Olen uskotellut itselleni, ettei miehillä ole paino-ongelmia tai ulkonäköpaineita samalla tavalla kuin naisilla. Eihän ajatuksessa ole mitään järkeä, koskei ajatukset ole niinkään kiinni sukupuolessa kuin yksilössä. Toisaalta miesvaltaisella alalla työskennellessä ei kahvipöydässä keskustella erilaisista laihdutuskuureista. Mikäli joku työyhteisössä tuo kahvipöytään pullaa tai muita leivonnaisia, ei kukaan kieltäydy syömästä sen takia, että aikoo saada vyötärön ympärystä pienemmäksi. Ei ennen kuin nyt. Kun vuosi vaihtui.
Saattaa olla, että on tapahtunut jotain muutakin; ehkä istun erilaisessa porukassa kahvipöydässä, ehkä olen tullut tutummaksi. Mutta sen tiedän, että hyvin hämmentävää se on. Mitä ihmettä pitäisi sanoa ihmiselle, joka kertoo, kuinka paljon aikoo laihduttaa (määrä tuntuu hitonmoiselta, tajuan kyllä, että realistinen), millä tavoin (herkkujen vähentäminen tuntuu järkeenkäyvältä, mutta urheilusuoritukset lähinnä itsensä kiusaamiselta) ja millä aikataululla (eikä minulla ole mitää käsitystä siitä, että mikä on realistinen aikataulu).
Toisaalta kun ei minulla ole mitään kosketuspintaa asiaan. Tokihan synnytyksen jälkeen oli ylimääräistä, mutten muista tehneeni kovasti paljon töitä asian eteen, jotta niistä pääsin eroon. Ehkä aika on kullannut muistot. Ehkä asiasta olisi helpompi keskustella, jos keskustelukumppani olisi nainen. Ehkä asiasta olisi helpompi keskustella, jos itsekin olisi samassa tilanteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti