minä vs tiistai 2-1

Eipähän tämäkään aamu alkanut kuin elävissä kuvissa. Tarkoitus oli aamulla viedä Poikanen päiväkotii autolla, tuoda auto kotipihaan ja kipittää bussipysäkille. Eilen satoi vettä, tänään oli muutama aste pakkasta. Uumoilin jo ulos mennessä, että auton ikkunat ovat jäässä ja siihen oli vähän varannut aikaa. Se seikka, että auton ovet olivat jäätyneet kiinni, tuli minulle täysin yllätyksenä.

Verenmaku suussa pyöräilin pikapikaa päiväkotiin Poikanen kyytillä ja ehdin juuri ja juuri bussiin.

Koulussa tekemäni hame oli viimeistelyä vaille valmis ja taistelin yhtä ainoata napinläpeä kaksi tuntia. Miltei pilasin hameen vyötörön napinläpikoneessa, mutta onnistuin pelastamaan tilanteen.

minä vs maanantai 0-1

Aamulla mulla paha olo. Kun herätin Poikasta, on hän sitä mieltä, että on kipeä ja ei halua päiväkotii. Säätiedotuksen mukaan tänään ei pitäisi sataa. Aamuennustuksen mukaan sadekuuro kasin aikoihin. Jes, ehditään ennen sitä päiväkodille. Paitsi, että kummaa ropinaa kuuluu ulkoa. Kyllä, ulkona satoi kaatamalla.

Sain Poikasen ylös sängystä ja lähdimme bussipysäkille. Kannoin vasemmassa kädessä koululaukkua, toista kassia, missä koulutarvikkeita, Poikasen päiväkotikassia ja kuravarusteita. Oikeessa sateenvarjo. Värjöteltiin sateessa ja tuulessa bussipysäkillä 20 minsaa odottamassa bussia, jota ei koskaan tullut. Luovutettiin ja tultiin takasin kotio.

Nyt vasenta käsivartta särkee. Kotiin päästyä hivenen harmitti, että turhan takia raahasin Poikasen sängystä ylös kesken unien ja ulos palelemaan. Toisaalta viime viikolla raahasin koulusta tarvikkeita kotiin, jotta voin viikonloppuna tehdä tehtäviä. Yllättäen kotona oli paljon houkuttelevampaa tekemistä, niin voinhan niitä sitten tehdä tänään. Leipä oli loppunut ja Poikanen on tottunut syömään aamupalaksi leipää. Paistoin teeleipiä aamupalaksi ja suunnittelin, että voitaisiin tänään askarrella joulukortteja Poikasen kanssa (niin, jottei tarvitse tehdä niitä koulutehtäviä). 

Ehkä illalla minä olen jo maanantaista voitolla. 

lahjoja

Meidät kutsuttiin naapurustoon ristiäiskakun rääppiäisiin. Mies ja minä olimme kumpikin sitä mieltä, jottemme kehtaa mennä ilman viemistä.

Body kokoa 62-68 cm ja näemmä kuvakulma hivenen omituinen. Olalla nepit. Olan nepeistä toisen puristin aluksi nurinperin, mutta yllättävän helposti sivuleikkureilla sain nepin rikki ja irti siten, ettei kankaaseen jäänyt reikää.

Eilen meidät oli kutsuttu 4-vuotiaan pojan synttäreille ja viemiseksi suunnittelin t-paidan, housut ja bokserikalsarit.

T-paita kokoa 110 cm.

Housut myös kokoa 110 cm.

Pakettiin eivät bokserikalsarit koskaan päätynyt, sillä jostain syystä koko 110 cm oli isompi, mitä Poikasen käytössä olevat 116 cm vastaavat kalsarit.

Nämä siis jäivät Poikaselle ja toisaalta jonain iltana silitin kuivaksi pesusta tulleita bokserikalsareita, kun yksiäkään puhtaita ei ollut kaapissa, joten tarpeeseen nämä tulivat.

murffin laki

Olen vienyt kouluun paremmat kangassakseni ja mittanauhan, josta ei ole numerot kuluneet. Syyslomasta asti olen kantanut viikonlopuksi tarvikepakkia kotiin, jos viikonloppuna innostun ompelemaan tai leikkelemään kankaita. Koskaan niin ei ole käynyt.

Tällä viikolla jätin tavarat tarkoituksella koululle, sillä olihan pikkujouluviikonloppu (siivousta ja jouluvalojen ripustamista) ja maanantaina on syksyn ensimmäinen koe, johon pitäisi materiaalia lukeakin. Kun en ole tähänkään mennessä ommellut niin tuskin tänäkään viikonloppuna, kun on muutenkin paljon tekemistä. Onhan minulla kotona kuitenkin se mitta, josta on kymmenen ensimmäisen sentin kohdalta numerot haalistuneet ja sakset, joiden terä ei ole enää parhaimmillaan, tosin ohuita kankaita nekin vielä hyvin vie.

Murffin lakihan se on tässä se, mikä tulee kuvioihin mukaan. Siivous ja jouluvalojen ripustaminen sujui, mutta yllättäen kotityöt loppuu jossain vaiheessa viikonloppua ja mitähän-sitä-tekisi-hetkessä mieleen tulee, että kokeisiin pitäisi lukea tai sitten voisi leikellä valmiiksi synttärisankarin lahjan. Myös lahjan ompelu kasaan houkuttelee paljon enemmän kuin lukeminen.

Ainakaan vielä en ompelukoneiden ääreen istunut, mutten koemateriaaliakaan ole tänään vielä selannut.

isänpäivälahjus

Omalle isälle laitoin tänäkin vuonna lahjan postissa, joten lahjan pitäisi sopia kirjekuoreen. Pohdein monta päivää, että mitä ihmettä lahja voisi olla. Poikkesin eräänä päivänä apteekissa ostamassa perusrasvaa Poikaselle ja siellä oli isänpäiväteemalla lahjapakkauksia, jossa oli after shave -voide ja suihkusaippua. Suihkusaippuapurnukka oli liian iso kuoreen sopivaksi, joten purin pakkauksen ja ompelin voidetuubille pussukan.

Pussukan mitat noin 15 cm x 10 cm x 3 cm

Lisäski askartelimme Poikasen kanssa kortin.

keksinkö joskus miten pitäisi olla

Hävisin 5-vuotiaalle Poikaselle shakissa. Mummu opetti jossain vaiheessa shakkinappuloiden järjestyksen pelilaudalla ja leikki Poikasen kanssa shakin peluuta. Muutama kuukausi sitten Poikanen halusi pelata kanssani, mutta totesin tylsänä, että sitten pelataan oikeilla säännöillä. Silloin tällöin Poikanen kantaa pelin esiin ja jaksaa keskittyä yhteen-kahteen peliin. Tokihan selitän Poikaselle, mitä oma siirtoni tarkoittaa hänen nappuloitaan kohtaan ja estän Poikasta tekemästä aivan typeriä siirtoja.

Eilen se sitten tapahtui. Alkupeli meni ihan tavallisesti, kunnes puolessa välissä peliä tein oman tyhmän siirron ja Poikanen hoksasi sen. Uskoin vielä pelin kääntyvän, mutta parin vinkin jälkeen Poikanen voitti minut.

Toisaalta olen ylpeä, vaikka tiedänkin, että osan pelistä neuvoinkin. Toisaalta tunnen syyllisyyttä, että noin pieni jo pelaa shakkia ja tietää säännöt. Itse olen ollut ehkä 10-vuotias opittuani shakin.

Jälleen olen pohtinut elämänvalintojani. Onko minusta oikeasti päiväammatiksi ompelijaksi vai pitäisikö se olla kohdallani vain harrastus? Mihin aika on mennyt, olen ihan kohta ikäloppu? Koulussa suurin osa luokkakavereistani on kymmenisen vuotta itseäni nuorempia ja jään miettimään, että näytänkö selvästi muita vanhemmilta. Edellinen ammattinikaan ei houkuttele, enkä oikeastaan tiedä, että mitä sitä oikeasti haluaisin tehdä päivätyökseni. Toisaalta aikuisena ihmisenä ja äitinä ja asuntovelallisena ja kunnon kansalaisena minunhan pitäisi tietää.

Tajuan laskettuani, että olin raskaana kuusi vuotta sitten. Mihin kuusi vuotta elämästäni on kadonnut? Kliseisesti itsestä tuntuu siltä, että juurihan se tapahtui. Poikanen odottaa innoissaan, että ensi syksynä hänestä tulee eskari ja sitten hän menee kouluun ja voi käydä itsekseen lähikaupassa. Oikeastaan en kaipaa aikaa, jolloin Poikasta oli vahdittava tai leikitettävä. Toisaalta tajuan, kuinka lyhyen aikaa Poikanen enää leikkii, muutaman vuoden päästä kulkee kavereillaan.

Tokihan kuluneesta ajasta muistuttaa kotiin kertynyt tavara. Toivoisin, että kodissa olisi yleissiistiä, mutta näillä neliöillä se on lähes mahdoton tehtävä. Syksyn tultua pyykki kuivataan sisällä ja käytännössä olohuoneessa. Puutarhakalusteita ja muita kesäpihatavaraoita varastoidessa huomaa, että mitä kaikkea varastossa onkaan. Ajatuksena olisi helppo jaotella tavarat niihin, joita tarvitaan, mutta tarpeettomalla tavaralla on tarpeetonta arvoa, jolloin niistä ei maltakaan luopua. Eihän se nyt niin iso kasa kuitenkaan ole.

Makkariin rakennettu ompelupöytä ei ole saanut minua ompelemaan normaalia enempää. Viikolla olen kotona puoli kuusi ja aamulla herätys on puoli kuusi, joten monesti illat kuluu pelatessa tai leikkiessä Poikasen kanssa ja kotitöiden parissa. Poikasen mentyä nukkumaan, menen monesti itsekin. Tokihan selvä arkipäivärytmi on rytmittänyt oman biologisen kelloni siten, että viikonloppunakin herään muuta perhettä aikaisemmin ja saan sitten syödä aamupalan rauhassa.

Voihan ompelemattomuudelle olla syynsä silläkin, että koulussa teen sitä tai siihen liittyviä juttuja koko päivän. Jälleen pääsen pohtimaan, että pitikö minun lähteä kouluun. Toki siellä opin uusia asioita, mutta hiukan harmittaa sekin, että kalliit koneet pölyttyy kotona.

uusi laukku

Mies ihmetteli tämän nähdessään, ettenkö enää muuta tee kuin laukkuja. Itselläni on ollut kaksi laukkua koulussa käytössä. Toinen kankaasta valmistettu, on hiukan liian pieni siihen tavaramäärään, mitä päivittäin mukana kannan. Toinen nahkainen on taas tyhjänäkin niin painava, että kun pakkaan sinne kaiken t a r p e e l l i s e n  laukku tuntuu painavan lähes oman painoni verran.

Otin mittoja nahkaisesta laukusta ja leikkelin vanhan verhon paloiksi. Sopivan värisiä vetoketjujakin löytyi ompelupakin kätköistä.

Laukku suljetaa päältä vetoketjulla ja edessä on vetoketjutasku ja kaksi pienempää kam-nepeillä suljettua taskua. Myös takana on pienempi vetoketjullinen tasku.

Sisävuoreksi on myös käytetty vanhaa verhoa ja laukku on jaettu kahtia.

Ekan käyttöpäivän jälkeen voin todeta, että tämä laukku syö itseensä kaiken tarpeellisen. Tosin pakattuna tämäkin painaa.