pipoja

Syksyllä etsin Poikaselle paksua talvipipoa. Turhaan. Halusin haalareiden väreihin sopivan (kirkkaan omenan vihreä) ja sellaisen, joka menee korville ja niskaan. Poikasen nykyisessä päiväkodissa oletetaan 3-vuotiaiden olevan pelottavan itsenäisiä pukemisen suhteen enkä itse luota, että Poikanen osaisi vetää pipoa tarpeeksi korvien päälle, jos itse pipo ei ole malliltaan korvat peittävä.

Pettymykseni totesin, että sopivaa pipoa ei löydy: väri ei miellytä ja Poikasen koossa pipoista suurin osa valmistetaan ilman leuan alta sidottavaa nauhaa tai malli vaikuttaa tyhmältä. Onneksi ongelman tein minä itse, joten ratkaisu oli helppo: neulekypärämyssy fleecevuorella.

Epäilen kuinka paljon tälle käyttöä tulee lopulta olemaan, kun valmistui vasta nyt ja toisaalta talvikin vasta alkoi.

Muistan itse haaveilleeni kaulurimyssystä (tai aikuisten kypärämyssystä) teinivuosinani. Koin silloin olevani liian nuori ja arka pukeutumaan sellaiseen, mutta koska kaikki tulee uudestaan muotiin näin eräässä lehdessä mallin ja innoistuin: muistin unelmoineeni tälläisestä ja olin jo vanhakin.

Kaulurimyssyn valmistuttua puin sen innoissani päähäni enkä nähnyt sitä niin tyylikkäänä asusteena, mitä olin unelmoinut. Onhan tuo toki lämmin, mutta yllättävän tyhmän näköinen. Tekee minustakin tyhmän näköisen.

Mies seurasi jälleen pipojen valmistumisia ja paljasti, että hänelleki olisi käyttöä pipolle. Tällä hetkellä ainoa käyttökelpoinen, jossa voi lähteä pihan ulkopuolelle on työpaikan mainospipo. Lopulta tuosta jämälangoista valmistuneesta ex tempore -lopputuloksesta tuli varmasti onnistunein tuotos.