kirjahyllyn kauheus ja kauneus

Haluan, että kirjat ovat kirjahyllyssä järjestyksessä. Aikana ennen Poikasta omat kirjani olivat hyllyssä kokojärjestyksessä ja se miellytti silmääni. Poikasen vauva-aikana uusin olohuoneemme hyllystön siten, että kaikki on laatikoiden tai kaappien ovien takana piilossa.

Meille on kertynyt ihan mukava määrä lastenkirjoja, kiitos omien erilaisten kirjakerhojäsenyyksien sekä lähipiirin lahjomiset. Erityisesti Miehen äiti on suuri kirjaston ja kirjakauppojen ystävä, hänelle tosin on käynyt myös niin, että on ostanut kirjan, joka jo omasta hyllystä löytyykin.

Aluksi Poikasen kirjat mahtuivat laatikkoon. Sitten oli kaksi laatikkoa, jossa toisessa katselukirjat ja toisessa lukukirjat, joita ei pienet kädet päässyt itsekseen selailemaan. Lopulta meille muutti hyvin yksinkertainen avohylly, jonka ylähyllyt ovat kirjoja varten ja alahyllyissä leluja.

Ensin järjestin kirjat siten, että alemmilla kirjahyllyillä oli niitä kirjoja, joita Poikanen voisi itsekseenkin katsella ja ylähyllyillä satukirjoja. Järjestelin niitä myös kokojärjestykseen. Ei kovin toimiva, ainakaan silloin kun piti valita illalla satukirjaa.

Aakkostaminenkaan ei oikeastaan toiminut, sillä lastenkirjoissa on suuria kokoeroja, erityisesti kun osa on satukirjoja toiset katselukirjoja. Ja jonkin aikaa kun kirjat jossain järjestyksessä olivatkin niin muutaman illan jälkeen niitä löytyi pitkin kotia, eikä niitä enää jaksanut sovittaa oikeisiin koloihinsa.

Viime viikolla otin projektiksi käsitellä yhden kotimme laatikoston uuteen uskoon ja nykyiseen sisustukseen sopivammaksi. Internetin ihmeellistä maailma asian tiimoilta googlailtuani löysin puolivahingossa idean kirjojen järjestämiseen.

Väriin järjesty!

Ainakin omaa silmää tämä miellyttää tähän astisista kokeiluistani eniten.

valassetti

Siskoni keskimmäinen vietti tänään 4-vuotissynttäreitä. Tiedän, että ihan yhdellekin lapselle leluja kertyy ihan liikaa ja vaatteille on aina käyttöä. Tiedän myös sen, että siskoni pitää järkevistä lahjoista, joten päätin valita itselleni helpoimman tien ja ommella jotain.

Tutkin kangasvarastoja ja löysin palan valaskangasta, jonka sisko oli minulle antanut. Jälleen kerran jämäpala oli hassun mallinen, mutta sai siitä kuitenkin t-paitaan puolet etu- ja takakappaleista sekä lyhyen hian. Siitä se ajatus sitten lähti.

Palapelileikkiä päätin jatkaa myös housuissa ja collegehupparissa. Suunnittelin ompelevani koristeleompeleet leikkaussaumoihin uuden murusen taso-ompeleella.

Yleensä aloitan lahjojen ompelemisen edellisenä iltana, mutta koska tässä setissä oli niinkin monta vaatetta kuin kolme, tein poikkeuksen ja aloitin jo torstai-iltana. Yhteen asti yöllä taistelin muruseni kanssa ja sain huppariin taskut ja olkasaumat ommeltua. Luovutin ja mietin paniikissa, että pitääkö nyt keksiä joku lahja.

Aamulla käväisin murusen kanssa myyjä/huoltoliikkeessä ja illalla sain ommeltua hupparin vetoketjua vaille valmiiksi ja housut ja paidan alkutekijöihin. Sitten yhteystyömme jälleen takkusi sen verran pahasti, että pohdein puoli kolmelta yöllä Miehelle, että mitä ihmettä lahjaksi viedään. Päädyin ompelemaan alkuperäisen lahjaidean loppuun ompelukoneella.

Setti tuli valmiiksi, ehdin jopa muutaman tunnin nukkuakin eikä päälle päin huomaa, että osa saumoista onkin ommeltu saumurin sijaan ompelukoneen huolittevalla jousto-ompeleella. Itseä kyllä vähän ajatus häiritsee.

Mietin kyllä sitäkin, että kun kyseessä on neljävuotiaan synttärit, pitäisikö lahjan olla lelu eikä sellaista, minkä tietää lapsen äidin arvostavan.

Kaikki vaatteet koossa 110 cm, muokattuna kasvunvaralla siten, että housujen lahkeissa pidennetyt resorit, vetoketjuhupparissa pidempi vyötäröresori ja t-paidassakin helman pituutta kasvatettu.

vihdoinkin valmista

Helteillä Mies keksi, että juoksushortseissa hän voisi lähteä lenkille. Miehellä oli selvä visio shortseista: väriltään harmaat ja materiaalina college. Juu, ei sitten ensimmäisestä kaupasta löytynyt. Mieshän ei shoppailusta erityisemmin perusta ja ensimmäisestä kaupasta olisi löydyttävä edes jotain sellaista, minkä kelpuuttaa vaikkei ihan täysin olisikaan sitä mitä on ajatellut. Hän keksi, että minähän voisin hänelle sellaiset ommella.

Kangasvarastoistani ei harmata collegea löytynyt eikä mikään tarjoamani väri kelvannut. Tunnustan myös olevani tarkka, minkä värisellä langalla ommellaan ja vielä ei saumuriin ollut harmaita lankoja. Eli ensimmäiseksi tilaamaan kangasta ja saumurilankoja.

Kaavan löytäminenkin olikin sitten monimutkaisempi juttu. Pettymyksekseni totesin, ettei yhdessäkään aikanani tilaamastani tai ostamastani lehdestä löytynyt edes miesten verkkareiden kaavaa, jota muokkaamalla olisi saanut shortseihin kaavan. Olin jo menossa kirjastoon, kunnes muistin peruskaavakirjani ja sieltähän perusverkkareiden kaava löytyi. Miehestä mitat ja kaavoja piirtämään ja kuosittelemaan.

Leikattuna kappaleet näyttivät mielettömän kokoisilta, lieneekö syynä se, että olen tottunut ompelemaan Poikaselle. Mallailin kappaleita Mieheen ennen taskujen ompelua ja uskottava se oli, että sopivan kokoiset palat olin osannut leikata.

Vyötärö sitten vastusti vähän enemmän. Leikkasin erillisen vyötärökaitaleen ja testasin uusia neppipihtejäkin puristamalla sirkkarenkaat nyöriä varten. Sirkkarenkaiden puristaminen ensimmäisen kerran oikeaan työhön ei ollut ehkä se järkevin idea: ensimmäinen oli rutussa ja toinen vähän vähemmän. Tosin kumpikin niin tiukasti kiinni, etteivät irronneet sormivoimin. Loppukankaan olin jo ehtinyt silppuamaan siskoni pojan synttärilahjaan, joten uutta vyötärökaitalettakaan ei ollut mahdollista leikata. Vyötäröä ommellessa pohdein, että olisiko kaitaleen sisälle pitänyt ommella leveä kuminauha tukea tuomaan. Miehen sovittaessa shortsit olivat muuten hyvät, mutta vyötärö liian löysä.

Ratkoja esiin ja vyötärökaitale irti. Täytyy kyllä tunnustaa, että olen aiemmin vältellyt ratkojan käyttöä, mielummin tehnyt muita ratkaisuja ja ihan viimeisenä vaihtoehtona purkanut. En tiedä, johtuuko kesästä, mutta terassilla istuen ratkominen ei lopulta ollut paha.

Harmaata nyöriä ei varastosta löytynyt ja leikkasin collegesta kapean suikaleen nyörin valmitusta varten. Kun suikaleen pujotti sirkkarenkaista läpi ja veti, sirkkarenkaat irtosi sen verran, että sormivoimin ne sai kokonaan irti rikkomatta kuitenkaan kangasta. Ompelin renkaiden tilalle napinlävet ja taitoin collegesuikaleen kaksinkerroin ja tikkasin kolmepistesiksakilla. Siksak -ompele oli makuuni liian kapea, joten päätin ommella päälle vielä saumuripeitetikkikoneella kolmenlangan tasosauman. Paitsi, ettei uusi mussukkani ollut valmis tekemään kelvollista tikkiä ja aikani säädettyäni (ja kuten todettua olin silpunnut jo loppukankaan ennen tämän työn valmistumista) suikalenyörini oli niin ruman näköinen, että päädyin kaivelemaan varastojani ja löysin sopivan pätkän mustaa nyöriä.

Shortsit Miehen mittojen mukaan, koko lienee M.

Mikäli nyöriaskarteluni olisi onnistunut kelvollisesti olisin näihin todella tyytyväinen. Lopputulos on kuitenkin Miestä miellyttävä ja hänelle juuri sopivankokoiset.

milloin tein elämästäni aikuisen?

Vaikkei suoranaista painostusta lähipiiristäni tulekaan, yhteiskunnalla on selvä malli kunnon kansalaisen elämänkaaresta: opiskelut, vakituinen parisuhde, mahdollisesti häät tai kihlaus, vakituinen työpaikka, asuntolaina ja perhe eli lapset.

Uskon, että oma lähipiirini on jo tottunut ajatukseen, etten mene koskaan naimisiin, edes kihlaudu. Olen kuitenkin ollut työsuhteessa samaan työnantajaan kohta kymmenen vuotta, asunut ja elänyt saman miehen kanssa kuusi ja puoli vuotta ja synnyttänyt lapsen. Osaksi lähipiirissäni vielä on heikko pieni odotus, että josko vielä synnyttäisin lisää lapsia.

Jos ei huomioida sitä, että keskiverto suomalaisperheessä lapsia olisi noin kaksi ja meillä vain yksi, täytämme muut keskivertoperheen edellytykset: on asuntolaina, on farmariauto, lemmikkieläin ja arki on hyvinkin säännöllisesti aikataulutettua: Miehen ja minun työvuorot rytmittävät arkipäivät jopa niin tarkasti, että henkilökohtaisia harrastuksia ennen ilta yhdeksää on lähes mahdoton toteuttaa. Perheen tulot menevät suurimmaksi osaksi kotiin eli lainan maksuun.

Tietyllä tapaa olen itse vierastanut tavallista elämäntapaa; opiskelut, vakituinen työ, vakituinen parisuhde, vakituinen koti, perheen perustaminen ja kuitenkin olen itse kulkenut juurikin sitä polkua. Tosin päätoimiset opiskelut olen jättänyt kesken, mutta vakituisessa työsuhteessa opiskellut sitten työnohessa.

Viime kesänä päätimme, että parvekkeeton kerrostaloasunto ei ole sopivin koti Poikaselle. Kaipasimme sitä, että aamukahvit voisi juoda rauhassa ja kuitenkin Poikanen pääsisi heti ulos leikkimään. Kävimme katsomassa jokusta vuokra-asuntoa, mutta sitten kuitenkin alkoi omistusasunto tuntua paremmalta. Nyt tunnen olevani totaalisessa vankilassa: jotta laina tulisi maksettua, töissä on käytävä ja tällä työkokemuksella ja koulutuksella työpaikan vaihtomahdollisuude ovat hyvinkin rajalliset; alanvaihto vaatisi jo isompia investointeja. Olen vankilassa omassa elämäntilanteessani: työpaikkaa ei voi vaihtaa, riskit on oltava todella pieniä, aina pitää miettiä, miten saa Poikasen päiväkodit ja hoidot onnistumaan.

Toisaalta taas kaipaan k a u p u n k i i n. Kaipaan ihmisiä, tuntemattomia ihmisiä, jotka eivät ole juurikaan kiinnostuneet minusta, mutta ihmisiä. Ikävöin kaupungin ääniä: liikennettä, ihmisten ääniä. Haluan, että kaikki on ulottuvillani; ruokakauppa, karkkikauppa, ompelutarvikekaupat, elokuvateatterit, julkinen liikenne. Eihän me nytkään mihinkään korpeen muutettu, yhdellä autolla pärjätään, lähimpään kauppakeskukseen ja samalla kaipaamiini palveluihin on pyöräilymatka, leikkipuistoon ja uimarannalle kävelymatka.

Sen tajuaminen, että on kuitenkin valinnut helpoimman tien eli normaalin mallin paljastaa myös sen tosiseikan, että olen aikuinen. Vaikken tunnekaan itseäni yli kolmekymppiseksi, vaikka osa ihmisistä ehkä kohteliaisuuttaankin väittävät, etten näytä kolmekymppiseltä, elämäni on yli kolmekymppisen elämää enkä saa takaisin sitä mahdollisuutta, etten tiedä, mitä minusta isona tulee. Minusta on tullut jo aikuinen ja vaikken rehellisesti vielä tiedä, mikä minusta lopulta isona tulee, ulospäin elämäni näyttää hyvinkin valmiilta. Ahdistavan aikuiselta ja valmiilta: seuraavat viisitoista vuotta elämästäni on ennustettavissa.

Sitten Poikanen onkin aikuinen, odotettavasti jotain kouluja käynyt, ehkä armeijaan menossa, ehkä aloittamassa työelämän, ehkä jatko-opiskelemassa, ehkä parisuhteessa. Asuntolaina on maksettu. Ja minä olen vanha, lähes viisikymmentä ja elänyt yli puolet elämästäni odotusten mukaan.

mekkotaistelu

Yksi parhaista kavereistani asuu melkein 300 kilometrin päässä ja itselleni reilu 3 tunnin ajomatka Poikasen kanssa on vielä liian extremeä. Poikasen syntymän jälkeen olen käynyt heillä kerran ja silloinkin yksin. Kaverini nuorimmainen täytti jo yksi vuotta, enkä ole nähnyt kuin kuvia vauvasta (joka luonnollisesti ei enää kovin vauva edes ole).

Olemme sopineet treffit, kun kumpikin on käymässä kotiseudulla. Suunnittelin nopeasti ompelevani jotain 1-vuotislahjaksi. Helppo mekko vaikutti lupaavalta: saumurilla hurautan parit saumat ja sitten peitetikillä helman ja hihojen päärmeet; mikä voisi mennä vikaan?

Ensiksi se, että toisen helmakappaleen olin leikannut sopivasti niin, että taitetun kankaan alapuolella olevasta kankaasta puuttui kulmasta pala, kun en ollut huomannut tarkistaa, että kangasta on riittävästi. Hetken mietin mitä tehdä, kangasta olisi ollut vielä lisääkin, mutta päädyin, ettei muutaman sentin heitto häiritse, kun helma kuitenki rypytetään yläosaan.

Tunnissa mekko olikin sitten surautettu kasaan, päärmeet vielä ja v a l m i s. Jostain syystä peitetikillä oli kovin kova nälkä ja kun aloitin hian suun tikkaamisen, se söi kankaan koneen sisälle. Tietenkin kankaaseen tuli reikä, kun revin mekkoa koneen uumenista. Olin tehnyt vain sentin taitteet, joten teinkin sitten kahden sentin päärmeet. Tällä kertaa pääsin alkua pidemmälle, ku kone taas ahmi kangasta sisuksiinsa. Jälleen sama lopputulos; reikä.

Neljää senttiä ei hiasta oikein voinut lyhentää ja kahdesta reiästä oppineena otin esille ompelukoneen ja kaksoisneulan. Ompelin helman päärmeen ja sitten pääntien. Pääntien tikkaukset purin, koskei se näyttänyt ollenkaan hyvältä ja onnistuin tekemään sen jopa ilman reikiä. Toisella yrittämällä pääntiekin näytti jo kelvolta.

Aikani pähkäiltyäni ja jo pitsiäkin hian suulle sovitettuani (ja tietenkin sovitus tehdään ompelemalla, joten purin sitten senkin) päädyin korjaamaan liian lyhyet hiat resoreilla.

Mekko koko 92 cm.

terassikalusteiden pehmusteet

Reilu kahden vuoden takaisessa muutossa omakotitalosta kerrostaloon, laitoimme paljon tavaraa eteenpäin, myös terassin kalusteet. Kalusteet tosin muuttivat vanhempieni mökille ja olisimme ne sieltä saaneetkin, mutta halusin neljän tuolin sijaan kaluston, jossa olisi kuusi tuolia, jotta oman porukan lisäksi terassilla mahtuisi istumaan vieraitakin ja toisaalta halusin siromman kaluston, koska nykyinen terassimme ei ole kovin iso.

Kalustoa haettiinkin sitten koko kevät, toukokuun lopun hellekausikin painosti. Kaupoista ei oikein löytynyt sopivaa ja lopulta käytettynä löytyi kiva setti: kuusi tuolia ja pöytä, jotka kaikki menevät lituskoiksi paketeiksi, joten ei vie talvisäilytyksessä turhaa tilaa. Alkuajatuksena ostin tämän setin sillä, että olivat edes vähän sitä, mitä halusin ja jotain oli pian saatava; voisin sitten laittaa eteenpäin, jos paremmat kävelisivätkin vastaan. Tässä nyt kuitenkin kävi vähän kuten äitini epäili, ettei parempaa enää etsikään, jos vaan sopii omaan käyttöön ja silmään. Ja sopihan nämä.

Seuraava ongelma olikin sitten saada pehmusteet tuoleihin. En edes yrittänyt löytää kaupoista sopivia, mutta ei sopivaa kangastakaan kovin helpolla löytynyt, vaikka kävin Tallinnassa asti etsimässä.

Mieskin jo kuittaili, ensin kaluston etsimisessä ja sitten kankaan haussa, että onko vika minussa vai tarjonnassa (mielestäni vika toki on tarjonnassa). Viime viikon helteillä istuin kovilla tuoleilla, milloin mitäkin tehden ja Poikasen leikkejä vahtien ja totesin, että pehmusteet olisi syytä saada, sillä pylly puutuu. Lopulta löysin oranssi-valkoraidallista puuvillakangasta, joka mätsäsi aika kivasti talon punaiseen tiiliverhoukseen sekä punaoranssi-valkoraidalliseen markiisiin.

Pehmusteeksi purin vanhan sängyn päiväpeitteen (kuka keksinyt senkin säästää), jonka nurjapuoli oli sopivasti luonnonvalkoiseen taittuva.

uusia lippapipoja

Jotain mystistä on tapahtunut: kaupasta ostettu kesälippis on hävinnyt. Sitä ei löydy mistään (epäilen vahvasti Miestä, koska hänellä on melkein samanlainen: sama väri ja materiaali ja malli, mutta eri kokoinen, että on epähuomiossa ominut omiin lippiskasoihin). Poikasella ainoa käytössä oleva aiemmin kokeilemani kesälippapipo on moneen kertaan uimarannalla uitettu ja hiekkalaatikossa sotkettu.

Eilen illalla kaivoin tilkkulaatikon esille ja leikkelin lippapipon paloja. Yöhön asti ompelussa meni, koskei näitä ihan sarjassa päässyt ompelemaan, kun jokainen vaati oman värisensä ompelulangan.

Tänä aamuna oli sitten Poikasella valittavana kolme uutta lippapipoa.

Näissä kaikissa sama koko M = 2-4 vuotias.