haaveena ompelusoppi

Uudessa (lähes kaksi vuotta asutussa) kodissa on yksi puute: liian vähän huoneita. Pohjaratkaisu on kiva ja avara, kompakti ja kätevä pienelle perheelle, mutta mihinkään nurkkaan ei voi piilottaa ompelukoneita. Tähän asti koneet asuivat vaatehuoneessa, josta kannoin ne keittiön pöydälle ja josta ne piti sitten siivota takaisin, jotta pöydän vieressä mahtuu ruokailemaan. Tähän siirtelyvaiheeseen meni aikaa puolisen tuntia ja sekin pois ompeluajasta. Lisäksi koneita ei viitsinyt nostella esiin, jos tiesi, että puolen tunnin päästä syödään.

Makuuhuoneemme on ainoa huone, joka vielä tarvitsee päivityksen: uudet tapetit, uusi sänky, jossa sängyn alusta käytetty säilytystilaksi, olen kuolannut sitä jo vuoden verran kuvastosta ja netistä ja käynyt livenäkin silittämässä ja sitten makkariin mahtuu pöytä, johon mahtuu ompelukoneet. Paitsi, että lomalla tuskaillessa sitä, että saan koneet kannettua illalla yhdeltätoista esille ja kahdelta yöllä taas piiloon, keksin sen. Meillä on varastossa Poikasen pinnasänky, jota ei tulla pinnasänkynä tarvitsemaan ja siitä väitettiin, että sen voi koota sängyn sijaan pöydäksi. Muuttojen myötä ruuvit ja pultit olivat hävinneet ja Mies käytti hiukan sahaakin ja shoppailtiin ruuvimutteriosastolla.

Mutta pöytä siitä tuli:

nuppineulatyyny

Tykkään pitää nuppineulatyynyä ranteessa. Siihen on ommellessa helppo tökkiä neuloja, eikä tyyny karkaile mihinkään. Samalla olen tietoisesti yrittänyt välttää neulojen suuhun tunkemista, kun Poikanen monesti tahtoo olla mukana ja ojentaa nuppineuloja tai tökkii niitä takaisin.

Joitakin vuosia sitten tekemäni hämähäkkineulatyyny oli tullut tiensä päähän. Käteen pujotettava kuminauha on irronnut ompeleista tai kuoleentunut. Nuppineulatyyny pyörii käytännössä kädessä tai sitten se pitää vetää hauikseen asti.

Yritin netistä löytää kivoja tyynyn malleja, mutta käteen tulevat oli lähes kaikki samanmuotoisia; niihin oli ehkä applikoitu jokin yksityiskohta, mutta olin jo valinnut kankaat tilkkuläjästä ja itse kangas on se juttu, applikointeja ei enää tarvita. Päällikangas on trikoota, joten tukevuutta lisäämiseksi ompelin sisäpuolelle lakanakankaan. Käytännössä leikkasin sekä puuvillakankaasta että trikoosta samanlaiset palat ja huolittelin ne yhteen ja ompelin tyynyn kuin trikoo-lakanakangas olisi yksi ainoa kangas.

Olin netissä etsiessä löytänyt tiedon, että nuppineulojen terävyyden säilyttämiseksi kaikista paras täyte tyynyn sisällä olisi hius. Viime kerralla Poikasen tukkaa leikatessa pussitin isot hiussuortuvat jemmaan. Tyynyn muoto tylsä soikio, sillä ainoa sydäntäni lähellä olevat muodot, mitä tuli mieleeni olivat: kissa (liian hankala toteuttaa), ompelukone (liian hankala muoto, jottei lopputulos muistuta veturia) tai oman nimeni alkukirjan (mahdoton toteuttaa).

Tästä tuli muuten hyvä, mutta tyyny ei ole kovinkaan paksu. Poikasella on pakkomielle upottaa nuppineulat tyynyn sisälle päitään myöden, joten käytännössä kaksi senttiä neulasta on ranteessani. Auts. Ilmeisesti tyynyosa oli liian lyhyt kuminauhan pituuteen nähden, sillä ihan omassa käytössä ilman pikkuapuria tyyny oli niin kiinni ihossa, että neulojen kärjet osui ranteeseen turhan usein.

Onneksi tilkkulaatikossa oli vielä jämiä jäljellä ja entinen hämähäkkityynykin pyöri ompelutavaralaatikossa. Ja samalla sain ajatuksen, että sydän olisi tarpeeksi simppeli muoto tyynylle. Mittasin nuppineulan pituuden ja leikkasin sivukappaleen korkeuden pituuden mukaan, jolloin neulat ei pistele.

Leikkasin sydämestä mahdollisimman ison ja vaikka lopputuloksessa muoto vähän kärsikin, on se silti vielä tunnistettavissa.

Ja käteenkin sopii hyvin. Täytteenä tässä tyynyssä sekä vanut hämähäkkityynystä ja hiukset edellisestä versiosta.

reppu

Poikanen toivoi, että pääsisi ompelemaan kanssani. Menin ääneen pohtimaan, että syksyksi pitäisi tehdä päiväkotiin varavaatteita varten uusi laukku (tai ehkä reppu, jota Poikanen voisi itsekin kantaa selässä). Poikanenhan yhdisti, että hän ompelee itselleen repun.

Kaivelin joustamattomia kankaita kaapista ja Poikanen on sikäli helppo, että ensimmäinen mitä ehdottaa ja näyttää kelpaa (jos ei ole vaaleanpunainen tai muu Poikasen mieltämä tyttöväri). Tosin päällikankaat leikattuani Poikanen keksi, että sisäpuoli tulisi vihreällä ja minua alkoi jännittää. Omaksikin yllätyksekseni kaapista löytyi kahtakin eri vihreää, josta Poikanen valitsi tumman vihreän.

Poikanen jaksoi lähes koko repun ommella (mikä käytännössä tarkoitti sitä, että painoi kaasua). Olin mitannut olkainhihnat liian pieniksi ja nyt sitten lisäsin niihin pituutta ja pujotin narun.

Poikanen toivoi tosin reppuun vetoketjua, mutta josko tämä harjoitusversiona menisi näin.

täteily numero 4

Veljeni vauva syntyi tänään, joten pääsin viimeistelemään vauvalahjan. Bodyn kangas joko värjäytyi esipesussa tai sitten tähdet eivät alunperin olleetkaan valkoiset, omaan silmään ne hieman näyttävät vaaleanpunaisilta.

Bodyn kaavan olen aikanaan piirtänyt Reiman koon 68 cm bodystä. Vaikka jouduinkin taistelemaan peitetikkikoneen kanssa, olen tosi tyytyväinen kanttauksiin:

Pääntiestä muokkasin siten, että tuli kirjekuoripääntie ja näin vältyin neppien laittamisesta pääntielle. Ja pakolliset nepitkin onnistuin pihtien kanssa laittamaan, vaikka hiukan jännittikin.

Pelasin varman päälle ja ompelin kaveriksi ruskeat college haaremihousut. Tulevien vanhempien värimieltymyksiä vauvan tavaroiden osalta kysyttiin etukäteen, mutta mieleeni jäi, ettei ruskea ollut inhokki-värien joukossa ja se kuitenkin käy mielestäni yhtä hyvin tytölle kuin pojalle.

Näihin lisäsin sydämiä, jotka jostain syystä näyttävät tässä kuvassa kaikki valkoisilta (isoin valkoinen, keskikokoinen vaaleanpunainen ja pienin lila). Tyttömäistä yksityiskohtaa pinkeillä koristeompeleilla, jotka tein ompelukoneella, sillä peitetikkikoneeni ei tykkää collegesta. Toisesta lahkeesta purin ompeleet viisi-kuusi kertaa ja pelkäsin ettei kangas kestä, joten luovutin. Peitetikkikone+collegen ompelu = henkimaailman asioita. Toisinaan kone tahtoo pallokärkineulat, toisinaan tekee hyvää jälkeä vain terävillä neuloilla. Joskus kannan koneen kaappiin kun olen illan taistellut ja samoilla säädöillä ja neuloilla tekee seuraavalla kerralla täydellistä jälkeä samaan kankaaseen. 

Housut koossa 68 cm.

miehen tyyli ja vaatteet

Olemme asuneet Miehen kanssa noin seitsemän vuotta samassa osoitteessa. Käytännössä seurustelimme sitä ennen noin puolisen vuotta. Mielestäni Miehen pukeutumistyyli on pysynyt koko ajan samanlaisena, mitä nyt housujen malli on muodista johtuen hivenen muuttunut (Miehen harmiksi, sillä ei ole löytänyt oman tyylisiä housuja pitkää aikaan).

Käytännössä olen hoitanut Miehenkin vaatteiden pyykkihuollon seitsemän vuotta. Väitän, että hänellä on vieläkin samoja t-paitoja käytössä kuin silloin. Osa niistä on hyvinkin käytetyn näköisiä; resoreissa reikiä, kangas nyppyyntynyt, värit kulahtaneet. Kesäkuussa Mies lähti isänsä kanssa kahdenviikon Euroopan matkalle moottoripyörillä ja valitsi ajopaidoiksi huonoimpia t-paitoja (koska niitä ei ajotakin alta kukaan kuitenkaan näe eivätkä aikoneet suotta pyykätä vaan heittäisivät roskiin ja ostaisivat tarvittaessa uusia).

Uusia paitoja meille ilmaantuikin Miehen kotiuduttua, mutteivat kaikki kuluneimmat t-paidat ole silti hävinnyt mihinkään. Eräästä paidasta olen Miehelle useasti huomauttanut, ettei sen seuraavan käyttökerran jälkeen tarvisi enää palautua pyykkikoriin. Ehdottelin, että voisi hyväillä sillä jatkossa moottoripyöräänsä. Jostain syystä Mies ei ole paidasta valmis luopumaan, toisaalta ei osaa mitään tunnesyytäkään kertoa, miksi näin on.

Ehkä otan vakaaseen harkintaan, että seuraavan kerran pyykkikoriin ilmaannuttuaan hävitänkin vaatteen kaikessa hiljaisuudessa ja jos Mies edes huomaa paidan hävinneen, väitän, että pesukone on sen syönyt.

lohikäärmelakana on mekko

Aikanaan Miehen kanssa yhteen muuttaessamme yhdistimme käytännössä kahden talouden tavarat. Silloiseen ensikotiimme, omakotitaloon, ne kaikki sopivat, mutta parittomia yhden peiton lakanoita ei tarvita vieraslakanoiksi kymmeniä. Olenkin valkannut vieraslakanoiksi parhaimmat keskenään sopivat ja muut jemmannu parempaa käyttöä varten.

Puuvillalakana onkin erilaisissa ompelu- ja askarteluprojekteissa käytännöllistä, mutta liukkaalle polyesterlakanalle käyttöä on hankalampi keksiä. Olin piirtänyt kesämekon kaavan ja kaivelin kangasvarastojani etsien sopivaa joustamatonta ja tarpeeksi isoa kangaspalaa. Käsiini osui Miehen poikamiesaikojen lohikäärmepussilakana (josta tosin olin luvannut Miehelle joskus että ompelen hänelle siitä aamutakin).

Asettelin kaavat siten, että keskellä oleva iso lohikäärmeen kuva tuli kokonaisena helmaan ja sivuilla olevat kuviot miehustaan. Toinen puoli pussilakanasta jäi vielä käyttämättä, joten ehkä Mieskin siitä vielä jotain saat.

Mallissa mekko oli vuoritettu vain yläosastaan, mutta ilta-auringossa ommellessa helma tuntui kovin läpikuultavalta ja kaapista löytyi pieni pala mustaa vuorikangasta, josta sai helman vuoritettua siten, että edes pylly peittyy.

Vaikkei kuvasta usko niin olen yrittänyt silittää tätä viritystä. Mekon kaavassa on sivusaumoissa taskut ja jostain käsittämättömästä syystä toteutin ne. Mallissa on myös vasemmassa sivusaumassa vetoketju ja siinäpä sitten olikin aivopohdintaa kerrakseen, miten toteuttaa vetoketju, joka ulottuu sivutaskuun asti. Lisäksi kangas on erityisen liukasta ja sen verran ohutta että ylimääräisiä möykkyjä ei huomaa, joten vuori tai päällinen saattoi olla taittuneena usemman kerran sauman alla kuin piti. En ole hetkeen purkanut vetoketjua niin montaa kertaa kuin tässä. Lopulta päädyin tänä aamuna harsimaan vetoketjun ennen ompelua paikalleen. (Ja siltikin ratkoja vielä vähän lauloi). Käänsin vetoketjun siten, että se aukeaa mekon alapäästä, jolloin taskua voi käyttää vetoketjutaskuna eikä tarvitse koko mekon sivua avata.

Takana on kuminauharypytys selässä. Ainakin nuken päällä selkäpuoli asettuu kauniisti. Kokeilin muokata selästä tiukemmaksi, mutta sitten en enää olisi kyennyt kiemurtelemaan pukuun sisään.

Mekko koossa 34.

kannattiko taas

Jostain kummallisesta syystä herään kesälomalla siihen, että voisin muistella joitain vanhoja harrastuksiani liikunnan parissa. Tällä hetkellä liikuntaa sisältävät harrastukset on kävely leikkipuistoon tai uimarannalle (tänä kesänä viimeksi mainittu aivan liian harvoin) ja juoksu Poikasen pyöräillessä. Hyötyliikuntani polkupyörällä on toukokuusta lähtien ollut pois pelistä, sillä jostain syystä eturenkaaseen vaikuttava käsijarru on jumissa enkä itse keksinyt mikä on vialla. Mies ei ole vielä ehtinyt (tai jaksanut) hommaan paneutua, Harrastuksia luetellessa Poikanen luettelee äidin harrastuksiin siivoamisen. Jonkin sortin hyötyliikuntaa kai sekin.

Päätin, että kesäloman alusta hankin kuukausikortin kuntosalille. Ensimmäinen lomaviikko on lähes kulunut ja eilen käytin erilaisten kuntosalien vertailuun aikaa toista tuntia. Todella vaikea löytää kuntosali, jotka hyväksyvät harrastajan, joka ei heti halua ostaa vuosijäsenyyttä kuukausimaksulla. Toisaalta halusin löytää kuntosalin, joka sijainniltaan olisi hyvällä paikalla myös syksyllä.

Tähän asti joko Mies tai minä olemme jompikumpi olleet aina arki-iltaisin töissä, mutta itse aloitan opiskelut elokuussa, tosin viikonloppu- ja iltatöillä lisättynä, mutta toivoisin, jotta josko minäkin saisin viikkokalenteriin sopimaan Poikasen, koulun ja töiden lisäksi edes yhden harrastuksen (joka ei olisi se siivoaminen).

Tänään vielä tsekkasin netistä kyseisen kuntosalin yhteystiedot ja aukioloajat ja sovittelimme Miehen kuntosalikäynnin ja moottoripyöräajelun tulevan kuntosalini toimiston aukioloaikaan. Keräsin intoa, että jes tästä se nyt alkaa ja kaivelin jumppavaatteet ja sisäpelikengät tuntia ennen lähtöä kassiin valmiiksi. Kotoa kuntosalille on matkaa 25 kilometriä yhteen suuntaan, autolla noin puolisen tuntia. Näin lauantaina jouduin etsiskelemään autolle paikkaa, maksamaan parkkimaksun ja kun kävelin puolisen kilometriä kuntosalin ovelle, näen siinä A4-kokoisen paperin, jossa kerrotaan, että toimisto on suljettu kesä- ja heinäkuussa lauantaisin ja sunnuntaisin. Eivät olleet sitten kyseistä asiaa jaksaneet päivittää nettisivuilleen, vaikka sieltä löytyi muuten kaikki tarvittava tietoa ensimmäistä käyntiäni ajatellen.

Ajelin kotiin puolisen tuntia sen saman 25 kilometrin matkan. Autolle kävellessä olin vielä yrittämässä maanantaina uudelleen, mutta kotimatkalla alkoi ketuttaa raskaasti. Tunnin ajomatka ja parkkimaksu aivan tyhjän kanssa. Kotiin päästyäni olin jo päättänyt, etten milloinkaan mene kyseiselle salille. Ja pistin asiallisen, mutta kitkerän palautteen nettisivujen palautelomakkeen kautta.

Ja aloitin jälleen salien vertailun ja tutkimisen, Kunnes löysin tanssisalit. Ja muistin, että vatsatanssia olen harrastanut ja joku tanssillinen voisi olla kiva uusi harrastus. Mutta ainakaan vielä kahden tunnin surffailun jälkeen en ole löytänyt mitään mitä voisin alkaa harrastamaan NYT. Kaikki kurssit alkavat vasta elokuussa. Ehkä sitten silloin.