juhlatamineet

Meidät kutsuttiin Miehen veljen rippijuhliin. Päätin tehdä Poikaselle juhlahousut siskoni antamista rikkinäisistä miesten puvun housuista.

Vaikka housut olivatkin kokoa mies, näitä suurempia poikien housuja niistä ei enää olisi saanut, koska reikä housuissa oli parhaimmassa paikassa.

Housut koossa 116 cm. Vyötärön tein ensin kahdesta palasta ja koskei siitä tullut ollenkaan siisti, purin sen vielä juhlapäivän aamuna ja ompelin uuden housujen jämistä ja täten vyötärö tuli kolmesta palasta. Mutta ainakin siitä nyt tuli siistimpi.

Minulla oli kaapissani valko-musta-ruudullinen pitkä kauluspaita, jossa oli rypytys vyötäröllä. Olin ostanut paidan pari kesää sitten, ensimmäisenä kesänä käytin sitä jonkin verran, mutta viime kesänä ihan jokusia kertoja. Keväällä kun nostelin kesäisempiä vaatteita alahyllyille ja siirsin paksummat vaatteet ylähyllyille odottelemaan talvea, pyörittelin paitaa ja pohdin, että mitä paidalla tekisin. Pari kertaa olen sovittanut sitä päälleni ja viime hetkellä ovesta lähtiessäni käynyt vaihtamassa jonkun toisen paidan.

Purin paidasta vyötäröltä kuminauharypytyksen ja olin jo luopua koko ajatuksesta, sillä luulin, että vyötärölle olisi ommeltu kuja kuminauhaa varten, mutta todellisuudessa paidan osat olivat kahdessa osassa ja vyötäröllä oli sauma ja siitä syntyneeseen kujaan kuminauha oli pujotettu.

Kun vaihtoehtoina oli lähteä epätoivoisena kauppoihin tai mallailla kaavat kangaspaloille siten, että valmiiseen paitaan saumat tulisi järkeviin kohtiin, päädyin jälkimmäiseen.

Paita on koossa 110 cm ja sitä on kavennettu reilusti.

Tässä valmis setti. Ilmeisen onnistunut juhla-asu, sillä Poikanen ei halunnut riisua sitä päältään juhlien jälkee, vaikka minulla oli shortsit ja t-paita kassissa ja vielä illalla kävi polkupyörällä lähikaupassa nämä päällään.

tyttöjen ja poikien ero

Raskausaikana pohdimme Miehen kanssa tulevan vauvan sukupuolta ja Mies oli sitä mieltä, että tytölle äiti saa puhua kukista ja mehiläisistä ja jos vauva on poika, keskustelun pitää isä. Mies muisteli omaa keskusteluaan oman isänsä kanssa teiniajalta, päällimmäisenä muistona oli nolous. Itsellä ei omastat teiniajasta ole muistikuvaa, että olisin vanhempieni kanssa puhunut aiheesta. Joko keskustelu ei ollut nolo tai muuten mieleen painuva tunnetilaltaan tai sitä ei ole käyty ollenkaan.

Poikasen vauva-ajalla muistan lukeneeni opastuksen, kuinka leikki-ikäisten lasten kanssa aloitetaan keskustelu tyttöjen ja poikien eroista ja herätellään lapsen kiinnostusta, mistä vauvat tulevat. Itse en ole kokenut tarpeelliseksi vielä aihetta Poikasen kanssa esille ottaa, sillä Poikanen on ihan itsekin havainnut vessassa käynnin eroja kun kävijä on hän tai isänsä tai sitten minä.

Kesän aikana Poikanen on myös alkanut kysellä hyvin laajoja kysymyksiä, se mistä vauvat tulevat on vielä helppo juttu kun kysymys kuuluu, että milloin ihmiset keksittiin? Toisaalta kysymykseen mistä vauvat tulevat tai onko äiti-kissojen mahoissa pikkukissoja tai milloin ihminen kuolee, on vastaus selkeämpi ja itsellekin helpompi muotoilla. Onneksi Poikaselta tulee lisää uusia kysymyksiä, kun koetin vastata milloin ihmiset keksittiin. Omasta mielestäni vastaus ei ollut kovin hyvä, mutta toistaiseksi se kelpasi Poikaselle.

Jollain tasolla lapsen suorasukaisuutta asioissa jää hämmästelemään. Se, että Poikanen ehdottelee erilaisia rintaliivejä katsellessani uusia, on lähinnä huvittavaa. Mutta kun saunan jälkeen vilvoittelemme koko perheen kanssa takapihan terassilla ja Poikanen kommentoi kirkkaalla äänellä rintojani, toivon, ettei aidan toisella puolella naapurin terassilla ole kukaan kuulemassa.

kauppareissu Poikasen kanssa

Kesä on edennyt jo siihen pisteeseen, että pihallamme tekisi mieli kuopsutella. Haimme Poikasen kanssa perjantaina kesäkukkia ja samalla mukaan tarttui pari karviaispensaan alkuaa. Aiemmin olin jo kaivanut takapihalle pienen kasvimaan alun ja pihanlaidalla rehottavat nokkoset alkoivat häiritsemään visuaalista silmää.

Kesäkukkien istutus ohuilla siivoushanskoilla vielä sujui, mutta nokkonen pääsee niiden läpi polttamaan ja varastosta on mystisesti hävinnyt kaikki paksummat puutarhahanskani (lue: Mies on tarvinnut niitä puunatessaan moottoripyörää).

Eilen aamulla totesin, että käväisemme ennen pihatöihin ryhtymistä Poikasen kanssa lähikaupassa hakemassa paksummat siivoushanskat ja väkeviä karkkeja, sillä olen napannut jostain kesäflunssan mikä on vienyt ääneni.

Lähikaupassa on pieniä ostoskärryjä, joista Poikanen mielellään ottaa itselleen yhdet. Näin tälläkin kertaa ja tähän asti Poikaselle on riittänyt pelkkä kärryjen kuljettaminen. He-vi -osastolla muistin, ettei meillä ole juurikaan tomaatteja ja erilaisia vaihtoehtoja tutkiessa Poikanen valitsi vastapäiseltä leipähyllyltä kärryymme ruisleipäpaketin.

Jostain syystä siivoustarvikkeet on eri hyllyvälissä mitä pesuaineet ja etsiessäni oikeaa hyllyväliä Poikanen kävi hakemassa murohyllystä muropaketin. Hanskahyllyä vastapäätä olevasta hyllystä Poikanen nappasi maissitärkkelyspaketin, johon totesin, että pistäpä takaisin, emme tarvitse. Vielä pastilleja karkkihyllystä ja kassalle tavaroita latoessa muropaketin alta paljastui perunajauhopaketti.

Ihmettelin, että hei mikäs tämä on ja hoksasin, että Poikanen oli ehtinyt senkin ostoskärryyn nappaamaan. Komensin Poikasen palauttamaan paketin hyllyyn ja naureskelin autossa kotimatkalla omatoimista ostosapulaista.

viisi päivää omassa seurassa

Mies pitää kesälomansa kahdessa kahden viikon osassa ja osa 1 alko viime viikonloppuna siten, että Mies lähti moottipyörällä pariksi viikoksi Eurooppaan. Nykyinen Poikasen päiväkoti on malliltaan aamu seitsemästä iltapäivään avoinna oleva, ei minun työvuoroillani ollut mahdollisuutta hoitaa Poikasen hoitoa normaalina päiväkotihoitona.

Poikanen vietti ensimmäisen työviikkoni mummulassa. Maanantai-iltapäivällä iski hämmentävä mitä-nyt-kuuluisi-tehdä -tilanne. Tähän asti olen ollut itsekseni kotona muutamia tuntia ja silloinkin minulla on ollut selvä missio, mihin ajan käytän: nukkuminen, ompelu tai siivoaminen. Hiukan maanantaina sain siivoiltua paikkoja ja kuluttelin loppuillan lukemalla ja nukkumalla.

Tiistaina minulla oli jo selvä ajatus, miten iltapäivän ja alkuillan tunnit käytän. Oikeastaan minään päivänä en mitään kovia suuria saanut valmiiksi; vaikka olisi ollut mahdollisuus nostaa ompelukone keittiön pöydälle ja se olisi siinä saanut odottaa ompelijaa yötä-päivää, en niin tehnyt. Ompeluinspiraatio puuttui kokonaan (tosin siihen saattaa olla syynä se, että olen päättänyt, että selätän korjauskasan ennen kuin alotan yhtään uutta projektia).

Joskus äitiyden alkuaikoina mietin, että miten en ole enempää saanut aikaiseksi, edes sinkkuaikoina. Tällä viikolla totesin, että olen kuitenkin äitinä tehokkaimmillani: silloin kun ei ole pakko tehdä mitään ja ainoa aikataulu on aika, joka pitää viettää työpaikalla, en oikeasti saa mitään muuta aikaiseksi.

Rehellisesti en voi sanoa nauttineeni viikosta. Ehkä jos olisin etukäteen miettinyt isomman kokonaisprojektin, jonka toteutan kyseisellä ajanjaksolla, mutta jokaisella päivällä oli joku yksi pieni tapahtuma, kuten kaupassakäyminen, jäi pitkiä aikoja vain olla ja miettiä. Enemmänkin odotin vain, että perjantai koittaisi ja hakisin Poikasen takaisin kotiin.

Tänään olin jo enemmän oma itseni: aamiaisen jälkeen siivosin tyhjän jääkaapin, suunnittelin koko viikon menun, kävimme ruokakaupassa hakemassa viikon ruokaostokset, valmistin kaksi lämmintä ateriaa, järjestelin paikkoja ja teimme Poikasen kanssa puutarhahommia. Olisimme varmasti viihtyneet ulkona pidempääkin, mutta alkoi satamaan. Huomenna jatkukoon tehotekeminen.

moottoripyörälaukut

Mies on lähdössä kesälomallaan pariksi viikoksi isänsä kanssa moottoripyöräreissulle Eurooppaan. Hän tilasi reissua varten kaksi laukkua, jotka sopivat moottoripyörän muovisiin laukkuihin, mutta hotellille ei tarvitsisi kantaa vaihtovaatteita irrallaan tai muovikasseissa.

Vanhoista verhoista leikkelin laukkujen päällikankaat ja vanhasta pussilakanasta vuorin osat. Mies toivoi, että laukut olisi vetoketjulla suljettavia, eikä kokenut tarpeelliseksi, että niissä olisi kovinkaan montaa taskua.

Toiseen ompelin ulkopuolelle vetoketjullisen pikkutaskun ja sisällä on myös pikkutavaroita varten avonainen tasku.

Toinen laukku vuoren osalta vastaavalla avonaisella taskulla kuin kaverinsakin ja myös päälliseen pelkkä avotasku.

Eiköhän näihin mahdu kahden viikon tavarat, laukkujen korkeus 36 cm, syvyys 25 cm ja leveys 51 cm.

uusi perheenjäsen

Olen ollut saman työnantajan palveluksessa kymmenen vuotta ja sain työnantajalta pienen lahjan. Olen jo pitkään haaveillut sovitusnukesta, sillä itselle ommellessa trikoisia vaatteita on vielä helppo sovitella, mutta vähänkin istuvampaa joustamattomasta kankaasta ommellessa pitäisi sovituksessa olla mukana assistentti eikä Mies oikein istu siihen rooliin.

Ehkä näiden työvuosien ja 33 ikävuoden myötä haluan pukeutua erityisesti töihin muuhun asuun kuin trikoisiin tunikamekkoihin (vaikka tällä hetkellä suurinosa vaatteistani vielä edustaa tätä joukkoa). Toisaalta omaa tyyliä metsästäessä olen löytänyt uusia oivalluksia kuluttamisesta ja vaatteiden tuottamisesta. Osaltaan myös se, että olemme pysyvästi muuttaneet omakotitalosta selvästi pienempään asuntoon (eikä kyseeessä ole enää väliaikainen vuokra-asunto) vaikuttaa siihen, että jostain tavaroista on pakko luopua ja esimerkiksi vaatekaapin luona olen entistä kriittisemmin arvioinut, että tuleeko milloinkaan sitä joskus vielä käytän tätä -päivää.

Neuvottelin lahjani osalahjaksi, jolloin työnantaja maksoi nukesta suurimman osan ja niin meille kotiutui uusi perheenjäsen eli torso minun koossani:

Koska perheenjäsenillä pitää olla joku nimi, nimesin tämän nopeasti Donnaksi. Jostain syystä perheen miehiä kiinnosti väännellä torson säätelynamiskoja ja itse taas haluaisin, ettei mittoja käydä muutteleman oman mielen mukaan ohikulkiessa. Keittiössä on seilannut muuan hame ja topin osa keskeneräisenä, ja koska nämä projektit joutuvat hieman odottelemaan valmistumistaan, puin ne Donnalle päälle.

äitienpäivälahjus

Tänä vuonna olisin halunnut tehdä Poikasen kanssa mummulle (ja mummillekin) äitienpäivälahjat. Jotenkin ajatus syntyi jälleen liian myöhään ja minulla oli vielä edeltävänä viikkona yövuoro töissä, joten virtaa illalla Poikasen kanssa näpertämiseen ei oikein ollut.

Sain sentään maitopurkeille mitoitetun kassin ruusupuuvillakankaasta aikaiseksi. Toki käyttäjä eli oma äitini voi kuljettaa tässä kassissa, mitä haluaa.

Kassi on vuoritettu ja hirveän hankala kuvata järkevän näköisesti. Ommellessani tätä kassia perjantai-iltana Mies istui juttelemassa kanssani ja kysäisi kesken tarinansa, että mikä tuosta on tulossa, näytti hänen mielestään kummalliselta topilta.

Itse en niin kukka- ja ruusuaiheisista kankaista välitä, muttä tämä on siinä rajoilla, että kelpuuttaisin omaankin käyttöön jotain tästä kankaasta valmistettua.