uusi perheenjäsen

Olen ollut saman työnantajan palveluksessa kymmenen vuotta ja sain työnantajalta pienen lahjan. Olen jo pitkään haaveillut sovitusnukesta, sillä itselle ommellessa trikoisia vaatteita on vielä helppo sovitella, mutta vähänkin istuvampaa joustamattomasta kankaasta ommellessa pitäisi sovituksessa olla mukana assistentti eikä Mies oikein istu siihen rooliin.

Ehkä näiden työvuosien ja 33 ikävuoden myötä haluan pukeutua erityisesti töihin muuhun asuun kuin trikoisiin tunikamekkoihin (vaikka tällä hetkellä suurinosa vaatteistani vielä edustaa tätä joukkoa). Toisaalta omaa tyyliä metsästäessä olen löytänyt uusia oivalluksia kuluttamisesta ja vaatteiden tuottamisesta. Osaltaan myös se, että olemme pysyvästi muuttaneet omakotitalosta selvästi pienempään asuntoon (eikä kyseeessä ole enää väliaikainen vuokra-asunto) vaikuttaa siihen, että jostain tavaroista on pakko luopua ja esimerkiksi vaatekaapin luona olen entistä kriittisemmin arvioinut, että tuleeko milloinkaan sitä joskus vielä käytän tätä -päivää.

Neuvottelin lahjani osalahjaksi, jolloin työnantaja maksoi nukesta suurimman osan ja niin meille kotiutui uusi perheenjäsen eli torso minun koossani:

Koska perheenjäsenillä pitää olla joku nimi, nimesin tämän nopeasti Donnaksi. Jostain syystä perheen miehiä kiinnosti väännellä torson säätelynamiskoja ja itse taas haluaisin, ettei mittoja käydä muutteleman oman mielen mukaan ohikulkiessa. Keittiössä on seilannut muuan hame ja topin osa keskeneräisenä, ja koska nämä projektit joutuvat hieman odottelemaan valmistumistaan, puin ne Donnalle päälle.