milloin tein elämästäni aikuisen?

Vaikkei suoranaista painostusta lähipiiristäni tulekaan, yhteiskunnalla on selvä malli kunnon kansalaisen elämänkaaresta: opiskelut, vakituinen parisuhde, mahdollisesti häät tai kihlaus, vakituinen työpaikka, asuntolaina ja perhe eli lapset.

Uskon, että oma lähipiirini on jo tottunut ajatukseen, etten mene koskaan naimisiin, edes kihlaudu. Olen kuitenkin ollut työsuhteessa samaan työnantajaan kohta kymmenen vuotta, asunut ja elänyt saman miehen kanssa kuusi ja puoli vuotta ja synnyttänyt lapsen. Osaksi lähipiirissäni vielä on heikko pieni odotus, että josko vielä synnyttäisin lisää lapsia.

Jos ei huomioida sitä, että keskiverto suomalaisperheessä lapsia olisi noin kaksi ja meillä vain yksi, täytämme muut keskivertoperheen edellytykset: on asuntolaina, on farmariauto, lemmikkieläin ja arki on hyvinkin säännöllisesti aikataulutettua: Miehen ja minun työvuorot rytmittävät arkipäivät jopa niin tarkasti, että henkilökohtaisia harrastuksia ennen ilta yhdeksää on lähes mahdoton toteuttaa. Perheen tulot menevät suurimmaksi osaksi kotiin eli lainan maksuun.

Tietyllä tapaa olen itse vierastanut tavallista elämäntapaa; opiskelut, vakituinen työ, vakituinen parisuhde, vakituinen koti, perheen perustaminen ja kuitenkin olen itse kulkenut juurikin sitä polkua. Tosin päätoimiset opiskelut olen jättänyt kesken, mutta vakituisessa työsuhteessa opiskellut sitten työnohessa.

Viime kesänä päätimme, että parvekkeeton kerrostaloasunto ei ole sopivin koti Poikaselle. Kaipasimme sitä, että aamukahvit voisi juoda rauhassa ja kuitenkin Poikanen pääsisi heti ulos leikkimään. Kävimme katsomassa jokusta vuokra-asuntoa, mutta sitten kuitenkin alkoi omistusasunto tuntua paremmalta. Nyt tunnen olevani totaalisessa vankilassa: jotta laina tulisi maksettua, töissä on käytävä ja tällä työkokemuksella ja koulutuksella työpaikan vaihtomahdollisuude ovat hyvinkin rajalliset; alanvaihto vaatisi jo isompia investointeja. Olen vankilassa omassa elämäntilanteessani: työpaikkaa ei voi vaihtaa, riskit on oltava todella pieniä, aina pitää miettiä, miten saa Poikasen päiväkodit ja hoidot onnistumaan.

Toisaalta taas kaipaan k a u p u n k i i n. Kaipaan ihmisiä, tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät ole juurikaan kiinnostuneet minusta, mutta ihmisiä. Ikävöin kaupungin ääniä: liikennettä, ihmisten ääniä. Haluan, että kaikki on ulottuvillani; ruokakauppa, karkkikauppa, ompelutarvikekaupat, elokuvateatterit, julkinen liikenne. Eihän me nytkään mihinkään korpeen muutettu, yhdellä autolla pärjätään, lähimpään kauppakeskukseen ja samalla kaipaamiini palveluihin on pyöräilymatka, leikkipuistoon ja uimarannalle kävelymatka.

Sen tajuaminen, että on kuitenkin valinnut helpoimman tien eli normaalin mallin paljastaa myös sen tosiseikan, että olen aikuinen. Vaikken tunnekaan itseäni yli kolmekymppiseksi, vaikka osa ihmisistä ehkä kohteliaisuuttaankin väittävät, etten näytä kolmekymppiseltä, elämäni on yli kolmekymppisen elämää enkä saa takaisin sitä mahdollisuutta, etten tiedä, mitä minusta isona tulee. Minusta on tullut jo aikuinen ja vaikken rehellisesti vielä tiedä, mikä minusta lopulta isona tulee, ulospäin elämäni näyttää hyvinkin valmiilta. Ahdistavan aikuiselta ja valmiilta: seuraavat viisitoista vuotta elämästäni on ennustettavissa.

Sitten Poikanen onkin aikuinen, odotettavasti jotain kouluja käynyt, ehkä armeijaan menossa, ehkä aloittamassa työelämän, ehkä jatko-opiskelemassa, ehkä parisuhteessa. Asuntolaina on maksettu. Ja minä olen vanha, lähes viisikymmentä ja elänyt yli puolet elämästäni odotusten mukaan.

mekkotaistelu

Yksi parhaista kavereistani asuu melkein 300 kilometrin päässä ja itselleni reilu 3 tunnin ajomatka Poikasen kanssa on vielä liian extremeä. Poikasen syntymän jälkeen olen käynyt heillä kerran ja silloinkin yksin. Kaverini nuorimmainen täytti jo yksi vuotta, enkä ole nähnyt kuin kuvia vauvasta (joka luonnollisesti ei enää kovin vauva edes ole).

Olemme sopineet treffit, kun kumpikin on käymässä kotiseudulla. Suunnittelin nopeasti ompelevani jotain 1-vuotislahjaksi. Helppo mekko vaikutti lupaavalta: saumurilla hurautan parit saumat ja sitten peitetikillä helman ja hihojen päärmeet; mikä voisi mennä vikaan?

Ensiksi se, että toisen helmakappaleen olin leikannut sopivasti niin, että taitetun kankaan alapuolella olevasta kankaasta puuttui kulmasta pala, kun en ollut huomannut tarkistaa, että kangasta on riittävästi. Hetken mietin mitä tehdä, kangasta olisi ollut vielä lisääkin, mutta päädyin, ettei muutaman sentin heitto häiritse, kun helma kuitenki rypytetään yläosaan.

Tunnissa mekko olikin sitten surautettu kasaan, päärmeet vielä ja v a l m i s. Jostain syystä peitetikillä oli kovin kova nälkä ja kun aloitin hian suun tikkaamisen, se söi kankaan koneen sisälle. Tietenkin kankaaseen tuli reikä, kun revin mekkoa koneen uumenista. Olin tehnyt vain sentin taitteet, joten teinkin sitten kahden sentin päärmeet. Tällä kertaa pääsin alkua pidemmälle, ku kone taas ahmi kangasta sisuksiinsa. Jälleen sama lopputulos; reikä.

Neljää senttiä ei hiasta oikein voinut lyhentää ja kahdesta reiästä oppineena otin esille ompelukoneen ja kaksoisneulan. Ompelin helman päärmeen ja sitten pääntien. Pääntien tikkaukset purin, koskei se näyttänyt ollenkaan hyvältä ja onnistuin tekemään sen jopa ilman reikiä. Toisella yrittämällä pääntiekin näytti jo kelvolta.

Aikani pähkäiltyäni ja jo pitsiäkin hian suulle sovitettuani (ja tietenkin sovitus tehdään ompelemalla, joten purin sitten senkin) päädyin korjaamaan liian lyhyet hiat resoreilla.

Mekko koko 92 cm.

terassikalusteiden pehmusteet

Reilu kahden vuoden takaisessa muutossa omakotitalosta kerrostaloon, laitoimme paljon tavaraa eteenpäin, myös terassin kalusteet. Kalusteet tosin muuttivat vanhempieni mökille ja olisimme ne sieltä saaneetkin, mutta halusin neljän tuolin sijaan kaluston, jossa olisi kuusi tuolia, jotta oman porukan lisäksi terassilla mahtuisi istumaan vieraitakin ja toisaalta halusin siromman kaluston, koska nykyinen terassimme ei ole kovin iso.

Kalustoa haettiinkin sitten koko kevät, toukokuun lopun hellekausikin painosti. Kaupoista ei oikein löytynyt sopivaa ja lopulta käytettynä löytyi kiva setti: kuusi tuolia ja pöytä, jotka kaikki menevät lituskoiksi paketeiksi, joten ei vie talvisäilytyksessä turhaa tilaa. Alkuajatuksena ostin tämän setin sillä, että olivat edes vähän sitä, mitä halusin ja jotain oli pian saatava; voisin sitten laittaa eteenpäin, jos paremmat kävelisivätkin vastaan. Tässä nyt kuitenkin kävi vähän kuten äitini epäili, ettei parempaa enää etsikään, jos vaan sopii omaan käyttöön ja silmään. Ja sopihan nämä.

Seuraava ongelma olikin sitten saada pehmusteet tuoleihin. En edes yrittänyt löytää kaupoista sopivia, mutta ei sopivaa kangastakaan kovin helpolla löytynyt, vaikka kävin Tallinnassa asti etsimässä.

Mieskin jo kuittaili, ensin kaluston etsimisessä ja sitten kankaan haussa, että onko vika minussa vai tarjonnassa (mielestäni vika toki on tarjonnassa). Viime viikon helteillä istuin kovilla tuoleilla, milloin mitäkin tehden ja Poikasen leikkejä vahtien ja totesin, että pehmusteet olisi syytä saada, sillä pylly puutuu. Lopulta löysin oranssi-valkoraidallista puuvillakangasta, joka mätsäsi aika kivasti talon punaiseen tiiliverhoukseen sekä punaoranssi-valkoraidalliseen markiisiin.

Pehmusteeksi purin vanhan sängyn päiväpeitteen (kuka keksinyt senkin säästää), jonka nurjapuoli oli sopivasti luonnonvalkoiseen taittuva.

uusia lippapipoja

Jotain mystistä on tapahtunut: kaupasta ostettu kesälippis on hävinnyt. Sitä ei löydy mistään (epäilen vahvasti Miestä, koska hänellä on melkein samanlainen: sama väri ja materiaali ja malli, mutta eri kokoinen, että on epähuomiossa ominut omiin lippiskasoihin). Poikasella ainoa käytössä oleva aiemmin kokeilemani kesälippapipo on moneen kertaan uimarannalla uitettu ja hiekkalaatikossa sotkettu.

Eilen illalla kaivoin tilkkulaatikon esille ja leikkelin lippapipon paloja. Yöhön asti ompelussa meni, koskei näitä ihan sarjassa päässyt ompelemaan, kun jokainen vaati oman värisensä ompelulangan.

Tänä aamuna oli sitten Poikasella valittavana kolme uutta lippapipoa.

Näissä kaikissa sama koko M = 2-4 vuotias.

legginsejä

Pari kesää käytössä olleisiin halpisketjusta ostettuihin legginseihin on ilmaantunut omituisia reikiä. Vielä en ole saumuriin hankkinut mustia lankoja, joten tuhosin sitte oliviinvihreää trikoota, johon löytyi sopivat langatkin.

Caprimalliset apinoin kaupan legginseistä.

Jostain syystä valmiit legginsit ovat haarastaan selvästi malliaan matalammat.

Pitkiin lisäsin vain lahkeisiin pituutta.

Lahkeet ovat makuuni sopivan napakat, mutta tässäkin haarakorkeus turhan matala.

Tosin käytän näitä tunikoiden tai mekkojen kanssa, joten yläosa peittää alaselän ja pyllyn, jottei kalsarit vilku vaikka näiden kanssa vähän kumartelisikin.

siskon vanhat farkut on yhtä kuin

reppu

edestä

 ja takaa

Kahteen kantohihnaan ei materiaali riittänyt, farkuista jäi jäljelle nappi, toinen etutasku ja ehkä 5x15 cm pala. Jopa farkkujen vetoketjun käytin uudelleen.

ananasmekko

Yölliset ompelut jatkuvat. Perjantain-lauantai välisenä yönä valmiiksi ompelemastani joustofroteemekosta innostuneena aloin lauantai-iltana Poikasen nukkumaan mennessä piirrellä uusia kaavoja. Ideana oli itselle collegemekko. Otin jopa esille kaapista valkoisen collegen (jonka muuten olen ostanut kun Poikanen oli vauva, joten tämäkin kangas on jokusen muuton nähnyt).

Kaapista löytyi myös tuoreempi ananastrikoo, jonka hankin alkukesästä tarkoituksena ommella itselleni kesämekkoja. Koska kesä alkoi vasta nyt, mekkojen ompeluintoa ei ole ollut. Lopulta ananakset päätyivät pöydälle.

Koska olin hankkinut kankaan kesämekkoa varten, pääsin taas säätämään, jotta sain sen riittämään. Hioista ei tullut täysimittaisia eikä hupusta vuoritettua. Hupun vuorettomuuteen vaikutti myös se, että tämä kangas on hyvin ohutta ja kaapeista väreihin sopivat ovat materiaaliltaan selvästi paksumpia, jolloin hupusta olisi tullut kovin raskas. Hupun reunan huolittelu kaitaleella olisi tehnyt myös hupusta makuuni liian raskaan, joten päädyin huolittelemaan reunan framilonin avulla.

Hupusta en onnistunut saamaan järjellistä kuvaa.