rekkareppu

Ensimmäiseksi omavalintaiseksi perustyöksi koulussa valitsin päiväkotirepun ompelun Poikaselle. Tätähän olin jo kesällä suunnitellut tekeväni, mutta vaikka tarvikkeet ja kaava oli, en milloinkaan saanut aikaiseksi tehdä. Hyvä niin, sillä tähän lopputulokseen olen tyytyväinen.

Edessä pieni vetoketjutasku.

Repun koko 30 x 35 cm eli oikein sopiva pieneen selkään.

susipaita, hassut housut ja lippapipo

Löysin mallin susipaitaan ja halusin kokeilla sitä Poikaselle. Tikkauksia jouduin purkamaan useaan kertaan, eikä ne kaikissa kohdissa vieläkään ole täydelliset, mutta kangas ei tahtonut näitäkään ratkomisia kunnolla kestää.

Susipaita koossa 116 cm. Visioin jo, että tämä voisi olla kiva myös oranssi-valkoisena toteutettuna kettupaitana.

Haaremihousumalleja ilmaantui Poikasen vauva-aikana, mutta vielä en ole niihin lämmennyt. Muutaman kerran olen niitä itselleni sovittanut, todetakseni, ettei housut ole minun kropalleni. Ilmeisesti ympäristön paine on murentanut vastarintaani, sillä päätin kokeilla Poikaselle mallia, josta puuttuu keskietu- ja keskitakasauma.

Housut koossa 116 cm. Housuja pyöritellessä aloin epäilemään, onko nämä sittenkään hyvät, mutta Poikaselle sovittaessa näytti kivoilta ja Poikanenkin tykkäsi.

Suostuin Poikasen kummitädin pyyntöön ommella hänen melkein 2-vuotiaalle pojalleen lippapipon.

Pipo koossa 2-4 vuotias.

äiti on ihan tyhmä

(Kun illalla pitää lopettaa kaikki kiva ja mennä pesemään hampaat ja pissalle ja nukkumaan).

Tänä iltana 5-vuotias totesi äiti on ihan tyhmä -kommentin jälkeen, että mä ainakin muutan isona pois täältä. Otan omat tavaratkin mukaan.

(Lupasi kuitenkin ihan lähelle muuttaa ja keittää kahvia ja leipoa pullaa ja hakea vierailulle).

Miehellä on töissä menossa työvuorokokeilu siten, että tiistai, keskiviikko, torstai on normaaleja päiviä ja vuoroviikoin joko maanantai tai perjantai on vapaa ja vastaavasti maanantaina tai perjantaina on 16 tunnin työpäivä. Tämä luonnolllisesti tarkoittaa, että noina pitkinä päivinä myös Poikasella on 10 tunnin hoitopäivä, koska ennen kouluun menoa vien päiväkotiin ja koulun jälkeen haen päiväkodista.

Kolme ja puoli vuotta sitten palasin työelämään ja siitä lähtien olemme vaihtaneet arkisin Miehen kanssa läpsystä vuoroa. Kummankin vuorotyöstä on ollut se etu, että Poikanen on ollut puolipäiväisenä hoidossa. Tähän asti. Toisaalta Poikanen on jo iso, ymmärtää asioita, ja vastapainona 10 tunnin hoitopäiville on viikossa sitten kokonainen arkivapaapäivä.

Ensimmäisen koulukuukauden jälkeen ajatukset on vielä, että jes! tätä mä haluun tehdä, miksi en ole aiemmin tätä keksinyt. Ehkei aika ollut sopiva? Toisaalta aamulla puoli seitsemältä päiväkotiin lähtiessä ajatus ei ole enää niin kovin jes. Tällä viikolla alkoi syksy, salaa toivon, ettei talvea tulisi ollenkaan. Kaikki ei tietenkään ole vielä valmista ja selvää, arki ei vielä pyöri vakiona. Aina pitäisi muistaa, jottei kaikki ole valmiina ja sitten toimitaan suunnitelman mukaan, mutta jotenkin epävarmuus häiritsee. Joskus yritän miettiä, että olinko ihan tyhmä, kun lähdin tähän tässä elämäntilanteessa. Vielä en ole sitä mieltä.

mitä ehtii tehdä 15 minuutissa?

Sellaisina koulupäivinä kun Mies on mennyt aamuyöllä töihin, vien Poikasen päiväkotiin ennen kouluun menoa. Ainakin vielä olemme päiväkodissa varttia ennen aamuaikataulua. Käytännössä ehdin kaikessa rauhassa jättämään Poikasen. Ja siltikin odottelemaan bussipysäkillä vartin verran. Mitä ihmettä tehdä bussipysäkillä aamuseitsemältä? Parinkymmenen minuutin päästä vaihdan bussia ja odottelen bussipysäkillä toista bussia kymmenisen minuuttia. Vielä on lämmintä ja aamuaurinko paistaa, mutta entäs sitten kun on pimeää ja pakkasta ja tuulee ja räntää sataa vaakatasossa?

Sellaisina koulupäivinä kun Mies on iltavuorossa, haen Poikasen päiväkodista ennen viittä (koska päiväkoti menee silloin kiinni ja koska en halua venuttaa Poikasen noutoaikaa, sillä nytkin on viimeinen joka haetaan). Koulupäivä loppuu neljältä, mutta jotta ehdin ajoissa päiväkotiin, minun pitää karata viimeiseltä tunnilta jo puoli neljä. Kolmelta alan katsomaan kelloa joka välissä, että mitä vielä ehdin tekemään, mitä työtunnilla kannattaa aloittaa, jotta homma jää kesken sopivan kohtaan. Juoksen viemään alakerran lokeroon ompelu- ja opiskelutavarat ja haen pyöräilykypärän. Juoksen bussipysäkille.

Vartin päästä odottelen uutta bussia, joka on kerran ollut aikataulusta myöhässä kaksi minuuttia, muina päivinä myöhässä keskimäärin 10 minuuttia. Kun saapuvien bussien aikataulutaulu näyttää, että 18 minuuttia aikaa kysymys jälleen kuuluu, mitä siinä ajassa ehtii tekemään? Kauppoja on korttelin vieressä vaikka miten, mutta vielä olen istunut iltapäiväauringossa. Entäs sitten kun on pimeää ja pakkasta ja tuulee ja räntää sataa vaakatasossa?

kouluun ja koulussa

Koulun alkua varten hankin jokusen uuden kynän ja kaivelin kaapeista vanhoja lyijykyniäni. Pitäisi muuten testata kaikki laatikoissa lojuvat kynät, suotta kuivia kyniä säilyttää, kunnei niissä mitenkään erityinen ulkokuori ole saatikka muutakaan tunnearvoa. 

Kynien säilytystä varten askartelin sunnuntai-iltana penaalin. Pöllö-puuvillakankaan olen ostanut Poikasen vauva-aikana, joten se on varmasti nähnyt kaikki kolme muuttoamme. Nyt sitten maltoin leikellä siitä ihan pikkuruisen penaalin.

Viime viikolla aloitimme ompelun suunnittelemalla ja toteuttamalla oman neulatyynyn. Kannoin kouluun mieluisia kangaspaloja. Päädyin käyttämään loput tyyny-rahiompelusta jääneen jämäkämmän puuvillan. Pöllökangasta olisi tehnyt mieli siihenkin käyttää, mutta penaalinkin vuoritin, jottei kynät heti näy penaalin läpi.

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin piirtelemään vapaalla kädellä tähden.

Neulatyynyn jälkeen ompelimme kaavoitusviivoittimia varten penaalin (tai pussukan). Onneksi olin kantanut pöllökankaan loput (tai suurimman osan) mukanani, sillä sivusauman kanssa sain tehtyä kynäpenaalin kanssa mätsäävän pussukan. 

sekalainen setti kulkuneuvoja

Miksi 5-vuotissynttärilahjaa pojalle miettiessä kaavalehdistä huutelee houkuttelevasti mekot ja muut tyttöjen jutut? Kokeeksi kuljin kaupassa leluosastolle, mutta siellä ahdistuin. Tavarapaljous kotona on melkein mahdoton hallita, joten en tahdo omalta osaltani tuoda sitä toisten kotiin. Toisaalta uskon, että muut vieraat lahjovat sankaria lelulahjoilla, joten voinen olla tylsä täti ja viedä vaatetta.

Olen hallitsemattomasti kerännyt kankaita omaan kotiini. Äkkiseltään niitä on viisi (5!) isoa laatikollista ja sen lisäksi muutama pikkulaatikko. Kangasmäärä on lähes mahdoton muistaa saatikka hallita. Pieniä paloja ja resoreita saa lajiteltua laatikkokohtaisesti, muiden kohdalla ei ole selkeää järjestelmää: laadun vai värin vai mahdollisen loppukäyttäjän mukaan?

Makoilin eilen kankaiden vieressä ja Mieskin kävi kysymässä, että mitä teen. Hetken meditointi tuotti sekalaisen tuloksen.

Pipo kaivurit-kankaasta kaavalla: leikkaa, mittaa, piirrä, leikkaa, ompele, ratko ja ompele. Sovituksessa sopi Poikaselle, joten uskoakseni on sopiva myös loppukäyttäjälle. Varsinkin kun trikoisissa pipoissa on se ominaisuus, että venahtavat käytössä. Vuoritin pipon yksivärisellä vaaleansiniturkoosilla.

Kaveriksi velourhousut sinisillä taskuilla ja resoreilla. Housujen koko 116 cm kavennettuna.

Kulkuneuvoteema jatkuu. Löysin varastojen kätköistä joustofroteeta. Päädyin jälleen kaventamaan kokoa 116 cm. Muokkasin kaavaa siten, että eteen tuli nepparilista, jottei pääntie ole ahdas, sillä tiettävästi sankari inhoaa paitoja, jotka tarttuvat päähän kiinni puettaessa tai riisuessa.

Yhteiskuvasta voidaan todeta, ettei setti ole kovinkaan no.. setti. Jälkikäteen ajatellen paita ja housut olisivat ehkä paremmin mätsänneet, josko olisin käyttänyt ruskeaa lahkeensuun resoreissa ja taskuissa. Ehkäpä käyttäjän kaapista löytynee jotain yksittäiseen vaatekappaleeseen mätsäävää.

mikä minusta isona sitten tuleekaa

Poikasen synnyttyä alkoi ajatustyö siitä, ettei nykyinen työpaikkani ole sittenkään se juttu, mistä puolenvuosisadan jälkeen jään eläkkeelle. Yksi suurimmista syistä ehkä se, että alalla olevat työajat on hyvinkin haastavat: viikonloput on pitkälti vapaat, mutta toisina viikkoina valvotaan yöt, toisina herätään yöllä, kun työpäivä alkaa neljältä aamuyöstä ja yhtenä viikkona ei aamulla juurikaan mitään ehdi tekemään, kun päiväkodissa pitää olla jo yhdeltätoista. Toisaalta silloin ei illallakaan mitään tehdä, kun kotona olen kahdeksan-puoli yhdeksän välissä.

Pitkään pohdin, että mitä mitä se sitten olisi. Ompelua pidin enemmän harrastuksena, en tahtonut ajatella, että siitä milloinkaan tulisi ammatti. Keväällä kouluja katsoessa, tutkin yhä tarkemmin ja tarkemmin ompelijan ammattitutkintoon johtavaa ammatikoulutusta. Viimeisenä hakupäivänä napsuttelin hakemuksen, koska ei mun sinne ole mentävä jos pääsenkin -ajatuksella.

Tänään olin virallisesti viimeistä työpäivää. Ehkä ajatus lähtemisestä oli kypsynyt tarpeeksi pitkään, mutta pihasta pois ajaessa ei edes tuntunut haikealta. Ehkä enemmänkin helpottuneelta. Toisaalta myös hyvin ristiriitaiselta. Se, että aloitan opiskelut, tuo paljon muutoksia arkeemme ja elämäämme. Olen innoissani opiskelujen aloituksesta, samalla pohdin, että kuinka kaikki sujuu ja menee. Ajatuksissa ahdistaa myös se, että jos ompelu onkin kiva harrastus, mitä se on työnä ja mitä vaatetusompelijana harrastan, jos ei jaksa harrastaa töitä enää kotona.

Viisaat väittää, ettei ihminen kadu tekojaan vaan sitä mitä on jättänyt tekemättä. Liekö aivopesua, mutta pohtiessani aikuiselämääni viitisentoista vuotta taaksepäin, enemmän minua kaduttaa se, mitä en ole uskaltanut tehdä. Ja ainakin vielä uskon, että minulla on hiassa Jokeri-kortti, jos tämä ei sitten olekaan sitä mitä haluan.