tiistai 8. huhtikuuta 2014

työväenopiston viikonloppukurssi

Alueen työväenopisto järjestää ompelukursseja, mutta viikkokurssit ovat arki-iltaisin, joten niihin itsellä ei ole mahdollisuutta osallistua, koska sekä minulla ja Miehellä on vuorotyö, joten jos en ole itse iltaisin töissä, Mies on.

Viime viikonloppuna oli lastenvaatteiden ompelukurssi, johon ilmottauduin monta kuukautta sitten. Ehkei aikataulullisesti ihan paras mahdollinen viikonloppu Poikasen huoneen tapetointiprojektiin yhdistettynä, mutta hyvinkin hyödyllinen. Ehkä tuotosta olisi syntynyt enemmän, jos kaavat olisi piirtänyt ja kankaat leikannut valmiiksi kotona, mutta ihan kelpo tulos 10 tunnin kurssista:

Kesäksi t-paita ja polvipituiset housut, kummassakin koko 110 cm.


Trikoopipo koossa lapsi sekä svetaritakki, tässäkin koko 110 cm.




maanantai 7. huhtikuuta 2014

projekti Poikasen huone

Viime syksynä kun kävimme katsomassa tätä asuntoa, tiesin, että toisen makuuhuoneen seinät menevät vaihtoon. Keltaiset. Vaalean keltaiset tosin, mutta keltainen on väri, josta en tykkää, varsinkaan sisustuksessa, varsinkaan isoissa pinnoissa, kuten seinissä.

Tapetit tai seinien väri on toki helppo muuttaa, eikä asuntoa valitakaan sen mukaan, mitä värejä edellinen omistaja on halunnut käyttää. Muuten ensinäkeminen riitti, ainakin Miehelle. Muuttopäivän jälkeen ensimmäisillä viikoilla paljastui, että hänkin on kiinnostunut sisustuksesta ja siitä, miltä koti näyttää. Kiinnostus tosin rajoittuu hänen osaltaan siihen, etten ihan oman mielen mukaan pääse suunnittelemaan, toteutus on toisaalta pitkälti minun tehtäväni. Toisaalta minulle riittää sekin, sillä edellisisssä yhteisissä kodeissa häntä ei ole juurikaan kiinnostunut ja vastaukset kysymyksiini ja pohdintoihini ovat olleet sarjaa ihan sama.

Ensimmäiseksi suunnittelin sisustavani olohuoneen, vanhan sohvan vaihto uusiin väreihin sopivammaksi. Kun sattui huonekaluliikkeessä olemaan vastaava vuodesohva tarjouksessa kuin vanha ja laskeskelin, että samalla rahalla saan toki uudet kankaat (vanha sohvahan oli väärän värinen), mutta uudelleen verhoilu vie aina aikaa ja vaivaa. Neuloin uusiin väreihin sopivan keinutuolin pehmusteenkin ja hankin maton ja verhot, verhot tosin ovat ihan vääränlaiset.

Seuraavaksi tulikin isompi este: verhot pitäisi muokata paremmin sopivimmiksi, mutta silloin pitäisi olla sohvatyynyt ja muut tekstiilit katottuna, jotta olisi sitten kaikki keskenään sopivia, Mies taas haaveili uudesta televisiosta. Suunnittelin, että makuuhuoneen lipastot hävitetään ja olohuoneen lipasto siirretään makuuhuoneeseen ja samalla voitaisiin vaihtaa sielläkin tapetit ja uusia sänky ja vaihtaa järjestystä ja siten saataisiin olohuoneeseen lisää tilaa ja ja ja...

Mies ei lämmennyt yhtään makuuhuoneen suurprojektille. Tokihan se on järkevä toteuttaa silloin kun kummallakin on lomaa. Joten siirryin sitten Poikasen huoneeseen.

Parisen viikkoa sitten kävimme valitsemassa ja ostamassa uudet tapetit tykötarpeineen. Eräänä iltana kun Mies oli iltavuorossa, testasin, että oi, vanha tapettihan irtoaa helposti seinästä. Seuraavana iltana kannoin irtolelut ja tavarat muihin huoneisiin ja revimme Poikasen kanssa parista seinästä tapetit pois. Seuraavana iltana pienemmät huonekalut tulivat olohuoneeseen ja kaksi muutakin seinää pääsi käsittelyyn. Mies kun tuli illalla kotiin, oli hän kovin järkyttynyt mitä täällä on tapahtunut.

Seuraava vaihe projektissa olikin, että Mies irrottaa listat, jotta seinät saa kokonaan puhtaaksi ja siihen menikin puolen viikkoa. Lopulta viikonloppuna pääsin urakkaan tapetointi ja käytännössä kolme iltaa meni askarteluun.

13 päivää ja yötä remontin keskellä lisättynä vuorotyöllä on testannut jälleen parisuhdetta ja yleensäkin kummankin jaksamista. Onneksi projekti on loppusuoralla: tapetit on seinissä, osa listoistakin jo paikoillaan ja kun tavarat on järjestetty paikoilleen, voimme taas palata normaaliin arkeen.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

kevätpipo

Talvipipo vaikuttaa jo liian kuumalta, mutta haluan, että lakki kuitenkin peittäisi Poikasen niskan ja korvat.

Apinoin kaupan kypärämyssyä ja ompelin sen collegesta ja trikoosta siten, että se on käännettävä.


Poikanen sovitti pipoa ja kommentoi, että pipo on kireä. Käyttämäni college ei ehkä jousta tarpeeksi, joten ehkä pitää ommella vielä toinen.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

synttärilahjamekko

Lahjansaaja on hamefani ja äitinsä mukaan hyvin tarkka minkävärinen käy.

Pelasin varman päälle ja valitsin vaaleanpunaisen.

Alla on kaksikerrosta ja kummassakin kerroksessa 3 metriä organzaa.
Hame on omasta päästä tehty ja Poikasella sovitettu ja arvioitu, että käy 5-vuotiaalle.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

autoilusetti

Raitojen jälkeen sitten taskujen kohdistusta... Olen vältellyt hupparia, jossa on edessä vetoketju ja taskut, jotka vaativat kohdistamista. Tykkään kuitenkin pukea Poikaselle hupparitakkeja ja Poikanen taas tykkää keräillä taskuihin aarteita, joten päätin yrittää.


Alkuperäisessä kaavassa ei ollut vyötäröresoria, mutten raaskinut lyhentää vetoketjua 10 senttiä ja tykkään Poikasella paidoista, jotka peittävät hyvin koko selän.

Vaikka resorin lisäämisellä vetoketjun kohdistamiseen sain vielä yhden lisähaasteen taskujen ylä- ja alaosan kohdistamisen lisäksi, meni ketju ekalla nappiin. Ehkei minun kärsivällisyydellä olisi montaa kertaa ketjua sovitettukaan. Ompelin vetoketjun ohjeiden mukaan (!) ja nuppineuloja oli todella tiheässä.

Hupparipaidan kaveriksi housut. Autovelour oli ihan kivannäköistä, mutta housuna ehkä makuuni liian villiä. Leikkelin kuitenkin autojen muotoiset polvipaikkapalat housuihin. Jouluksi tekemäni angry birds-housut nimittäin kuluivat polvista puhki. Koetin niihin ommella polvipaikat, joiden onnistumiseen en ole niin kovin tyytyväinen, näyttävät juuri siltä mitä ovatkin: jälkeenpäin lisätyiltä. Jospa näihin ei heti tulisi polvireikiä.

Housut koossa 110 cm, hupparipaita koossa 116 cm.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

mekko

Olen mekko- tai hameihminen. Viime syksynä töissä oli tilanne, kun työtoveri tokaisi, että mitä sulla on housut jalassa? Kyseinen henkilö tekee tosin sellaista työvuoroa, ettei näe minua päivittäin, mutta totta hänen sanomansa sikäli oli, että käytän enimmäkseen hameita.

Kaapissani on ollut kauan sopivan mekon kokoinen aukko. En ole löytänyt sellaista kaupoistakaan, mutta blogeissa näin yhden usempana versiona: Onion. Olin kaavaa joskus nettikaupoissa katsellut sillä silmällä ja siskoni yllytyksestä päätin sen tilata.

Katselin kaavaa hämmentyneenä: yksinkertainen, helppo. Miten tästä voi mitenkään tulla jotain niin hienoa, mitä kuvittelin. Kankaaksi valitsin raidallisen trikoon, jonka olin aiemmin ostanut kaappiin Poikasen paitakankaaksi, mutta jota en kuitenkaan osannut nähdä pienen pojan paitani.

Leikattuja kappaleita katsoessani mieleeni hiipi epäilys yöpaidasta.
Sovittaessani mekkoa totesin, että se on aivan ihana ja mahtava päällä, aivan kuin olisi alasti, sellaiselta mekon tai vaatteen kuuluisikin tuntua.

Rinnan alle olevaan leikkaussaumaan ompelin pitsinauhan ja väkersin pitsistä vielä ruusukkeenkin, sillä peilistä katsova näky muistutti pelottavasti yöpaitaa. Toiseen hihaan jouduin tekemään leikkaussauman, sillä kangasta oli sen verran naftisti, että jouduin kikkailemaa. Peitin leikkaussauman myös pitsillä.

Kaula-aukko vaikutti kovin avonaiselta, mutta päällä juuri sopivalta, ei yhtään liian antavalta. Mielestäni leikkasin kappaleet siten, että voin kohdistaa raidat sivusaumoissa, mutta vaatetta kootessa niin ei voinutkaan tehdä tai mekko olisi kiemurrellut hyvin omituisen näköiseksi.

Yöpaitafiiliksestä en ole vieläkään päässyt. Saattaa tosin olla, että valitsemani koko on hioista ok, mutta vartalosta olisi pitänyt olla vähän kapeampi. Tai kankaan kuosi pitäisi olla toisenlainen.


Onion-mekko  koko S.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

äiti, tee mulle tänään taikaviitta

Poikanen pyysi aamulla katsoessaan piirrettyjä. Aamupalan jälkeen kyselin, minkä värisen viitan Poikanen halusi. Vastaus oli, että vihreä, ei mustaa. Menimme yhdessä kangaskaapille ja sieltä löytyi kahtakin vihreää.

Isommasta palasta tuli viitta, pienemmästä leikkelin applikaatiota selkäpuolelle.


Poikanen halusi viittaan taikanapin ja valitessaan nappilaatikosta sopivaa nappia, iski silmänsä pieneen palaan vihreää paljettinauhaa, joka on jäänyt yli tehdessäni vatsatanssiasua. Aikani mietin, että mihin nauhanpalan ompelen ja Poikanen oli vahvasti sitä mieltä, että napin viereen. 


Viitassa on käden reiät, koska pelkäsin, että pelkkä kiinnitys kaulan ympäri olisi turhan vaarallinen, kun Poikanen viittansa kanssa juoksentelee.