sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

roinan kiertokulku

Reilu neljätoista vuotta sitten lapsuuden kodistani muuttaessa mukaan pakattiin kaikki: vaatteet, jokunen huonekalu, astioita, jotka olivat vielä ostopaketeissaan, lähes kaikki mukaan lähtevä oli mahtunutkin yhteen makuuhuoneeseen eikä mitään tarpeetonta käytännössä ollut. Tavarat mahtuivat yhteen pakettiautoon.

Muutin silloisen poikaystäväni kanssa 50 neliötä käsittävään yhden huoneen ja keittiön asuntoon, jossa ei tosin turhaa tilaa ollut, mutta se oli meille ihan riittävän kokoinen. Uusi asuinkumppanini tosin ei ollut roiniaan pakannut ja muistan muuttopäivänä hänen kaappejaan tyhjentäneeni ja kyseenalaistin, joidenkin tavaroiden kohdalla, että tarvitaanko, otetaanko mukaan. Poikaystäväni isä kommentoi heti, että juu-juu kaikki mukaan vaan.

Viime kesänä vanhempani myivät lapsuuden kotitaloni ja ilmeni, että ensimmäisestä muutostani oli kotiin jäänyt ainakin joitain koulupapereita kansioineen. Ihmettelin, miksei niitä ollut aikoja sitten poltettu, ainoastaan piirustusteni kohdalla mietin, että pitäisikö niitä säästää: mutta missä, mitä niillä tekisin, jos en ole tarvinnut niitä yli vuosikymmeneen tuskin sitä tarvetta yhtäkkiä ilmenee.

Parin vuoden yhdessäolon jälkeen tiemme erosivat ja muutin 50 neliötä käsittävään kahden huoneen ja keittokomeron asuntoon. Tavara oli siinä kohtaa mystisesti lisääntynyt, sillä vaikka tavarat jaettiinkin kahtia, oma muuttokuorma oli samankokoinen.

Alle vuoden asumisen jälkeen muutin ensimmäiseen omaan (tai pankin) asuntoon. Tässä kohtaa elämää tavaramäärä alkoi kasvaa monenkertaisesti: lisää huonekaluja, pihalle terassikalusteita ja grilli. Makuuhuoneessa oli kuusi korkeata kaappia: neljässä hyllyt ja kahdessa tanko roikkuvia vaatteita varten. Näistä kaapeista neljässä oli pelkästään vaatteitani. Mystisesti sisustustavaramäärä kasvoi, pieniä koriste-esineitä, maljakoita, irtotyynyjä sohvalle ja sängylle.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin muutin jälleen ja käytännössä kuukauden sisällä kaksi kertaaa. Olimme ostaneet Miehen kanssa yhteisen omakotitalon, mutta minun piti muuttaa omastani pois ennen kuin pääsimme muuttamaan taloon. Pakkasin pari urheilukassillista vaatteita ja kenkiä sekä laatikollisen muita tavaroita, jotka muutin Miehen asuntoon ja loput vietiin säilytykseen lapsuuden kotiini. Laatikot ja huonekalut kannettiin samaiseen huoneesee, josta olin muutamia vuosia sitten muuttanut ja ne mahtuivat juuri ja juuri sinne.

Kysymys kuuluu: miksi tavara oli lisääntynyt ja oliko se kaikki ihan oikeasti niin tarpeellista? Käytännössähän kumpikaan ei tavaroitaan erityisemmin käynyt läpi, sillä kummallakin oli pienet omat asunnot ja olimme muuttamassa yli sadan neliön neljän huoneen ja keittiön käsittävään taloon, jossa siis tilaa riitti, samoin huoneita, johon piti saada tavaraa. Tosin makuuhuoneessa oli neljä vaatekaappia, joten oma vaatteiden säilytystila pieneni heti puoleen, koska puolet kaapeista meni Miehen vaatteille.

Vajaa kolme vuotta ja muutimme kolmen huoneen ja keittokomeron käsittävään kerrostaloasuntoon. Tässä välissä oli syntynyt Poikanen, joten yhden uuden ihmisen myötä tavarakin oli lisääntynyt. Koska uudessa kodissamme ei ollut ylimääräistä vierashuonetta, huonekaluja pantiin kiertoon. Ruohonleikkuria ei parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa tarvita, mutta ajatus oli että vuokralla asuminen on vain väliaikaisratkaisu uudessa kotikaupunkissamme.

Puolitoista vuotta kerrostaloasunnossa asuttuamme tavaramäärä pysyi melko vakiona. Jos jotakin lähtiki, uutta tuli tilalle ainakin saman verran. Kaksi ja puoli vuotta sitten muutimme nykyiseen kolmen huoneen, keittiön ja saunan käsittävään kotiimme. Alkukesästä perheeseen tulevan uuden jäsenen myötä olen jälleen pohtinut tavaramäärää, joka meille on pesiytynyt: vaatehuone on täynnä, kolme varastoa niin täynnä, että ovesta pääsee juuri sisälle; yhdessä jopa saa oven perässään kiinni, kahdessa ei.

Vaatevarastoni on selvästi vajaan kahdeksan vuoden aikana supistunut. Edelleen vaatteita on ihan liian paljon, mutta raskausaika on oiva tilaisuus testata, mikä vaatemäärä on tarpeellinen. Tiettävästi käyn raskausaikana töissä ja koulussa ja hengailen kotona, joten mihinkään juhlatilaisuuteen ei tarvinne vaatteita hankkia. Vielä kuukausi sitte pärjäsin jokusella raskausajan vaatteella ja löysemmillä tavallisen ajan vaatteilla, mutta nyt vatsa on kasvanut sen verra, että vaatevarastoa piti päivittää.

Siivosin vaatekaapin ja järjestin kahden sukkalaatikon sukat siten, että toisessa on tällä hetkellä käytössä olevat sukat ja toisessa ne, joita voi käyttää taas kun maha ei ole tiellä. Alusvaatelaatikkokin meni puoliksi: toisella puolella tulevaisuudessa ehkä taas sopivat, toisessa reunassa tällä hetkellä sopivat.

Neljässä laatikossa on tähän asti ollut vaatteet lajiteltu lajin mukaan: mekot ja tunikat, hameet ja housut, pitkähihaiset paidat sekä topit ja t-paidat. Yhdistelin ylä- ja alaosat kolmeen laatikkoon ja neljänteen järjestin ne, mitkä tällä hetkellä mahtuvat. Helpottaa aamujakin, kun ei tarvitse jokaisesta oman lajin laatikosta etsiä epätoivoisesti, että onko mitään päälle mahtuvaa puhtaana. Vaatekappaleita on yhteensä 25 (tähän summaan ei ole siis laskettua alusvaatteita eikä sukkatuotteita).

Valitettavasti yhdistelymahdollisuudet on rajalliset, kuten yhdistelmänä t-paita ja legginsit ei kuulosta tai näytä arkiasulta. Lisäksi kaksi tunikamekkoa tuskin menee vatsankohdalta enää ensi kuussa. Edelleen loin tarpeen jonkin sortin joustamattomasta kankaasta valmistetulle mekolle, joka kävisi sitten raskauden jälkeen normaalivartaloon leveän nahkavyön kanssa. Onneksi muoti on tällä hetkellä kovin tummansinivoittoista, joten kaupoista mekkoja tuskin montaa ehtii kesää mennessä lisää pesiytymään vaatekaappiini ja tästäkin vaatekriisistä selvitään ilman holtitonta hamstrausta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti