pipoja

Syksyllä etsin Poikaselle paksua talvipipoa. Turhaan. Halusin haalareiden väreihin sopivan (kirkkaan omenan vihreä) ja sellaisen, joka menee korville ja niskaan. Poikasen nykyisessä päiväkodissa oletetaan 3-vuotiaiden olevan pelottavan itsenäisiä pukemisen suhteen enkä itse luota, että Poikanen osaisi vetää pipoa tarpeeksi korvien päälle, jos itse pipo ei ole malliltaan korvat peittävä.

Pettymykseni totesin, että sopivaa pipoa ei löydy: väri ei miellytä ja Poikasen koossa pipoista suurin osa valmistetaan ilman leuan alta sidottavaa nauhaa tai malli vaikuttaa tyhmältä. Onneksi ongelman tein minä itse, joten ratkaisu oli helppo: neulekypärämyssy fleecevuorella.

Epäilen kuinka paljon tälle käyttöä tulee lopulta olemaan, kun valmistui vasta nyt ja toisaalta talvikin vasta alkoi.

Muistan itse haaveilleeni kaulurimyssystä (tai aikuisten kypärämyssystä) teinivuosinani. Koin silloin olevani liian nuori ja arka pukeutumaan sellaiseen, mutta koska kaikki tulee uudestaan muotiin näin eräässä lehdessä mallin ja innoistuin: muistin unelmoineeni tälläisestä ja olin jo vanhakin.

Kaulurimyssyn valmistuttua puin sen innoissani päähäni enkä nähnyt sitä niin tyylikkäänä asusteena, mitä olin unelmoinut. Onhan tuo toki lämmin, mutta yllättävän tyhmän näköinen. Tekee minustakin tyhmän näköisen.

Mies seurasi jälleen pipojen valmistumisia ja paljasti, että hänelleki olisi käyttöä pipolle. Tällä hetkellä ainoa käyttökelpoinen, jossa voi lähteä pihan ulkopuolelle on työpaikan mainospipo. Lopulta tuosta jämälangoista valmistuneesta ex tempore -lopputuloksesta tuli varmasti onnistunein tuotos.

miehet ja maha

Olen uskotellut itselleni, ettei miehillä ole paino-ongelmia tai ulkonäköpaineita samalla tavalla kuin naisilla. Eihän ajatuksessa ole mitään järkeä, koskei ajatukset ole niinkään kiinni sukupuolessa kuin yksilössä. Toisaalta miesvaltaisella alalla työskennellessä ei kahvipöydässä keskustella erilaisista laihdutuskuureista. Mikäli joku työyhteisössä tuo kahvipöytään pullaa tai muita leivonnaisia, ei kukaan kieltäydy syömästä sen takia, että aikoo saada vyötärön ympärystä pienemmäksi. Ei ennen kuin nyt. Kun vuosi vaihtui.

Saattaa olla, että on tapahtunut jotain muutakin; ehkä istun erilaisessa porukassa kahvipöydässä, ehkä olen tullut tutummaksi. Mutta sen tiedän, että hyvin hämmentävää se on. Mitä ihmettä pitäisi sanoa ihmiselle, joka kertoo, kuinka paljon aikoo laihduttaa (määrä tuntuu hitonmoiselta, tajuan kyllä, että realistinen), millä tavoin (herkkujen vähentäminen tuntuu järkeenkäyvältä, mutta urheilusuoritukset lähinnä itsensä kiusaamiselta) ja millä aikataululla (eikä minulla ole mitää käsitystä siitä, että mikä on realistinen aikataulu).

Toisaalta kun ei minulla ole mitään kosketuspintaa asiaan. Tokihan synnytyksen jälkeen oli ylimääräistä, mutten muista tehneeni kovasti paljon töitä asian eteen, jotta niistä pääsin eroon. Ehkä aika on kullannut muistot. Ehkä asiasta olisi helpompi keskustella, jos keskustelukumppani olisi nainen. Ehkä asiasta olisi helpompi keskustella, jos itsekin olisi samassa tilanteessa.

essu ja patakinnas

2 vuotiaalle lahjaksi kotileikkeihin essu ja patakinnas.

Tajusin, etten osaa ostaa lahjoja tai minulla on pakkomielle tehdä ne itse.

uusi vuosi

Vuoden vaihtuminen on jännällä tavalla haikea tilanne. Jollain tavalla on tyhjän päällä, ihan kokonaan uuden edessä, vaikka elämä jatkuu kaikella tapaa tutusti. Joulukuun viimeisenä päivänä tajusin, että kalenterissa ei olekaan enää uusia päiviä. Tammikuun ekana päivänä tajuaa, että kalenteri on pelottavan tyhjä.

Jotkut listaavat kuluneen vuoden saavutuksia ja / tai tapahtumia. Toiset suunnittelevat muutoksia elämäänsä tai elämäntapoihinsa. Itse en aio tehdä elämäntapoihin muutoksia, vaikka pitäisi. Olen toki ajatellut asiaa, tiedän, että se olisi ajankohtainen, mutta vielä lykkään. En ole kuitenkaan valmis. Parin kuukauden takainen muutto on niin iso elämänmuutos, etten ole sitä vieläkään täysin hyväksynyt, joten turha kohottaa stressitasoa.

Ehkä elämä on tällä hetkellä niin hyvää kuin se näissä olosuhteissa on mahdollista olla. Kaikkeenhan ei voikaan olla täysin tyytyväinen, mutta toisaalta asioihin voi aina vaikuttaa, jollei asiaa tai tilannetta muuttamalla niin ajattelemalla itse asiasta eri tavalla.

tämän vuoden tonttupaja

Tänä vuonna tein sikäli historiallisen teon, että joululahjat ovat ajoissa valmiina!

Muistan joitain joululahjoja ommelleeni vielä jouluaattoaamuna, viime vuonna taisin tehdä vielä aattoyönä. Muina vuosina tosin suunnitelmat ovat olleet jo marraskuussa valmiina, tänä vuonna kävin vielä tällä viikolla kangaskaupoilla.

Viime jouluna jo päätin, että tänä vuonna ystäväni ja hänen kummatkin pojat saavat huovutetut vanttuut. Huovutuksessa kävi tosin pieni onnettomuus ja kutistin poikien lapaset vauvakokoon. Aikani pähkäiltyäni, testasin kastella lapaset uudelleen ja hikipäässä venutettuani sain niistä 2- ja 5-vuotiaan käteen sopivat (tosin arvion tein oman lapseni käsistä). Saaja oli ollut jo niin utelias, että oli heti avannut paketin ja kehui, että sopivan kokoiset tuli.

Toisen ystäväni tytöt saivat bodyn ja paidan. Paita on koossa 104 cm, alkuperäistä kaavaa tosin on kavennettu, sillä tiedän käyttäjän olevan hoikkaa mallia. Tämä paita on tainnut olla leikattuna jo loka-marraskuusta asti, mutta pikkusiskolle mietin lahjaa pitkään. Lopulta päädyin sitten tekemään bodyn, joka on koossa 74/80 cm. Toivon, että sopii saajalleen, sillä hän on kuulopuheiden mukaan taas hyvin pitkäselkäistä sorttia. (Näemmä olen kuvannut paidan hassusti, siinä on hioissakin vaaleanpunaiset resorit).

Toisen ystäväni tyttövauva sai vastaavan bodyn kuin yllä. Olen siis leikannut kummatkin samalla kertaa ja neulatessa kappaleita tajusin, että värithän mätsää niin hyvin yhteen, että hihakappaleet on aivan pakko vaihtaa.

Siskoni vanhin tytär on ehkä näistä helpoin. Saaja tahtoo prinsessamekkoja ja toteuttaja taas nauttii tyttösöpöstelyvaatteiden ompelusta, kunnei niitä voi omalleen toteuttaa. Aiemmin olin saanut tietää, että hameen pitäisi pyöriä (esim. salsahame tms, jossa tarpeeksi leveä helma) ja siskoni vinkkasi näkemästään hameesta, jossa oli leveä helma ja pitkä vyötäröresori, joka pidentäisi hameen käyttöikää. Lopputulos koossa 128 cm.

Pikkusiskolle vastaava hame ensimmäisenä versiona, jossa ei helmaa ole ihan yhtä paljon kuin pinkissä. Tämä koossa 98 cm. Kummatkin on kapearaitaista vakosamettia.

Perheen poika olikin sitten se haasteellisempi. Lopulta päädyin peruscollegehousuihin, koska ainahan perusvaatteille on käyttöä.

Housut koossa 110 cm.

Poikanen on puhunut koko syksyn, että haluaisi Angry Birds-housut. Isällään on mustat collegehousut, jossa etulahkeessa on Angry Birds-hahmo. Joulun lähestyessä Poikanen luettelee ekana toivelahjanaan Angry Birds-housut, mustat ja college. En edes yrittänyt metsästää valmiina kyseisiin kriteereihin sopivia housuja, vaan leikkasin kangasvaraston mustasta collegesta peruscollegehousut ja applikoin veloureista Angry Birdsin. Hahmo on apinoitu Miehen housuista. Lopputulos ei vastaa ihan sitä mitä, halusin. 

Housut koossa 110 cm ja toivon, että lapseni tunnistaa hahmon jouluaattona avatessaan paketin. 

lahjoja

2-vuotissynttärisankarille kalsaripukusetti koossa 104 cm:

Yksi parhaista kavereistani sai perheen lisäystä syksyllä. Koetin kysellä tuoreelta äidiltä, että mihin olisi tarvetta, mutta lupasi miettiä asiaa ja ehkäpä unohti sitten koko asian. Toteutin kokopuvun koossa 74 cm, jos ei niin isoja olisi vielä kovin paljon varastoon hankittuna.

Poikasen kummeille syntyi esikoinen ja vauvalle ompelin bodyn ja haaremihousut.

Setti on koossa 68 cm. Viimeisen vajaan puolen vuoden aikana lähipiiriin on syntynyt niin monta vauvaa, että housuja leikatessa piti vielä Mieheltä varmistaa, että eikö niin, että kyseessä oli poika.

kuusi vuotta ja virallinen muutto

Kuusi vuotta sitten minä ja Mies oltiin virallisesti ensitreffeillä. Tunnettiin / tiedettiin siis toisemme jo entuudestaan. Mitään kovin romanttisia ajatuksia treffeistä ei kummallakaan ollut: Minä suostuin, kun Mies oli edellisenä yönä kännipäissään laittanut tekstarin, josta ei saanut selvää ja ehdotti krapuloissaan aamusella, että mentäisiin illalla kahville. Elin siihen aikaan sinkkutyttönä ja kävin paljon treffeillä, mikä johtui ihan siitä, etten juurikaan sanonut ei. Jälkeenpäin ajateltuna ihan viisasta, vaikka jotkut tuomitsivatkin monen kanssa samaan aikaan treffailun. Mies taas pyysi minua treffeille, koska halusi selvittää, kuinka helposti minulta saisi :D

Ensitreffien jälkeen Mies poikkeili luonani viikolla, rupesimme salakalavasti viettää aina vain enemmän aikaa toistemme kanssa. Oikeastaan kumpikaan ei varmaan tiedä sitä, milloin virallisesti aloimme seurustelemaan. Ehkä puolen vuoden "virallisen" seurustelun jälkeen, pistimme omat asuntomme myyntiin ja muutamien kauhuksi otimme yhteisen asuntolainan ja ostimme yhteisen talon.

Viikonloppuna muutimme jälleen omaan (tai pankin) asuntoon, tällä kertaan paritaloon. Viimeisestä muutosta, jolloin vannoin, ettei koskaan enää, on kulunut aikaa reilu puolitoista vuotta, ja aika on kullannut muistot. Jotenkin launtaiaamuna, kun kaikki oli pakattu valmiiksi, kaikki oli suunniteltu, muutto- ja lapsenvahtiapu tulossa, kaikki tuntui niin hyvältä. Siltä, että tämähän menee helposti.

Joo, tavarat oli muutettu paikasta toiseen kuudessa-seitsemässä tunnissa. Lauantai-iltana oli jo keittiökin aikalailla toimintakunnossa, sauna pesty ensilöylyjä varten. Sunnuntaina siivottu huoneet ja laitettu huonekalut paikalleen. Poikasen huone verhoja ja mattoa vaille valmis. Tai mattokin odottaa vain pesua ja verhotkin luultavasti ovat samat, mutta uuteen ikkunaan sopivan pituisiksi muutettuna.

Nyt jäljellä on 50 muuttolaatikosta ja 10 säkistä 19 muuttolaatikkoa ja kolme jätesäkkiä (joista kahdessa on pyykkiä). Hankaloita noista viimeisistä laatikoista tekee sen, että ne ovat epämääräisiä: astiat, levyt, kirjat on selkeitä, mihin mikäkin kuuluu. Sisustustavaroita, pikkutilpehöörejä, tauluja, joilla tehdään se koti, mutta kun mikään huone ei kuitenkaan ole niin selvästi valmis, että voisi alkaa tuollaisia laittamaan esille, eikä toisaalta ole tilaakaan, koska nuo hiivatin muuttolaatikot ovat purkamattomana edessä, jotta näkisi kokonaisuuden.

Mies on sitä mieltä, että tämä on ensimmäinen asunto, kotoa muuttamisen jälkeen, joka hänestä tuntuu oikeasti kodilta. Kun varmistin, että entäs se meidän omakotitalo, empi, ettei oikein muista, tiedä. Toisaalta monessa tämä on hänen unelmatalonsa, vaikka onkin paritalo ja vaikka omahuone ja iso autotalli puuttuukin.

Onhan tämä minustakin hieno ja kaikella tapaa järkevä ostos, enhän muuten olisi suostunut tarjousta tekemään tai lainapapereita pankissa kirjoittamaan. En osaa sanoa, mitä haluaisin (paitsi sen toisen vessan), jotta tämä olisi ihan täydellinen. Minua ahdistaa tämä yhteinen hankinta enemmän kuin ensimmäinen asuntolaina. Ehkä siinä vaiheessa mentiin vielä juuri rakastuneen unelmapilvissä, nyt tuntuu, että vaikkei minua olekaan kosittu, ollaan minua jo kovaa vauhtia taluttamassa alttarille minulta asiasta mitään kysymättä.