin valmis soittamaan jo johonkin: ihan mihin tahansa, Miehelle, siskolle, äidille, etsimään neuvolan päivystysnumeron, jollekin joka sanoisi, ettei mitään hätää. Kyllähän minä sen itsekin tiedän, että tuollainen määrä ole vaarallista, verenvuoto kuitenkin tyrehtyi ihan itsekseen.