Muutimme siis nelisen viikkoa sitten. Edelleen valaisimia on asentamatta kattoon (tämä selkeesti Miehen osaamisaluetta, mutta jotenkin on aina onnistunut siirtämään tuonnemmas) ja Poikasen huoneessa on niitä pussukoita ja laatikoita, joita ei voi mukamas hävittää, joille ei yksinkertaisesti ole uudessa pienemmässä kodissa järkevää paikkaa, kun kaikki kaapit ja laatikot pursuaa jo tavaraa. Yksi romuhuone tekee koko kodista, joka käsittää kolme huonetta, todella epäsiistin ja joka päivä motivoin itseäni, että tänään käyn loput pussukat läpi ja siivoan.
Viikkosiivouksia (joita meillä ei ennenkää ole viikoittain tehty) ei ole juuri tullut tehtyä, koska koti on koko ajan sekaisin ja pursuaa tavaraa, joten mitää pölykasoja ei huomaa.
En ole koskaan ollut kotirottatyyppiä, mutta nyt vielä vähemmän: töistä kotiin tultuani lähden Poikasen kanssa leikkipuistoon, kauppaan, kaupungille, mihin tahansa. Poikanen tykkää istuskella rattaissa ja toisaalta kun uusi koti on ihan keskellä kaupunkia, ei mihinkään ole pitkä matka. Tietysti lopputulos on se, ettei kotona tapahdu mitään, koska siellä ei ketään ole ja siten siellä ollaan vieläkin vähemmän (jostain kumman syystä nämä tällaiset asiat ei Miestä häiritse, joten Miehen kotona viettämä aika ei juurikaan vaikuta kotimme siisteystasoon).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti